Pekka, Marja, Aune, Tyyne, Tellervo, Iita, Toini, Aino, Ilona, Alina ja Matami elävät onnellista kananelämää.
– Näillä on vähän sulkasatoa, kun ovat hautoneet, mutta komeita ovat. Jättikanoja kaikki, esittelee Anu Mäenkoski kanaparveaan.
Iiläisen omakotitalon pihalla tuulee ja sade vähän vihmoo, mutta se ei kanoja hetkauta. Tarhassa pääsee suojaan vaikka auringonvarjon alle tai kuusen juurelle, jos siltä tuntuu. Juuri nyt kanoja kuitenkin kiinnostavat Mäenkosken tarjoamat salaatinlehdet.
Parvessa on kymmenen kanaa sekä Pekka-kukko. Kaikilla on jaloissaan hauska höyhenpeite, jättiroduille tyypillinen.
Roduiltaan ne ovat jättikochin, kultabrahma sekä orpington.
– Kanojen nimissä on käyty läpi kaikki suvun naiset. Lisäksi yksi on nimeltään Ilona ystäväni tyttären mukaan. Hän sai oman kanan neljävuotissyntymäpäivälahjaksi. Kultabrahma Matami oli nimetty jo tullessaan tänne.
Kaikki sai alkunsa neljä vuotta sitten, kun Mäenkoski hankki kesäksi kolme kanaa ja kaksi ankkaa. Kun syksy koitti, niin ei niitä voinut palauttaa pataan pantavaksi. Oli rakennettava talvilämmin kanala.
Ankat lähtivät uusiin koteihinsa viime keväänä, kun Mäenkoski ei terveydentilansa takia enää jaksanut siivoilla niiden sotkuja. Kanat sen sijaan saavat olla Mäenkosken luona loppuelämänsä. Ne ovat lemmikkejä siinä missä perheen Remu-koirakin.
– Niitä rakastetaan ja niistä pidetään huolta. Yksi kana meiltä on kuollut, muttei sitä syöty, vaan sille järjestettiin hautajaiset.
Mäenkosken kaikilla kanoilla on oma nimi, luonne ja persoona. Mäenkoski tuntee kuka kukin on jo äänestä.
– Kun aamulla menee kanalaan ja huutelee, että herätkää, niin Tyyne vastaa aina ensimmäisenä. Kesällä voin istuskella ja jutella noille monta tuntia. Pekka-kukko tykkää istua polvella. Ne ovat hirveän sosiaalisia.
Tarhassa kanoille on vanhoja koirankoppeja, joihin voi kesällä munia. Auringonvarjo suojaa paahteelta, ja laatikoissa on hiekkaa kylpyä varten. Talvella hiekkakylpyamme on sisällä kanalassa.
Sisällä kanakopissa on ruokinta- ja vesiautomaatit sekä lokerikko munintapesiä varten. Seinälle ripustetussa lokerikossa on paikka viidelle pesälle. Kanojen rivitalo, nauraa Mäenkoski.
Yksi lokeroista on kovassa käytössä, ollut jo yli kymmenen päivää. Siinä kököttää Marja-kana allaan seitsemän munaa.
Marja on sijaisemo, sillä sen alla on hollannin valkohunnun, silkkikanan ja araukanan munia. Se ei Marjan hautomishaluja vähennä, niin jämäkästi se on asettautunut munien ylle.
– Marja alkoi hautoa 17. syyskuuta, ja kestää noin 21 päivää munan kehittyä tipuksi. Muut kanat nukkuvat yönsä täällä sisällä orrella, mutta Marja poistuu pesästä vain hetkeksi syömään ja peseytymään.
Marjan katse terävöityy, kun kulkuaukosta tupsahtaa utelias musta kana. Ei kai se yritä omia munia!
Mäenkoski nappaa kanan syliin.
– Tässä on Aune, lempilapseni ja sylikanani. Kun sille juttelee, se kotkottaa takaisin ja nukahtaa sitten polvelle.
Kanat munivat 6–8 munaa päivässä. Perhe ja suku pysyvät hyvin munissa.
