Kuvia ark­ti­ses­ta mar­gi­naa­lis­ta

Syyskuun 7. päivänä vuonna 1986 Kaleva uutisoi juttunsa II arktisesta filmifestivaalista: "Järjestäjien toheloinnista huolimatta Arktista elokuvaa nähdään Rovaniemellä".

Syyskuun 7. päivänä vuonna 1986 Kaleva uutisoi juttunsa II arktisesta filmifestivaalista: "Järjestäjien toheloinnista huolimatta Arktista elokuvaa nähdään Rovaniemellä".

Liekö syynä median kriittisyys, festivaalijärjestelyjen epäonnistuminen, festivaalin kärsimä yleisökato tai vain järjestäjien yleinen uupuminen, kun Arktinen elokuvafestivaali jäädytettiin vuoden 1986 jälkeen miltei kahdeksikymmeneksi vuodeksi.

Viereisessä huoneessa säilytetyt II arktisen filmifestivaalin mapit kuitenkin vaivasivat Arktisen keskuksen kongressisihteeriä Raija Kivilahtea niin, että lopulta tapahtuma heräsi taas henkiin. Kolmas Arktinen elokuvafestivaali käynnistyi viime viikolla Rovaniemen Arktikumissa.

Seitsemänpäiväisen, 29.10 asti jatkuvan festivaalin avulla halutaan tehdä tunnetuksi arktista elokuvaa ja sen kautta pohjoisen ihmisiä, elinkeinoja ja kulttuureja.

"Alueella tehdään paljon elokuvia, joita ei koskaan nähdä täällä, vaan niitä esitetään joko Helsingissä tai eurooppalaisilla elokuvafestivaaleilla", sanoo Lapin taidetoimikunnan elokuvasihteeri Anna Häkkinen.

Kohderyhmänä ovat erityisesti opiskelijat ja koululaiset, joille halutaan lisäksi korostaa elokuva-alan ammattivaihtoehdon varteenotettavuutta myös pohjoisilla alueilla.

Tätä sanomaa varten festivaalin yhteydessä järjestettiin torstaina ja perjantaina seminaari, jossa muun muassa pohdittiin arkistomateriaalin käyttöä uusissa elokuvatuotannoissa sekä esiteltiin käynnissä olevia alueellisia dokumenttihankkeita.

Arktisen elokuvafestivaalin ohjelmistoon kuuluu joukko palkittuja elokuvia, kuten kotimaiset Näkymätön Elina ja Huutajat sekä Pohjois-Kanadan alkuperäiskansojen kansantaruun pohjautuva Atanarjuat.

Toisin kuin seitsemäntoista vuotta sitten, nyt festivaalin ovat löytäneet myös katsojat. Elokuvia on esitetty täysille saleille ja erityisesti kotimaisin voimin tehdyt uutuudet, kuten Näkymätön Elina ja Jumalan morsian ovat olleet loppuunmyytyjä.

Vaikka pohjoiseen onkin syntynyt jonkinlainen elokuvafestivaalien kasauma, eroaa Rovaniemellä järjestettävä tapahtuma sekä Sodankylässä että Norjan Tromssassa järjestettävistä kansainvälisistä festivaaleista alueellisuutensa kautta: ohjelmistoon kuuluu ainoastaan arktisten alueiden elokuvia.

Inarissa järjestettävälle Skábmagovat - Kaamoksen kuvia -festivaalille puolestaan halutaan jättää alkuperäiskansojen elokuvat. Arktisella elokuvafestivaalilla keskitytään nimenomaan maantieteelliseen pohjoiseen.



Kotimainen ensi-ilta


Festivaalin vetonaulana esitettiin lauantaina Markku Lehmuskallion ja Anastasia Lapsuin yhteistyönä syntynyt nenetsielokuva Jumalan morsian.

Ensi vuonna elokuvateattereihin tuleva, amatöörinäyttelijöiden tähdittämä elokuva kertoo fiktiivisen tarinan yksittäisestä nenetsinaisesta, mutta samalla se käsittelee laajemmin nenetsikulttuuria, sen uskonnollisuutta ja sukupuolijärjestelmää.

Elokuvan toisen ohjaajan, Markku Lehmuskallion mukaan Jumalan morsiamen kaltaisen elokuvan tehtävä on paitsi antaa pienelle arktiselle kansalle tilaisuus kertoa omasta kulttuuristaan myös välittää elokuvan katsojille kuvaa ympäröivän maailman moniarvoisuudesta ja yleisinhimillisyydestä.

"Globalisoituminen luo illuusion amerikkalaisperäisestä yhtenäiskulttuurista. Sekä muodoltaan että sisällöltään massasta poikkeavien elokuvien tehtävä on kertoa ihmisille maailman yhtäaikaisesta erilaisuudesta ja samuudesta", Lehmuskallio sanoo.

Vaikka nenetsikulttuurin piirteet ovatkin suomalaisille vieraita, on tarinassa paljon tarttumapintaa. Se kertoo paitsi yksittäisestä tundralla elävästä naisesta myös laajemmin ihmisyhteisön normatiivisuudesta, yksilön suhteesta yhteisöönsä ja tämän liikkumavarasta yhteisön sisällä.

Jumalan morsiamesta tuskin tulee elokuvateatterien kassamagneettia. Siksi Arktisen elokuvafestivaalin kaltaiset tapahtumat ovat Lehmuskallion mielestä tärkeitä väyliä marginaalielokuvien saattamiseksi yleiseen tietoisuuteen.

"Elokuvateatterit ovat liikelaitoksia ja siksi tämän tyyppisten pienten elokuvien elämä niissä on vaikeaa. Erilaiset festivaalit tarjoavatkin näille teoksille mahdollisuuden elää ja tulla katsotuiksi", Lehmuskallio toteaa.

Ilmoita asiavirheestä