Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin kevyen liikenteen reiteillä näkee kulkijoita kuin vilkkilässä kissoja. Hyvä kun sekaan mahtuu, eivätkä päät kolise yhteen.
Asvaltoiduilla pyörä- ja jalankulkureiteillä puikkelehtivat hölkkääjät ja himojuoksijat, kuntokävelijät ilman sauvoja ja sauvojen kera, tallustelijat, raittiin ilman haukkaajat, koirien ulkoiluttajat, lastenrattaiden työntäjät, hupi-, matka- ja kuntopyöräilijät, rullaluistelijat sekä mopot.
Henkeä salpaa välillä, kun samaan sumppuun osuvat kolme rinnakkain ajavaa polkupyöräilijää, isä, äiti, kaksi kävelevää lasta sekä sylilapsi rattaissa ja koira hihnassa, pari kolme rullaluistelijaa pitkine sauvoineen ja muutama hölkkääjä. On pieni ihme, ettei mitään vakavaa ole vielä tapahtunut.
Pahimpaan ahtauteen törmää helteisillä ulkoilureiteillä Oulujoen molemmin puolin, etenkin Värtön ja Tuiran uimarannan tienoilla, Pikisaaren ja Nallikariin välisellä reitillä, Nallikarin hieikkarannan kapealla päällysteellä, Hartaanselän itäpuolen ulkoilutiellä sekä Hupisaarten läpi vievällä väylällä.
Kesä on kukkeimmillaan. Auringonpaiste ja helle hemmottelevat suomalaisia ja vetävät ulos kaikki, jotka suinkin vain kynnelle kykenevät. Tällaista tungosta ei näe kuin muutaman viikon aikana keskikesällä, ja sitä on helppo sietää, kun tietää, että väliaikaista kaikki on vain, kuten laulussa sanotaan.
On myös kiva saada todistaa omin silmin, että Oulussa taitaa sittenkin asua väitetyt 127 000 ihmistä. He kun muuraavat itsensä kolmena muuna vuodenaikana sisätiloihin niin, että kaupunki tuo mieleen lähinnä maalaiskylän.
Vaikka kesämieli on kepeä eikä lomalla ole kiire, ulkoilureittien ahtaus kiristää välillä ilmeitä. Ihmisen ajatus kulkee metkasti samaa rataa: jokainen vaaratilanteen aistiva mulkaisee yleensä syyttävästi muita. Vika ei ole juuri koskaan itsessä. Jalankulkijat säikkyvät pyöräilijöitä ja rullaluistelijoita. Pyöräilijät ja luistelijat kummeksuvat puolestaan huolettomasti keskellä tietä tai laidasta laitaan poukkoilevia jalankulkijoita.
Jalankulkijat ja pyöräilijät ovat tottuneet joten kuten toisiinsa ilmeisesti siksi, että pystyvät aavistamaan toistensa reaktiot. Rullaluistelijat ovat sen sijaan yhä suhteellisen uusia tulokkaita liikenteessä, eikä heidän kulkuvälineitään tunneta kunnolla.
Luistelija näyttää pelottavalta, kun hän kiitää kovaa vauhtia pitkät sauvat heiluen. Vastaantulija väistää vaistomaisesti, vaikka luistelija nostaa yleensä sauvat kainaloonsa ahtaassa paikassa niin kuin kilpahiihtäjät tekevät laskuissa.
Rullaluistelusta on silti kaikkien hyvä tietää yksi tosiasia: luistimissa ei ole kunnon jarruja. Luistelija pystyy äkkipysähdykseen vain heittäytymällä maahan pitkäkseen. Rullaluistelun perussääntö kuuluukin: ota vauhti pois heti, kun koet pienenkin vaaran aavistuksen tai jos reitti ei ole täysin selvä.
Kaikista säännöistä tärkein on kuitenkin liikenteen kirjoittamaton perussääntö: älä luota koskaan täysin muihin, vaan ole valmis väistämään koko ajan. Sopu sijaa antaa ahtailla ulkoiluraiteillakin .