Maanviljelijä Jukka Aho ahkeroi traktorinsa ratissa. Työtä on nyt valtavasti: kylvöt ovat yhä tekemättä ja samaan aikaan rehunteko on jo käynnissä.
”Tilanne ei näytä hyvältä”, reisjärvinen Aho sanoo.
Ei tosiaankaan, sillä vesisateita on ennusteiden mukaan tulossa jatkossakin. Kosteus on vaivannut koko kevään ja alkukesän pohjoisen viljelijöitä.
Pro Agria Oulun kasvinviljelyneuvoja Risto Jokela pitää poikkeuksellisena, että kylvöt ovat yhä kesken, vaikka kesä on jo niin pitkällä, että rehunteko on käynnistynyt.
”Viljat saisivat ilman muuta olla jo pellossa”, Jokela toteaa.
Kylvöjen loppuun saattaminen on kiinni lähiaikojen säistä.
”Paikoin on niin märkää, että pelloille on jääty traktorilla kiinni.”
Joka tapauksessa viljojen valmistuminen menee myöhään. Uhkana on, etteivät nyt kylvettävät viljat enää ehdi valmistua kesän aikana.
”Se on aivan tuurista kiinni. Voi sanoa, että on hyvä tuuri, jos ehtivät.”