"Oikeita jääräpäitähän me olemme", luonnehtii kemiläisiä aikanaan Keminmaalta Ouluun muuttanut Ulla Anttila.
"Ja suorapuheisia ja kovia puhumaan. Peräpohjalaiset eivät osaa teeskennellä. Siitä tunnistaa pohjoisen ihmiset", lisää Anne Mikkola, Keminmaalta maailmalle lähtenyt hänkin.
Anttila pisti syksyllä hihat heilumaan, ja päätti kutsua koolle koko joukon Oulun seudulle asettuneita kemiläisiä. Avuksi tuli ravintola Rauhalan toimitusjohtaja Mikkola.
Perjantaina Rauhalan ovi kävikin tasaiseen tahtiin, kun uusia ja vanhoja tuttuja saapui kauan odotettuun ensimmäiseen illanviettoon.
Ensimmäisten tulijoiden joukossa oli aikaisemmin Länsi- ja Itä-Suomessa asunut, mutta kymmenkunta vuotta sitten Ouluun asettunut Kaisa Pelkonen.
"Ouluun oli kemiläisen helppo tulla, kuin olisi kotiin tullut. Ihmiset ovat täällä välittömiä, ja oudonkin kanssa voi jutella", Pelkonen vertaa.
Samaa mieltä on myös Anne Mikkola. Hän muutti kotiseudultaan ensin Helsinkiin ja sieltä Ouluun, "kemiläisten Helsinkiin".
"Helsinki tuntui vieraalta, kun taas Oulu oli paljon pienempi ja maalaisempi. Ja paikka, jossa käytiin lapsena koulun retkillä", Mikkola muistelee.
Oulussa asuvat sadat, elleivät peräti tuhannet entiset kemiläiset tapaavat toisiaan pääasiassa sattumalta. Ja silloin tehdään aina lupauksia, jotka tahtovat jäädä täyttämättä.
"Aina kun kemiläiset tapaavat toisiaan, vaihdetaan puhelinnumeroita ja sovitaan, että joskus istutaan porukalla alas", kertoo Anttila.
Koska näitä sopimuksia on vuosien varrella kertynyt jo melkoinen määrä, päätettiin kutsu laittaa liikkeelle ketjukirjeenä. Niinpä illan puuhanaisilla ei ollut aavistustakaan, kuinka suuren ex-kemiläisten joukon he koolle saisivat.
Vaikka ilta oli omistettu vapaalle keskustelulle, yksi keskustelunaihe on aina varma, kun kemiläiset kokoontuvat. Vaikka muut eivät aina Kemin kauneutta ymmärräkään, ex-kemiläisten kesken asia on toisin.
"Ainahan me kotikaupunkia kehumme", Anttila nauraa.