riitta.korkeakivi@kaleva.fi
Kansanedustajat ovat pelkkiä kansan edustajia. Kyllä kansa tietää. Jos kansanedustajat selittelevät vaalirahoitustaan, niin äänestäjät ovat lahjomattomia. Ylimielisyys kostautuu välittömästi. Jos pääministeri Vanhanen olisi muistanut sen paremmin, keskustan suosio tuskin olisi tippunut alle 19 prosenttiin eläkekiistan vuoksi.
Turpiin tuli myös kokoomukselle, vaikka se pysytteli kiistassa ihan hissun kissun. Muutamassa viikossa kolmen suurimman puolueen kannatus heitti häränpyllyä. Hallituksen kompurointi koitui välittömästi opposition hyväksi ja toi demareille hopeapaikan ihan ilmaiseksi.
Maassa makaavaa ei potkita. Sen tietävät myös keskustan kansanedustajat, joka seisovat yhtenä rintamana poliittisesti vähintäänkin epäilyttävän imagon omaavan puheenjohtajansa takana. Eräs heistä totesi, ettei parempaakaan ole.
Väärin laskettu oli yleisin arvio Vanhasen tappion syistä. Virhearvioita riittää Ruususesta lähtien. Jos Vanhanen saisi tehdä kaksi asiaa toisin, voisi kuvitella, että Susan Ruusunen ja eläkeiän nostovaatimus olisivat listalla ensimmäisinä.
Vanhanen lähti sutta pakoon, mutta sai karhun vastaansa. Piti saada revanssia. Kokoomukseen kiri liian lujaa edellä ja oli muutenkin turhan vahvasti profiloitunut hallituksen politiikan linjaajana. Vanhanen kyllästyi hiihtämään perässä. Oli päästävä edelle. Yhdessä Kataisen kanssa valmisteltu eläkeiän korotus toi tilaisuuden. Sen ottaminen omiin nimiin lisäisi johtajuutta. Suurmiehen tyyliin ajatuksen voisi kertoa syntyneen jossakin ylhäisessä yksinäisyyden tilassa.
Vallassa olo ei ole helppoa. Siinä kihahtaa päähän muukin kuin veri. Samalla tavallinen elämä loittonee. Norsunluutornista käsin on vaikea haistella, mitä kansa ajattelee. Etenkin jos ei muista kysyä. Vanhanen luotti siihen, että suomalaiset taputtavat käsiään eläkeikärajan korotukselle. Kansa nousi kuitenkin kapinaan. Nettiadressit pullistelivat vihaisten palkansaajien nimiä. Vanhaselle tuli hätä. Eihän tässä näin pitänyt käydä.
Kokoomuksessa naureskeltiin ja annettiin pääministerin palaa tulessa kun oppositio hiillosti hallitusta eläkeiän nostosta ja uhkasi yleislakolla. Ainoa luonnollinen hallitustaho, joka olisi voinut antaa sivustatukea olisi ollut valtiovarainministeri, joka kokoomuksen onneksi sattui olemaan talvilomalla.
Opposition osalta eläkenäytelmä olisi voinut mennä paremminkin. Välikysymykseltä meni pohja, kun hallitus taipui työmarkkinajärjestöjen tahtoon. Palkansaajien kanssa rinta rinnan taistoon käyneet demarit pettyivät, kun eläkeriita laukesi liian aikaisin.
Myös palkansaajajärjestöt olivat suunnitelleet ottavansa draamasta kaiken irti ja venyttävänsä kiistaa perjantaille hallituksen luottamusäänestykseen saakka. He eivät kuitenkaan mahtaneet mitään sille, että Vanhanen heittäytyi selälleen liian aikaisin.
Keskustan kansanedustajat ovat syvästi pettyneitä paitsi pääministerin heikkoon julkisuusosaamiseen niin hänen tukijoukkoihinsa. Mistä saisi pätevämmät avustajat, jotka osaisivat kertoa herra pääministerille, mitä kansa ajattelee?
Paineet puheenjohtajan vaihtoon kasvavat. Vielä ei venettä haluta keikuttaa, koska hallitusta ei kannata kaataa. Nyt vain odotellaan ensi vuoden puoluekokousta ja uutta ehdokasta. Josko vaikka Anneli Jäätteenmäki tulisi vuorostaan apuun.