Mäenkoski kuvailee kanoja hyvin helppohoitoisiksi. Kananrehun lisäksi tarjolla pitää olla kalkkia ja raikasta vettä.
Lisäksi kanat saavat syödäkseen mitä ruokapöydästä sattuu jäämään. Ei kuitenkaan kalaa, sillä sen maku maistuu munissa. Erirotuiset kanat muuten munivat erivärisiä munia.
Viime vuosina on ollut vallalla melkoinen kesä- ja citykanabuumi. Mäenkoskea surettaa se, etteivät kaikki ymmärrä, että syksyn tullen kanoille pitää olla talvilämmin paikka.
– Syksyllä näkee sitten paljon ilmoituksia, että tarjolla on kukkoja pitoon tai pataan. Näistä on tullut kesäkissaongelma.
Jotkut myös antavat kanojen hautoa vaikka kuinka paljon tipuja. Mäenkoski kertoo, ettei hän ala haudotuttaa, ellei tiedä, että kaikille tipuille on jatkopaikka.
– Vastuullinen kasvattaja pitää eläimistä huolta loppuun asti. Eikä pentutehtailua pidä hyväksyä, oli sitten kyseessä kissa, koira tai kana.
Munintapesä ja kylpypaikka
Omatarvekanalaksi lasketaan yleensä kanala, jossa on sama määrä kanoja kuin taloudessa on asukkaita.
Kesäkanalaksi käy eristämätön rakennus, myynnissä on myös valmiita kesäkanaloita. Usein muutaman kanan kesäkoti on vanha leikkimökki.
Kesäkanalan yhteyteen saa helposti verkkotarhan. Myös katto ja joskus pohjakin kannattaa verkottaa.
Pienkanalassa suosituksena on enintään neljä kanaa neliöllä. Lämpötilan pitää olla sopiva, maatiaiskanoilla riittää matalampikin lämpötila (talvella 5–10 astetta).
Perusvarustukseen kuuluvat orret, munintapesät (vähintään yksi neljää kanaa kohden), kylpypaikka, ruokinta- ja juoma-astiat, lämmitin, kuten lämpölamppu sekä pöly- ja kosteussuojattu valaisin, hyvä päivänvalo ikkunoistakin riittää.
Kuivikkeena toimii esimerkiksi turve tai puru. Pesiin voi laittaa pehmikkeeksi vaikka heinää tai olkea.
Ruokinnan perustana voi olla joko kaupan täysrehu tai puolitiiviste lisättynä puolella viljaa.
Raikasta vettä on oltava aina saatavilla sekä ruokintakalkkia ja mielellään myös soraa.
Nokittavaksi ja virikkeeksi esimerkiksi lanttua, kaalia ja porkkanaa, kesällä ruohosilppua.
Kanarotu kannattaa valita sen mukaan, haluaako munia, lihaa, vain tipuja vai lemmikkejä.
Kana munii ilman kukkoakin, mutta tipuja saadakseen pitää olla kukko. Rodusta riippuen yhtä kukkoa kohden on yleensä 4–10 kanaa.
Kananmunan kehittyminen tipuksi kestää 21 vuorokautta.
Tipusta munivaksi kanaksi kasvaminen kestää noin viisi kuukautta. Kuoriutuvista tipuista noin puolet on kukkoja.
Rekisteröitymistä vaaditaan
Rekisteröidy kanojen pitäjäksi kuntasi maaseututoimeen.
Lisäksi kaava-alueella ota yhteyttä kunnan terveydensuojeluviranomaiseen ja rakennusvalvontaan.
Seuraa kanojen ulkonapitoon liittyviä määräyksiä.
Tutustu kanoja koskeviin eläinsuojelusäädöksiin.
Huolehdi salmonellan ja muiden tautien vastustamisesta.
Tutustu kanojen teurastus- ja lopetusohjeisiin.
Selvitä, miten kuolleen tai lopetetun kanan voi hävittää.
Lähde: Tarja Oksanen: Kesäkanalan perustaminen (Suomen Siipikarjaliitto ry 2016). Lähde: Evira.
