Kukapa ei muistaisi Veikko Vennamoa: Suomen maaseudun puolueen isää ja köyhän kansan vankkumatonta puolestapuhujaa. Sekä hänen poikaansa Pekka Vennamoa, joka vei puolueensa hallitukseen isä-Vennamon sanallisia oppeja lainaten ja jonka käsissä köyhän kansan puolue muuttui salonkikelpoiseksi, herraskaiseksi pienen piirin etujoukoksi.
Veikko Vennamo heitti ilmaan useita lohkaisuja, jotka ovat jääneet elämään hänen jälkeensä. Kuuluisimpia lienevät sanonnat "kyllä kansa tietää", "unohdettu kansa" ja "rötösherrat".
Television vaalikeskustelut olivat suurta kansanhuvia noina aikoina. Vennamon elämöintiä oli hauska seurata. Hän ei pettänyt kuulijakuntaansa. Vaikka ohjelma oli kuinka puiseva ja pitkäveteinen, Vennamon lohkaisuja odotettiin korvat höröllä.
Vennamoa moitittiin populistiksi. Jos populistilla tarkoitetaan kansankiihottajaa, joka kosiskelee äänestäjiä katteettomilla lupauksilla, sitä Vennamo oli jos kuka.
Värikkäällä, herravihaa uhkuneella puheellaan ja ilmasta temmatuilla vaatimuksillaan Vennamo toimi kuin torin helppoheikki, joka kauppaa krääsää äänekkäästi ja asiakkaitaan hauskuuttaen. Pussiin pannaan sitä ja tätä ja vielä tuota, eikä maksa paljon.
Juuriltaan Vennamo oli maalaisliiton miehiä. Maalaisliittoon ei kuitenkaan mahtunut yhtä aikaa kahta yhtä itsepintaista herraa. Niinpä Urho Kekkonen jäi ja Vennamo sai lähteä omille teilleen.
Evääksi Vennamo otti maalaisliiton henkisestä pääomasta herravihan. "Herroja pittää eppäillä", sanoi tuon pääoman kartuttajiin kuulunut maalaisliittolainen kansanedustaja Kalle Kustaa Pykälä viime vuosisadan alussa.
Muiden puolueiden poliitikot halveksivat Vennamoa. Mitä enemmän he halveksivat, sitä enemmän Vennamo sai puhtia, ja kansa tykkäsi.
Pekka Vennamo peri isänsä paikan puolueen johdossa. Vaikka tämä tikkaa heittävä ja kaljasta tykkäävä tekniikan ylioppilas yritti ratsastaa isänsä perinnöllä, hän oli kalpea varjo Veikko Vennamon rinnalla. Katteettomat lupaukset poistaa työttömyys kolmessa kuukaudessa hävisivät sen myötä kun maaseudun puolue otettiin hallitukseen, ja hallitus istui nuo kolme kuukautta saamatta mitään aikaan.
Maaseudun puolueen raunioille nousseen perussuomalaisten johtaja Timo Soini on maininnut Veikko Vennamon esikuvakseen. Totta: Soinista löytää Vennamon. Hän on lukenut esikuvansa opit. Hän yksinkertaistaa monimutkaiset asiat ja vastaa kansaan menevästi.
Perussuomalaisten kannatus kipuaa vauhdilla. Hyvät tarjoukset tekevät kauppansa myös tässä ajassa. Etenkin kun eduskunta on väärällään rötösherroja, joiden vaalirahasotkuja on setvitty koko vaalikausi. Köyhät on unohdettu, ja rikkaat sen kun porskuttavat. Rahat menevät Kreikkaan ja Irlantiin. Terveyskeskukseen on yhtä pitkät jonot kuin ilmaisen ruuan perään.
Se, mikä onnistui Vennamolta ja näyttää onnistuvan Soinilta, ei tehoakaan samalla tavalla jonkun toisen sanomana. Ei riitä, että on vastaan jotain. Sekin täytyy osata sanoa taiten.
Opposition keinot ovat aina olleet populistiset. Nyt tuota asetta on tarjottu demareille.
Demarijohtajien uhoa ei kuitenkaan oteta todesta. Vaikka ihmisen poliittisen muisti on lyhyt, ei se ole niin lyhyt, etteikö muisteta, miten Sdp toimi hallituksessa. Puolueesta kehkeytyi pitkän hallitusmarssin aikana valtionhoitajapuolue. Sitä se ei saa harteiltaan sillä, että toimii oppositiossa toisin kuin kaikki tietäisivät sen toimivan hallituksessa.
Nyt keskusta ja kokoomus ovat valtiohoitajan roolissa, ja mielipidemittaukset alkavat osoittaa sensuuntaisia lukemia.
Populismissa on vastenmielistä se, että jokainen tietää, ettei katteettomia lupauksia kateta millään. Mutta sillä on kääntöpuolensakin. On hyvä, että on edes joku voima, joka yrittää haastaa itsetyytyväisyyteen tuudittautuneet vallanpitäjät.
Demokratia toimii. Se kestää tällaisen mellastuksen. Viime kädessä: kyllä kansa tietää.