Venäjän uhkaus sijoittaa uusia ohjuksia Kaliningradiin on haaste Barack Obamalle. Ohjuskiistassa tarvittaisiin nyt aikalisää ja aiempien päätösten pohdintaa vielä kerran.
Presidentti Dmitri Medvedev luotasi menneellä viikolla maansa tilaa Kremlissä pitämässään puheessa. Ulkomaailman silmissä puheen painokkaimmat kohdat liittyivät kuitenkin muihin kuin tavallisille venäläisille tärkeisiin kysymyksiin. Medvedev lähetti suorastaan jyrkän viestin Yhdysvaltain tulevalle presidentille Barack Obamalle. Sanoman sisältönä oli, ettei Venäjä hyväksy demokraatilta sitä, mitä se ei ole hyväksynyt republikaaniltakaan, nimittäin ohjuspuolustusjärjestelmän sijoittamista Puolaan ja Tshekkiin. Jos Yhdysvallat toteuttaa aikeensa, Venäjän vastaveto on sijoittaa uusia ohjuksia Kaliningradiin -- aivan Nato-maiden Puolan ja Liettuan rajoille.
Medvedevin puheen ajoitus keskelle Obaman voitonjuhlia oli taatusti harkittu. Venäjä lähetti onnittelunsa tulevalle presidentille jäätävällä tavalla.
Venäjä on uhannut Iskander-ohjusten sijoituksella Itämeren enklaaviinsa aiemminkin. Lyhyen kantaman ohjuksia Kaliningradissa on jo nyt. Tämä lienee osasyy siihen, miksi Venäjän ilmoituksen vastaanotto on ollut kaksijakoinen. Liettuan presidentin mielestä uhkaus meni "yli ymmärryksen", Nato on "huolestunut", mutta Puolan pääministeri piti Venäjän vetoa Moskovan tuttuna nurinana. Puolan johdon pyrkimys vähätellä Medvedevin lausuntoa on ymmärrettävä. Hanke kymmenen amerikkalaisen torjuntaohjuksen sijoittamisesta maahan on Puolassa äärimmäisen epäsuosittu, eikä sen ympärille haluta enää lisää kiihkeitä tunteita.
Yhdysvaltain tulevalle presidentille Obamalle ohjuskiistan uhkaava paisuminen on uusi tiukka haaste entisten päälle. Toisaalta hänellä on uutena johtajana vapaammat kädet ratkaisun haussa. Koko ohjuspuolustushanke on ollut osa Bushin hallinnon Iranin-vastaista operointia, jolla halutaan eliminoida tuon "roistovaltion" ja mahdollisen tulevan ydinasevallan aiheuttama uhka. Obaman suurempi vapaus syntyy siitä, että hän ei ole turmellut suhdettaan Iraniin kärkevillä uhkauksilla, joita Bush on viljellyt.
Onnellisin ratkaisu olisi, jos koko kriisin ydin, Iranin väitetty ydinaseuhka saataisiin pois päiväjärjestyksestä. Jos Obama onnistuu tässä, ainakin väitetty tarve Puolan ja Tshekin ohjuskilvelle häviäisi -- ja Venäjän ja Yhdysvaltain suhteita hiertävä ongelma katoaisi. Vaikka siis Puola ja Yhdysvallat ovat jo ohjussopimuksen allekirjoittaneet, Obaman ei pitäisi nyt hätäillä sen toimeenpanossa.
Venäjän silmissä hanke on suunnattu sitä vastaan. Näkemys sisältää ison annoksen vainoharhaa. Nöyryyttävintä Kremlille asiassa lienee se, että Yhdysvallat perustaa tukikohtia entisen Varsovan liiton maihin, Moskovan vanhaan etupiiriin.
Medvedevin puheen muut linjanvedot sisälsivät ponnekkaita, mutta jo aiemminkin kuultuja ehdotuksia Venäjän sisäisistä kysymyksistä. Hän korosti tarvetta vahvistaa oikeusvaltiota ja kansalaisten osallistumista poliittiseen toimintaan. Venäläisiä epäilemättä miellyttivät hänen tiukat korruption vastaiset kantansa sekä byrokratian rökitys.
Toisaalta pitää kysyä, katoavatko korruptio ja muut vaivat vain puhumalla. Tuskin. Niiden kitkemisessä tarvitaan kovia päätöksiä, joita juuri maan korkealla johdolla on valta tehdä. Niiden päätösten aika olisi jo. Vai odottavatko kovemmat toimet Putinin paluuta presidentiksi, mistä on taas liikkeellä villejä huhuja?