Veikeän arvoituksellisesti katsova norppa turkispuvussaan taidemuseon portaikossa ottaa ystävällisesti vastaan isot ja pienet taiteenystävät.
Museon toisessa kerroksessa, taidemaalari ja -graafikko Inari Krohnin (s. 1945 Helsinki) näyttelyssä sekä isot että pienet voivat lukea kuvakertomuksia luonnosta ja kulttuureista.
He voivat matkata latinalaiseen Amerikkaan, kaukoitään tai lähimetsään, kokea liikettä ja hiljaisuutta, värien riemua ja seesteisyyttä. Siellä voi myös miettiä teosten moninaisten yksityiskohtien merkityksiä sekä tutkia grafiikan menetelmien monikerroksista yhdistelyä.
Inari Krohn on ollut nykyjulkisuudessa niin leimallisesti graafikko ja grafiikan opettaja, että hänen varhaiset, värikkäät öljymaalauksensa ovat miltei unohtuneet.
Tosin nykyiset noin nelikymppiset tämän värikkyyden taitavat muistaa. He voivat kaivaa vanhoista lastenkirjoistaan esiin esimerkiksi Vihreän vallankumouksen vuodelta 1970. Kirjassa on Inari Krohnin kuvitus sisaren, kirjailija Leena Krohnin tekstiin.
Retrospektiivinen näyttely tuo nyt esiin Krohnin 1960-luvun lopun ja 1970-luvun alun töitä, joihin kuohuva maailmanpolitiikka punaisine lippuineen jätti jälkensä.
Krohnin maalauksissa säilyi kuitenkin aina liki naivistinen kuvien tyylittely, iloinen kerronnallisuus ja lämmin yhteisöllisyys. Teoksissa on vaikutteita latinalaisen Amerikan seinämaalauksista ja niiden värikkyydestä.
Kansanmusiikin ja tanssin iloa tulviva Taikahuilu (1971) monikulttuurisuudessaan vie kaukoitäänkin. Samoin tekee jo vuoden 1970 hiljaisina mietiskelevät Intia -aiheiset maalaukset, jotka ovat kuin sikäläisiä kuvakudoksia.
Pelin henki (1970) vie vielä kauemmaksi, mustiin pukeutuneiden näyttelijöiden nukketeatteriesitykseen Japaniin. Japanilainen taide on sittemmin saanut pysyvän sijan etenkin Krohnin grafiikassa.
Lähiympäristön hiljainen kuvaus yleistyi Krohnin taiteessa 1970-80-luvuilla- kuten niin monella muullakin taiteilijalla. Akvarelli ja grafiikka nousivat etusijalle. Esimerkiksi kuvat taiteilijakollegoista sekä teokset Joutsenet Vaasassa (1973) ja Juhlat Prahassa (1973) ovat kuin kuvitusta taiteilijan omaan päiväkirjaan.
Yhteiskunnallisuus ei kuitenkaan minnekään kadonnut. Siitä muistuttaa vaikkapa pieni Chilen lippu ja teksti akvarellissa Murhe (1974). Chilen vallankaappauksesta oli kulunut vuosi. Ja Krohnin luontokuvat ovat aina yhteiskunnallisia. Ne ottavat kantaa luonnon puolesta.
Maallemuuttajaperheen uusi kotiympäristö ja kesäpaikka olivat täynnä sisä- ja ulkotiloja ja luonnonilmiöitä ja vuodenaikoja taidetta varten. Isot akvarellipaperit patistivat taiteilijan tutustumaan luonnon yksityiskohtiin ja metsän sisuksiin.
Samanaikaisesti Krohnin taiteeseen tuli yhä enemmän luonnon personifiointia sekä kansatieteellisiä lainauksia myyteistä, asusteista ja erityisesti naamioista. Taiteilija palasi - omien lastensa innoittamana - myös oman lapsuutensa aiheisiin.
Luonnolla on henki. Ihminen kasvaa luonnosta ja luonto versoaa ihmisestä. Ihmiskunnan yhteiset myytit ja symbolit jungilaisittain ovat vahvasti läsnä Krohnin myöhemmässä taiteessa.
Äidin kuoleman jälkeen syntyneeseen teokseen Äiti (1995-2003) yhdistyy luonnon syksyinen kuolema. Vasta surutyön edettyä taiteilija pystyi liittämään teokseen perhoset, elämän kiertokulun symbolin.
Krohnin teosten aiheet tulevat myös Italiasta, Tiibetistä, Japanista ja kotiympäristöstä. Kodin ikkunanäkymissä sisä- ja ulkotilan raja liukuu ja esineet kertovat monikulttuurisia tarinoita. Niistä välittyy Krohnin humaani periaate, jonka mukaan oma kulttuurimme on osa toisia kulttuureja, ei toiseutta, vaan osa yhtenäistä perustaa.
Taiteilija tekee samanaikaisesti, uutta luovaa, teknisesti kokeilevaa ja yhdistelevää grafiikkaa. Muodon kokeilussa voi nähdä kubistisia vaikutteita muun muassa Marc Chagallilta.
Inari Krohnin taiteen monipuolista näyttelyretrospektiossa olisi ollut mielenkiintoista nähdä myös hänen kuvittamiaan kirjoja sekä joulukorttejakin.