Lomautettujen määrä on ollut jyrkässä nousussa joulukuusta tammikuulle. Odotukset hallituksen uudesta elvytyspaketista nousevat yhä kovemmiksi, sillä muuta valoa talouteen ei näy.
Valtiovarainministeriö oli pyytänyt muilta ministeriöltä heti loppiaisen jälkeen ajatuksia siitä, millaisia aineksia uudessa elvytyspaketissa pitäisi olla. Tämän työn höysteeksi löi työ- ja elinkeinoministeriö keskiviikkona pöytään uudet laskelmat lomautusten määrästä.
Joulukuun alussa Suomessa oli lomautettuna noin 36 000 henkilöä. Tammikuun alussa TE-keskuksilta koottu laskelma päätyy 46 000 henkilöön. Siinä on kuukaudessa nousua kymmenen tuhannen suomalaisen työntekijän verran, ja tämä siis heti joulunpyhien jälkeen mitattuna. On täysin mahdollista ja jopa todennäköistä, että arjen alettua tällaisten uutisten virta vain kiihtyy entisestä.
Osa yritysten lomautuksista jää väliaikaisiksi, osa ei. Työttömyyden kääntyminen kasvuun on tällä menolla väistämätöntä, ja kehityksen loiventaminen jää ennen muuta valtiovallan tehtäväksi. Kyse on elvytyksestä.
Joululomiltaan helmikuun alussa palaava eduskunta saa ensi töikseen käsiinsä lisäbudjettiehdotuksen, jonka sisältöä parhaillaan miettivät sekä eri ministeriöt että joka tilanteessa hätiin huudettava valtiosihteeri Raimo Sailas. Kun valtiovarainministeri Jyrki Katainen joulukuun alussa työnsi tehtävän Sailaksen syliin, puhuttiin kattona sadasta miljoonasta eurosta. Se tuskin enää riittää, sillä sadalla miljoonalla ei kovin kummia tehdä.
Eri ministeriöiden ehdotukset ylittävät jo tuon katon moninkertaisesti, sillä tekemätöntä työtä tässä maassa riittää ja harvoin tulee tilaisuutta listata toiveita. Logiikkana elvytyksessä on tehdä tarpeellisia ja lyhytkestoisia töitä, joita löytyy liikenteen ohella muun muassa homekoulujen kunnostuksesta ja korjausrakentamisesta. Näin yritetään helpottaa vuoden-parin mittaisen talouskuopan ylittämistä.
Liikenneministeri Anu Vehviläinen yritti oikotietä julkisuuden kautta ja löi keskiviikkona tiedotustilaisuudessa pöytään ehdolle oman 170 miljoonan euron elvytyspakettinsa. Siitä suuri osa kuluisi perusväylänpitoon kuten siltoihin ja muihin nopeasti aloitettaviin ja hyvin työllistäviin hankkeisiin, joihin yleensä ei rahaa riitä.
Joensuulaisministeri Vehviläinen ehdottaa hallitukselle neljää aikaistettavaa tiehanketta, joista kolme on Itä-Suomessa. Yleisellä tasolla elvytystöihin pätee sama totuus kuin alueellistamiseen. Jos alueilla halutaan jotain tapahtuvaksi, silloin vaikuttamiskanavien on oltava kunnossa. Oulun seudulla tässä on ollut kovasti toivomisen varaa.
Ruotsissa pohditaan uusia nopeita junia ja on juuri päätetty antaa lääneille 33 miljardia kruunua alueellisen liikenneinfrastruktuurin kohentamiseen. Suomessa edetään ministeriövetoisesti yksi silta kerrallaan. Vaikka nopeasti aloitettavat pienet uudet hankkeet ovat varmasti tarpeen pikaelvytyksenä, olisi paikallaan katsoa myös rohkeammin tulevaisuuteen.
Vehviläinen sanoo pitävänsä kiinni Oulun ja Seinäjoen välisten ratatöiden jatkamisesta ilman taukoja, mutta todellisen tavoitetason pitäisi olla paljon korkeammalla eli radan kunnostamisessa aiottua nopeammin ja paremmin. Se olisi selvä viesti pitkäjänteisestä ajattelusta, ja kyse on myös psykologiasta: tällaisina aikoina tarvitaan visioita, joita toteutetaan.
Hallituksen on sinänsä varsin helppoa elvyttää väyliä ja rakennuksia korjaamalla. Mutta se kattaa talouden ongelmista vain yhden osan. Muitakin ratkaisuja on löydettävä. Viestit maailmalta kertovat, että nopeasti tepsivää viisastenkiveä ei hevin kukaan löydä.