Perjantainen ukkosmyrsky aiheutti roimia tuhoja ympäri maata.
Kymmeniätuhansia talouksia oli lauantaina päivällä yhä vailla sähköjä Savossa, Pohjois-Karjalassa ja Keski-Suomen länsiosissa sekä Kaakkois-Suomessa. Perjantaisen myrskyn jäljiltä myös puhelinliikenteessä on häiriöitä. Ongelmia on niin lanka- ja matkapuhelimissa.
Suur-Savon Sähköstä Mikkelistä kerrottiin, että noin 19 000 taloutta oli vielä sähköttä. Pahimmillaan määrä oli 45 000. Yhtiön mukaan kaikkia korkeajännitevikoja tuskin saadaan korjatuksi lauantain aikana.
Pohjois-Savossa Atron eli entisen Savon Voiman jakelualueella vailla sähkövirtaa oli yhä yli 30 000 taloutta.
Työt etenevät siten, että ensin korjataan korkeajänniteviat ja sen jälkeen kotitalouksiin menevät pienjänniteviat. Vikakohtien paikantamiseen käytetään myös helikoptereita.
Lappeenrannan Energia Oy:n tulosaluejohtaja Martti Antikaisen mukaan pahimmillaan ilman sähköä oli ainakin 10 000 taloutta. Lauantai-iltapäivään mennessä jakeluverkosta uupui enää 700-800 taloutta. Pisimpään sähköttä joutuivat olemaan maaseudulla asuvat. Yksi ongelma on, että kaikkien mökkilinjojen sähkönjakeluhäiriöistä ei tule ilmoitusta. Näin ollen vika-alueen laajuutta on vaikea arvioida.
Eri puolilla Itä-Suomea myös puhelimet ovat mykistyneet. Matkapuhelinliikennekin on monin paikoin uhattuna, kun tukiasemat eivät saa virtaa ja niiden akut tyhjenevät. Samoja tukiasemia käyttää myös uusi viranomaisverkko.
Pitkistä sähkökatkoksista aiheutuu monenlaisia vaikeuksia karjatiloille ja teolliselle tuotannolle. Kotitalouksissa tuntuva riesa on pakastimien lämpeneminen. Viranomaiset muistuttavat, että katkoksen aikana pakastimia ei tule avata. Lisäksi ne on hyvä eristää peittämällä. Tällöin pakasteet voivat pysyä kunnossa ilman sähköjä jopa pari vuorokautta.
Pohjois-Suomessakin sähkökatkoja
Oulussa ukkonen aiheutti useita sähkökatkoja perjantai-iltana. Lauantaina sähkönjakelussa esiintyi enää pieniä vikoja, kerrottiin Oulun Energiasta.
Kiimingissä ukkosmyrsky oli pahin miesmuistiin. Salama sytytti yhden saunan Myöhemmin yöllä pylväsmuuntajaan iskenyt salama katkaisi sähköt muutamista taloista Alakylän suunnalla. Sähköt on saatu toimimaan aamuun mennessä. Lisäksi palokunta joutui sammutustöihin, kun salama löi kuuseen asennettuun antenniviritelmään.
Palokunta raivasi kaatuneita puita teiltä ja sähkölinjoilta Vaalassa, Pudasjärvellä, Utajärvellä ja Muhoksella. Pudasjärvellä töihin jouduttiin illan ja yön aikana kahdeksan kertaa.