Viime viikolla Suojelupoliisi kertoi nostaneensa terrorismin uhka-arviota Suomessa portaalle ”kohonnut”. Poliisi kertoi tietoonsa tulleen aiempaa vakavampia terrorismiin kytkeytyviä suunnitelmia.
Uutinen ei yllättänyt sen jälkeen kun eurooppalaisissa suurkaupungeissa on nähty peräjälkeen useita verisiä terrori-iskuja, lähimpänä meitä Pietarissa ja Tukholmassa.
Uhka-arvion julkistuksesta kului neljä päivää, kun keskellä Helsinkiä toimeenpantiin iso poliisioperaatio. Poliisi oli saanut vinkin mahdollisesta terrori-iskun valmistelusta. Epäiltyä tai epäilyjä ei saatu kiinni.
Ne uhat, jotka aikaisemmin ovat kohdistuneet muihin maihin, ovat nyt konkretiaa Suomessa. Terroritekojen riski ei täällä ole edelleenkään samaa tasoa kuin isoissa Länsi-Euroopan maissa. Uhkaa ei siis pidä yliarvioida – mutta vastuutonta olisi myös sen aliarviointi.
Temppeliaukion kirkon tapauksen jälkeen poliisi kertoi, että loppuvuoden 2015 jälkeen viranomaiset ovat varautuneet useassa muussakin tilanteessa terrori-iskun mahdollisuuteen. Ne ovat kuitenkin olleet vähemmän näkyviä tapauksia kuin nyt Helsingissä koettu.
Tieto hätkähdyttää, mutta toisaalta vaikuttaa siltä, että viranomaiset ovat vähintään kohtuullisesti perillä ääriliikkeiden ja fanaatikkojen aikeista. Koetut tapaukset korostavat silti tarvetta saattaa suomalainen tiedustelulainsäädäntö uuden todellisuuden vaatimalle tasolle.
Temppeliaukion tapauksessa poliisi ei ole kertonut, kenen se epäilee iskuja suunnitelleen. Suojelupoliisi mainitsi uhka-arviossaan, että merkittävimmän terrorismin uhan Suomessa muodostavat yksittäiset toimijat tai pienryhmät, jotka saavat motivaatiota radikaali-islamistisesta propagandasta tai terrorijärjestöjen kehotuksista.
Suojelupoliisin terrorismin torjunnan kohdehenkilöitä on maassa nyt noin 350. Lukema on kasvanut huolestuttavasti.
Suomessa on esitetty arveluita siitä, mikä järjestö voisi olla Temppeliaukion iskuaikeiden takana. Nimien nostelu esiin vaikka virheellisestikin on juuri sitä, mitä nuo ryhmittymät haluavat: maineen, että ne voivat uhata ketä tahansa missä tahansa.
Sellaiset järjestöt vetävät puoleensa myös uusia fanaatikkoja.
Iskujen torjumiseksi pitää tehdä pitkän tähtäimen työtä. Ulos sulkeminen ja kiusatuksi joutuminen olivat ainakin osasyitä tämän vuosituhannen pahimpiin terrori-iskuihin Suomessa, Jokelan ja Kauhajoen koulusurmiin. Näköalansa kadottanut ihminen turvautunee herkemmin oppiin, jossa luvataan arvonantoa vaikka väkivallan kautta.
Merkittävää on, että poliisi sanoi toimineensa Helsingissä vinkin perusteella. Niiden saamiseksi vastakin on äärimmäisen tärkeää se, että poliisiin ja muihin viranomaisiin luottavat myös maan uskonnolliset ja etniset vähemmistöt.
Ääriaatteiden nousuun tarvitaan otollinen pohja, mutta terrori-iskujen syitä ja syyllisiä ei kannata etäännyttää vaikkapa kuvaamalla niitä ”globaalin epäoikeudenmukaisuuden huudoksi”. Uhrien ja syyllisten roolit ovat olleet viime aikojen iskuissakin auringonkirkkaita.