Suomen sodanjälkeisen historian erikoisimpiin väli-kohtauksiin kuuluu Lapissa 1954 tapahtunut neuvosto-liittolaisten ja amerikkalaisten välinen ilmataistelu. Se kertoo paljastavasti, kuinka ahtaalla ja avuton Suomi noina vuosina oli.
Kalevan viime sunnuntaina uudelleen esiin nostamat tiedot vuonna 1954 Lapin taivaalla käydystä ilmataistelusta kuulostavat puoli vuosisataa myöhemmin lähes uskomattomilta: Yhdysvaltain tiedustelukone pyyhältää Arkangelin suunnalta Suomen puolelle perässään kolme Neuvostoliiton MiG-hävittäjää.
Itärajan takana alkanut neuvostokoneiden tulitus jatkuu Suomen puolella, mutta osuman saanut amerikkalaiskone pääsee lopulta Ruotsin ja Norjan kautta palaamaan Englannissa sijaitsevaan tukikohtaansa. Venäläiskoneet palaavat niin ikään kotiinsa.
Tämän päivän näkökulmasta yhtä hämmästyttävältä kuulostaa se, että Suomessa niin ulkoministeriö kuin rajaviranomaiset kiistivät tapauksen, joka kuitenkin kuultiin ja nähtiin maan päältä. Rajavartiolaitoksen johdon tuolloin antaman lausunnon mukaan "joitain pamahduksia" oli kuultu, mutta ne saattoivat sen mukaan tulla jostain muustakin lähteestä kuin lentokoneista.
Taistelusta raportoineille rajavartijoille kerrottiin tiettävästi, että jytinä johtui yläilman ukkosesta. Kansainvälisestikin poikkeuksellinen tapahtuma saatiin näin lakaistua maton alle.
Vaikka pahimmat suomettumisen vuodet ulottuivat 1960-luvulta 1980-luvulle, vuoden 1954 välikohtaus osoittaa, että helppoa aikaa eivät Suomelle olleet pari sotaa seurannutta vuosikymmentäkään. Hävitty sota ja kuluttava jälleenrakennus jäytivät puolustusvoimia ja aivan erityisesti ilmapuolustusta. Kun Lapissa oli käytännössä ilmavalvonnan ja -puolustuksen tyhjiö, ilmatilan loukkauksia tapahtui nykytietojen mukaan monia.
Kyseessä olivat nimenomaan Yhdysvaltain vakoilukoneet. Ne tekivät kylmän sodan alkuaikoina tiuhaan vakoilulentojaan itään. Tosin dokumenttien mukaan yksi Ruotsin vakoilukonekin lensi läpi Suomen matkallaan Kantalahteen 1949.
Ulkoministeriön arkistotiedoista ei selviä, saatiinko maan johdosta erityinen käsky olla hiiskumatta vuoden 1954 välikohtauksesta. Joka tapauksessa tapahtuma oli niin arka, että vaikeneminen katsottiin parhaaksi sekä sotilasjohdossa että ulkoministeriössä. Olihan itsenäiselle valtiolle nöyryyttävää, että sen viranomaisten ja sotilaiden osaksi jäi seurata tapahtumaa maasta käsin. Ilmatilan loukkaus ja tulitaistelu oli myös poliittisista syistä parempi kiistää, sen verran herkkä oli maan suhde Neuvostoliittoon.
Rajavartiolaitoksessa ja ulkoministeriössä on tapauksen kiusallisuudesta huolimatta todennäköisesti siunailtu sitä, ettei yksikään vieraista koneista sentään pudonnut Suomen kamaralle. Siitä olisi syntynyt monta kertaa suurempia ongelmia.
Kylmän sodan vuosien tietoja Suomen ilmatilan kautta tapahtuneista vakoilulennoista voi peilata viime päivien tapahtumiin. Kun venäläinen kuljetuskone käytti Suomen ilmatilaa viime perjantaina Suomenlahden yllä, Suomi ilmoitti heti vaativansa asiasta selvitystä. Näin pitääkin toimia, vaikka kyseessä ehkä olikin vahinko.
Julkisen selvityksen vaatiminen kertoo maiden suhteiden toimivuudesta. Samalla julkisuus lisää Venäjän painetta hoitaa lentonsa kansainvälisten säännösten mukaan. Ilmatilan loukkaamattomuudesta ei suvereeni valtio voi tinkiä tuumaakaan. Ikävä kyllä, ilmatilan loukkaukset näyttävät toistuvan, joten Suomi voisi jo jyrkentää äänenpainojaankin.