Tuskin mistään henkirikoksesta on Suomessa kirjoitettu, puhuttu ja jossiteltu yhtä paljon kuin Isojoella vuonna 1953 surmatun 17-vuotiaan Kyllikki Saaren tapauksesta.
Surma nostatti aikoinaan ennen näkemättömän kohun julkisuudessa. Kyllikin hautajaisiin osallistui 25 000 ihmistä eli väkeä oli enemmän kuin Helsingin olympialaisten avajaisissa.
Koska surmaajaa ei ole saatu selvitettyä, suohaudasta löydetyn nuoren tytön kuolema on pysynyt kansakunnan muistissa. Lauantaina tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun Kyllikki sanoi isälleen lähtevänsä seuroihin tyttökaverinsa kanssa ja lähti polkupyörällä matkalle, jolta ei enää elossa palannut.
Se oli sunnuntai 17. toukokuuta. Tiistaina isä teki katoamisilmoituksen, ja keskiviikkona nimismies pisti etsinnät pystyyn. Torstaina niissä oli mukana jo 600 miestä, mutta maastoa saatiin haravoida vielä pitkään.
Vasta lähes viisi kuukautta myöhemmin 11. lokakuuta onnisti. Yksi etsintäketjun miehistä löysi männynnäreen iskettynä pystyyn paikalle, johon Kyllikki oli haudattu. Suosta kaivettiin ylös puolialastomaksi riisutun tytön ruumis.
Tuhansia kuulusteltu, kymmeniä pidätetty
Vuosikymmenten varrella poliisi on kuulustellut tai puhuttanut tuhansia ihmisiä, ja kymmeniä epäiltyjä on ollut pidätettynä tai vangittuna. Murha ei vanhene koskaan, joten esitutkinta on yhä virallisesti auki keskusrikospoliisin läntisen osaston Vaasan yksikössä.
Kuulusteluja tehtiin vielä 1990-luvulla, mutta tällä vuosituhannella niitä ei ole enää ollut.
Käytännössä mahdollisuus saada rikos selvitettyä on jo olematon. Vaikka tekijä olisi yhä elossa, marssisi poliisilaitokselle ja tunnustaisi, häntä ei saataisi syytteeseen. Riittävää näyttöä ei pystytä enää kokoamaan.
"Kun olen käynyt materiaalia läpi, niin on poliisi aikoinaan hyvääkin työtä tehnyt. Käsitykseni on, että heillä oli oikea tekijä haarukassa, mutta silloiset tekniset menetelmät eivät riittäneet todistamaan hänen syyllisyyttään", rikosylikonstaapeli Tapani Tikkala kertoo.
"Toisaalta poliisi teki myös virheitä, esimerkiksi ruumiin löytöpaikan eristäminen oli alta arvostelun. Sadat ihmiset pääsivät tallomaan ja sotkemaan haudan ympäristöä."
Tikkala arvelee tietävänsä tekijän mutta ei voi kertoa tämän henkilöllisyyttä näytön puutteen ja esitutkinnan keskeneräisyyden vuoksi. Kyseinen henkilö on jo kuollut.
Sen verran Tikkala paljastaa, että tekijä on mitä ilmeisimmin ollut lähiseudulta kotoisin, koska surmaajan on täytynyt tuntea paikallinen maasto hyvin. Motiivia voi vain arvuutella, mutta tapauksessa on eittämättä seksuaalirikoksen piirteitä.
Nykytekniikalla surma olisi selvitetty
Jos poliisilla olisi aikoinaan ollut käytössään rikostutkinnan nykytekniikkaa, surmaaja olisi lähes varmasti saatu selville. Hän olisi jäänyt kiinni DNA-, kuitu- tai hiukkastutkimusten tai sitten muotojälkitutkimuksen avulla. Viimeksi mainitussa olisi verrattu epäiltyjen työkaluja Kyllikin haudalle pannun männyntaimen työstöjälkiin.
Tikkala kertoo, että vihjeitä Kyllikki Saaren surmasta tulee yhä jos ei viikoittain, niin ainakin kuukausittain. Niitä on karkeasti ottaen kolmea tyyppiä. Ensinnäkin on niitä, joille joku jo vuosia sitten kuollut on kertonut aikoinaan jotain tapaukseen liittyvää, joka on jäänyt vaivaamaan vihjeen antajaa.
Toisekseen ovat ne, jotka ovat itse paneutuneet tapaukseen, ja sitä kautta heille on muotoutunut oma käsitys surmaajasta ja tapahtumien kulusta.
Sitten ovat ne, jotka saavat tietonsa meille muille tuntemattomilta korkeammilta voimilta.
"Ottaen huomioon, että kyse on 50 vuotta vanhasta rikoksesta, niin aika laillahan vihjeitä tulee. Olisimme hyvin tyytyväisiä, jos saisimme yhtä paljon vihjeitä vaikkapa kahden vuoden takaisesta Ilmajoen erakkosurmasta, joka on myös selvittämättä", Tikkala tuumaa.
