Pohjois-Pohjanmaan kyläpäivät kansoitti Raahen Härkätorin lauantaina. Kylien torilla myynti- ja esittelykojujen sekä erityisesti vanhojen traktoreiden ympärillä riitti välillä väkeä tungokseen asti.
Joukosta pystyi bongaamaan useita kansanedustajia aina Oulua myöten. Torilla pyörivät ainakin Matti Ahde (sd.), Liisa Jaakonsaari (sd.) ja Unto Valpas (vas.).
Pohjois-Pohjanmaan kylät-yhdistyksen ja kärsämäkisen Sydänmaan kyläseuran puheenjohtaja Matti Viitala kehui tapahtuman paikallisena vastuutahona toiminutta Raahen kylät ry:tä ja sen yhteistyökumppaneita kyläpäivien järjestelyistä ja ohjelmasta. "Raahen alueella on yhteistyötä ja voimaa", Viitala suitsuttaa.
Kuudetta kertaa järjestetyt kyläpäivät ovat Viitalan mukaan maakunnan kylien tärkein tapahtuma, joka kerää niin kylien kuin maaseudunkin asioista kiinnostuneet yhteen. Tapahtumassa on mahdollista luoda ja vahvistaa yhteistyöverkostoja. Kun tapahtumassa yhdistyvät asiallinen asia, markkinahumu, kaupankäynti ja vapaamuotoinen seurustelu, vie se kylien yhteisiä asioita eteenpäin monella tasolla.
Pohjois-Pohjanmaan kylät -yhdistys on myös tärkeä vaikuttaja ja kylien edunvalvoja. Sen tehtävänä on vaikuttaa asioihin siten, että tulevaisuudessakin kylät ovat hyviä elää ja asua. Yhdistys osallistuu aktiivisesti tulevan ohjelmakauden ja sen hankkeiden suunnitteluun. "Pyrkimyksenämme on, että asuminen on mahdollista kylissä sekä luonnollisesti saada lisää asukkaita kyliin. Tehtävää riittää, mutta hyvällä yhteistyöllä se onnistuu", Viitala toteaa.
Pohjois-Pohjanmaan kylät tekee tiivistä yhteistyötä muiden maakuntien kanssa. Voimavaroja on yhdistetty Lapin, Kainuun ja Pohjois-Karjalan kanssa.
Raahen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Kauko Lumiaho (kesk.) totesi Raahen kylät -yhdistyksen puheenjohtajan Matti Sevonkarin tavoin, että yhteen hiileen puhaltamisella syntyy toimintaa. Hänen mukaansa kylillä ja kyläyhdistyksillä on paljon annettavaa.
"Parhaimmat saavutukset jäävät tulevienkin sukupolvien nähtäville. Kyläyhdistyksille annettu tuki on tuottanut arvokasta tulosta", Lumiaho toteaa. Pohjois-Pohjanmaan kyläpäivät huipentuvat tänään sunnuntaina Raahesalissa vietettävään kylä- ja pääjuhliin. Silloin selviää myös, minne kyläluuta seuraavaksi matkaa.