Rakas joulupukki, eikö Taina-täti!
Kirjoitan Sinulle jo näin hyvissä ajoin. Toivoisin, että saisin susiturkin.
Mitä? Et usko, että sellainen kävisi. Miksi ei? En kuulu vihreisiin eikä Erkki tykkäisi?
Olin jo koulussa vihreä kateudesta, kun yläluokan poika jolkutteli pitkässä susiturkissaan rauhattomana pihalla edestakaisin. Ja minua paleli niin vietävästi. Ei, ei se poika ollut Lyly, mutta joku yhtä pieni.
Jaa, eikö niillä kunnallispoliittisilla joululahjarahoilla osteta tutuille susiturkkeja?
Anteeksi!
Oulun kaupunginhallitukseen putkahti viikko sitten vihreiden valtuustoryhmän viime joulukuussa tekemä aloite, jossa vihreät purkivat turhautuneisuuttaan talousarvion laadintaan ja käsittelyyn.
Aloitteen oli ryhmän nimissä kuitannut puheenjohtaja Taina Pitkänen-Koli. Muita allekirjoittajia paperissa ei ole.
Yli 15-vuotiaat voivat veikata, että ainakin osalle vihreistä aloite jytkähti "iloisena" yllätyksenä. Tuskinpa aloitetta oli mietitty ryhmässä.
Pitkänen-Koli arvosteli aloitteessa, etteivät tärkeät poliittiset näkemykset pääse talousarviossa päivänvaloon virkamiesjyrän alta.
Poliitikkojen kaupunkilaisilta samat viestit jäävät rahan puutteen takia hoitamatta. Kunnallispolitiikan teko on niin vaikeaa, kun ennen vaaleja lupaa eikä vaalien jälkeen voi antaa. Tilanne on kiusallinen.
Ratkaisuksi Pitkänen-Koli esitti erityistä määrärahaa, jonka kaupunginvaltuutetut saisivat jakaa keskenään mielin määrin haluamiinsa kohteisiin. Paljonko?
Kaupunginjohtaja varaisi omaan talousarvioehdotukseensa sopivaksi katsomansa summan valtuustoryhmien esityksiä varten. Ryhmät jakaisivat sitten nämä rovot keskenään. Lopuksi vihreät voisivat keskenään tapella, miten he pistävät oman pottinsa haisemaan. Sama nujakka käytäisiin myös muissa puolueissa.
Tässäkin mallissa kaikki olisi kiinni siitä, kuinka paljon kaupunginjohtaja suostuisi kylvämään verovaroja kunnallispoliitikkojen hiekkalaatikkoon. Taloudellinen valta olisi näennäistä, mutta voi sitä vallantunnetta.
Veronmaksajille olisi tietysti toiseksi edullisinta ostaa vihreiden valtuustoryhmälle ikioma Monopoli-peli. Näin vihreiden ryhmä pääsisi budjettivalmisteluissaan ainakin leikisti käsiksi isoihin rahoihin.
Kaupunginhallitus valitsi sen edullisimman ja ainoan oikean tien. Se ei tarttunut syöttiin. Vastasi vain tylysti, ei tipu.
Ei Oulussa eikä muuallakaan Suomessa kaivata kunnallispoliittista sulle-mulle -rahanjakoa. Tuo jako on kuitenkin totta.
Oulussa raja on ollut vasemmisto-oikeisto -akselilla. Kun Johteenpookin venesataman porvarit tarvitsivat kaupungin rahaa, sitä tuli. Sama määrä annettiin purjehtivaa työväestöä edustavalle Seelarin porukalle. Homma toimi aina myös päinvastoin.
Urheiluseurojen ja kulttuuriyhdistysten rahat jaettiin samoin. Vielä viime joulukuussa kaupunginvaltuusto antoi ylimääräistä niin Oulunsuun pirtin kuin Auran majan korjauksiin. Kyse oli muutamista tonneista.
Vihreät ovat uusi ilmiö tässä pikku kilinässä. Ei siis ihme, että heitä turhauttaa.
Paras tapa jakaa rahaa on olla jämerä budjettineuvotteluissa myös virkamiesjohtoa kohtaan ja pitää kaupunkilaisten puolta ilman omia suosikkeja.