Puolalaislehti Gazeta Wyborcza kirjoitti viikko sitten, että Barack Obaman hallinto saattaa hylätä edeltäjänsä suunnitelman sijoittaa ohjustentorjuntajärjestelmänsä osia Puolaan ja Tshekkiin. Amerikkalaistaho on sittemmin luopumispäätöksen kiistänyt, mutta asia on poliittisesti niin latautunut, että todennäköisiä tulevaisuudenkuvia ei pysty latelemaan kukaan.
Idässä ja lännessä on puhuttu ohjustentorjunnasta hieman kuin jalat irti maasta. Kukaan ei tunnu tietävän, kauanko toimivan torjuntajärjestelmän kehittely vielä kestää. Haasteet ovat yhä suuret.
Obaman hallinto on kuulemma pitkälti samaa mieltä kuin George W. Bushin hallinto siitä, että jonkinlainen torjuntajärjestelmä tarvitaan. Mutta siinä kun Bush kiirehti julistamaan ohjustentorjuntaohjukset melkein käyttövalmiiksi, niin Obama suhtautuu valmiuksiin ja kustannuksiin kriittisemmin.
Taustaksi kannattaa muistaa vanha sotatieteilijöiden totuus, jonka mukaan hyökkäysaseiden teknologia kulkee aina vähän torjuntapuolen teknologian edellä. Esimerkiksi lentoase ilmestyi taivaalle ensimmäisessä maailmansodassa, mutta heti alettiin kehitellä torjuntatulta koneiden pudottamiseksi.
Toiseksi, sellaista torjuntaa ei kuulemma ole kehitetty, etteikö hyökkääjä kykenisi sitä läpäisemään. Tämä pätee asiantuntijoiden mukaan mitä suurimmassa määrin myös ohjustentorjuntaan. Siihen tarvitaan vain tarpeeksi valekärkiä, jotka harhauttavat puolustusohjukset hakeutumaan vääriin maaleihin.
Niinpä Venäjän väitteet siitä, että Puolaan ja Tshekkiin mahdollisesti tulevat tukikohdat olisivat sille uhka, ovat sotilaallisesti humpuukia. Kyse on jälleen - mitä suurimmassa määrin - politiikasta, varsinkin geopolitiikasta.
Tietenkin Venäjä pitää epätoivottavana, että Yhdysvallat saisi kehiteltyä toimivan järjestelmän, varsinkin kun sillä itsellään ei liene vastaavaan toistaiseksi resursseja. Jyrkän vastustuksen perimmäinen syy lienee kuitenkin, että Venäjä suhtautuu uuteen sotilaalliseen infrastruktuuriin Naton itärajalla samankaltaisena "tunkeutumisena" kuin Naton laajennukseen Georgiaan tai Ukrainaan. Muun muassa näiden maiden turvallisuuspoliittinen suvereenisuus näyttää tässä katsannossa toissijaiselta.
Yhdysvaltain tärkeimmät intressit "sijaitsevat" tänään muualla kuin Euroopassa - varsinkin Aasiassa. Esimerkiksi eräs eurooppalaisen liennytyksen arkkitehdeistä ja Saksan sodanjälkeisen idänpolitiikan pioneeri Egon Bahr arvelee tänään, että Obaman Yhdysvallat haluaa luoda Eurooppaan tasapainon, jotta se voisi keskittyä tärkeimpiin etuihinsa muualla.
Yhdysvallat ei voi kuitenkaan "unohtaa" Naton artikloita eikä selkänojan tarjoamista itäisen Euroopan pienille Nato-liittolaisille. Suuri kysymys kuuluukin, onko Obaman hallinnolla poliittisia haluja perääntyä Bushin perinnöstä. Ohjustorjuntahankkeen uudelleenarviointi on varmaankin käynnissä, mutta Venäjän ankara vastustus on saattanut osaltaan tehdä peräytymisen Obamalle vaikeammaksi.
Kyse on myös mielikuvapelistä sekä siitä, ovatko Puolaan ajatellut torjuntaohjukset ja Tshekin tutka korvattavissa vastaavalla teknologialla jossain muualla, esimerkiksi Israelissa ja Turkissa. Ne on mainittu spekulaatioissa. Asiantuntijoita kuunnellen voi päätellä, että helppoja vastauksia ei ole.
Hyökkääjäksi kuvitellun Iranin ohjusteknologiaa pidetään suurvaltoihin verrattuna yhä alkeellisena. Mutta alan miesten asenne kuuluu tietysti: jos haluat varautua tulevia vuosia varten, sen aika on nyt.
jarmo.rantalainen@kaleva.fi