Arviolta 50 000 omakotitaloa on jäänyt vaille pysyviä asukkaita vuosina 2000–2012, kertovat Tilastokeskuksen luvut. Vuosittain vapaa-ajan asunnoksi, kakkosasunnoksi tai kokonaan autioksi on jäänyt siis yli 4 000 pientaloa.
Tilasto ei kerro, kuinka paljon omakotitaloja Suomessa on aidosti jäänyt tyhjäksi, sillä se perustuu lähinnä maistraattiin ilmoitettuihin osoitetietoihin. Tilastossa ei ole myöskään mukana sellaisia omakotitaloja, joissa vakinaisesta asutuksesta on yli 15 vuotta.
Tiedon puutteeseen aikoo vastata nyt Rakennustutkimus RTS puoliksi rakennusteollisuuden ja puoliksi Tilastokeskuksen rahoittamana.
RTS aikoo kertoa tammikuussa 2014, miten Suomi asuu ja miten paljon asumiseen kelpaavia rakennuksia Suomessa on.
Tutkimuksessa käydään läpi satunnaisotannalla 5 000 asuinkiinteistöä, 1 000 vapaa-ajan kiinteistöä sekä 2 000 isoa kiinteistöä, eli rivi- ja kerrostaloa, liikerakennusta ja julkista rakennusta.
Toinen puoli tutkimusta on selvittää, miten paljon asuintalojen ja vapaa-ajan asuntojen korjaamiseen käytetään vuosittain rahaa. Tätä seurantaa on tarkoitus tehdä vastedes joka vuosi.