Parissa viimeisessä Oulun kaupunginvaltuuston kokouksessa esityslista on ollut niin lyhyt, että se on pistänyt jälleen kerran pohtimaan valtuuston roolia.
Onko siitä tullut keskustelukerho, kun varsinaiset päätökset tehdään muualla?
Paikallisen Ylen haastattelema valtuutettu tosin kaipasi keskustelua vielä lisää.
Takapenkistä kokouksia seuraavan näkökulmasta keskustelua on kyllä piisannut riittävästi.
Mutta totta on, että ellei kokouksia edeltäisi kaupunginjohtajan talouskatsaus, uutisoitavaa ei vuoden alun kokouksissa pahemmin olisi ollut. Ongelmaa on ollut aiemminkin.
Silti suuria ja merkittäviä päätöksiä on mitä ilmeisemmin tehty.
Ainakin virkamiehet muistavat joka käänteessä suitsuttaa Oulun valtuutettujen vastuuta ja kyvykkyyttä, kun ovat ymmärtäneet hyväksyä kaupungin tulevien vuosien palvelumallin ja solmia vielä valtuustosopimuksenkin, jolla menot pidetään aisoissa.
Muitakin linjoja on vedetty.
Ja siinä se ongelma todennäköisesti onkin.
Valtuusto päättää suurista linjoista, tekee strategisia valintoja. Kokonaisuudet ovat massiivisia. Esimerkiksi palvelumallin linjausten käytännön vaikutuksia tuskin monikaan osasi arvioida vielä mallista päätettäessä. Saattaa olla, ettei vieläkään.
Tuntuu siltä, etteivät päättäjät itsekään pysy kärryillä, missä mennään. Hiljattain kaupunginhallituksessa hyväksyttiin uuden Oulun omistajapoliittinen ohjelma. Jotkut kaupunginhallituksen jäsenet olivat ymmärtäneet, että nyt valmistellaan valtuustolle omistajapoliittisia linjauksia. Ne oli kuitenkin päätetty jo vuosi sitten.
Nyt oli kyse asiakirjasta, jolla valtuuston määrittelemät linjaukset pannaan käytäntöön.
Sen verran vääntöä asiassa loppumetreillä käytiin, että ilmeisesti linjauksiin oli jäänyt liikaa tulkinnanvaraa.
Näissä suurissa ja merkittävissä linjapäätöksissä on myös se piirre, ne karistavat tehokkaasti politiikan häiritsevän vaikutuksen käytännön toteutuksesta. Linjojen vetäjän pitää siis olla hereillä ja terävänä.
Vaikka sekin on kyllä huomattu, että toisissa asioissa yhteisesti päätetyt linjat kiristävät enemmän kuin toisissa. Otetaan esimerkiksi joukkoliikenne. Vaikka eurot edellä on varmasti tässä tilanteessa pakko mennä, ei päätöksentekoprosessi saa häävejä tyylipisteitä. Siinä eivät linjat paljon painaneet – varsinkaan bussilinjat.
Seuraavana käsittelyyn tuleekin sitten maapolitiikka.
Valtuusto on edelleen tärkeä, mutta itse kokous ehkä enemmän muodollisuus kuin päätöksentekopaikka.
Asiat ovat kokoukseen mennessä jo niin moneen kertaan pureskeltuja ja pitkälle valmisteltuja, että harvemmin niihin siellä suuria muutoksia tulee.
Yksittäisen valtuutetun mahdollisuus vaikuttaa enää tässä vaiheessa yhtään mihinkään on olematon. Yksittäisellä ryhmälläkään ei ole siihen Oulussa rahkeita. Tarvitaan etukäteen tehty sopimus ryhmien välillä, että mikään oikeasti muuttuu.
Todellinen vaikuttaminen tapahtuu kaupunginhallituksessa, lautakunnissa, johtokunnissa ja poliittisissa ryhmissä.
Tosin ei aina sielläkään. Hiljattain Oulun Serviisin johtokunnan sisältä purettiin turhautumista ”Köökit 2020” -suunnitelman käsittelystä. Johtokunta ei kuulemma pystynyt vaikuttamaan suunnitelmiin juuri mitenkään, vaan oli ollut pelkkä kumileimasin. Suunnitelma pohjautui valtuuston viimekesäisiin linjauksiin.
Tärkein valtuuston vaikuttamisen väline on kaupungin talousarvio. Uusien valtuutettujen tyrmistys käsittelyn ”teatterista” vuosi sitten johti siihen, että budjetti valmisteltiin nyt toisin.
Valtuutetut olivat valmistelussa mukana koko vuoden. Vaikka valtuustosopimus sitoikin, kokivat valtuutetut vaikuttaneensa aiempaa paremmin budjetin sisältöön.