Tapio Heikkilä, Risto Timonen: Suomalainen kansallismaisema. Otava 2003. 215 s.
Pekka Luukkola: Matka Suomeen. Otava 2003. 160 s.
Järviä, ulkosaaristoa, metsiä ja tuntureita. Tätähän suomalainen luonto perinteisesti on, kun sitä halutaan esitellä valokuvateoksessa.
Otavan loppuvuoden satoon kuuluu kaksi hyvin samankaltaista kirjaa luonnonkauniista Suomesta: Tapio Heikkilän ja Risto TimosenSuomalainen kansallismaisema sekä Pekka Luukkolan Matka Suomeen.
Heikkilän ja Timosen Suomalainen kansallismaisema keskittyy nimensä mukaisesti kansallismaisematyöryhmän vuonna 1993 valitsemiin alueisiin, kansallismaisemiin.
Kansallismaisemiksi valittiin Suomen itsenäisyyden 75-vuotisjuhlan kunniaksi maamme tunnettuja maisemanähtävyyksiä, jotka ilmentävät Suomen eri osien edustavimpia luonnon- ja kulttuuripiirteitä.
Aivan kaikki 27 eivät ole edustettuina, ja toisaalta mukana on kolme mietintöön kuulumatonta, mutta tekijöiden katsannossa kansallismaiseman arvoista aluetta: Sulkavan Linnavuori, Verlan tehdaskylä ja Saanatunturi.
Kun vielä muutamia kansallismaisemia on käsitelty rajatusti (esimerkiksi merellisestä Helsingistä esitellään vain Suomenlinna) ja toisia taas laajennetussa mielessä (esimerkiksi Utsjokilaaksoon on yhdistetty Tenojokilaakso), voi todeta, ettei kirja aivan täysin lunasta nimensä lupausta sisällöstään.
Heikkilän kuvat kertovat nykyajasta, mutta Timosen teksti liikkuu historiassa ja maisemia muokanneissa tapahtumissa. Lähestymistapa on antoisa, varsinkin kun Timonen omaa vankat taustatiedot ja höystää sanottavansa kuivakalla huumorilla.
Heikkilän kuvat ovat pääasiassa päteviä, mutta hieman tavanomaisia. Sykähdyttäviä otoksia on harvassa. Muutama kuva on alivalottunut.
Pekka Luukkola on kuvannut Matka Suomeen -teokseensa puolenkymmentä Heikkilän ja Timosen kirjasta tuttua kansallismaisemaa. Päällekkäisyyttä lisäävät Sulkavan Linnavuori ja Saanatunturi, jotka nekin löytyvät Luukkolan teoksesta.
Vaikka kirjan nimi ei viittaa luontoon, on kuvitus luontopainotteinen. Selitykseksi Luukkola kertoo kokevansa luonnon- ja kulttuurimaisemat miellyttävimmäksi tavaksi esitellä Suomea. Toisaalta hän perustelee valintaa sillä, että maamme pinta-alasta on edelleen taajamien ulkopuolella yli 98 prosenttia.
Luukkola myös tunnustaa haluavansa esittää kuvissaan Suomen kauniina. Hakkuuaukeita tai mutaisia tekoaltaiden rantoja ei kuvissa näy. Moderni poikkeus on kirjan viimeinen kuva revontulista: sen hallitseva elementti on etualalta kohoava puhelinmasto punaisine valoineen.
Maisemakuvien lisäksi Luukkolalla on silmää luonnon pienille yksityiskohdille. Esimerkiksi syksyn ruskalehdet ja puista variseva kuura on ikuistettu hienosti.
Tekstissä Luukkola piirtää laajoja kaaria muun muassa luonnonolojen, maatalouden ja elinkeinorakenteen historiasta ja muutoksista. Tekstit ovat myös englanniksi, ja paikoitellen lahjakirjan leima onkin ilmeinen.
Jos näistä kahdesta kiertomatkasta Suomeen pitäisi valita, päätös olisi helppo: Timosen teksti ja Luukkolan kuvat. Yhdessä paketissa niitä ei valitettavasti saa.