"Hei katso, tällaisia minä nyt tarvitsisin", sanoo oululainen valokuvataiteilija Vesa Ranta, 33, ja penkoo studionsa nurkkaa. Sieltä nousee suuri, punainen sydän, jossa lukee hääparin nimi. Sydän on tuttu näky monille, tienvarren opas hääpaikalle.
"Aina kun huomaan tällaisen käytetyn tiesydämen, seuraan tilannetta muutaman päivän ja käyn sitten hakemassa, jos se vielä siellä on. Vinkkinä vaan lukijoille, että näitä saa lähettää minulle lisää. Tarvitsen näitä useita satoja", Ranta virnistää.
Miehellä on mielessä jo seuraava näyttely, Eternal love, johon olisi tarkoitus kuvata muun muassa suutelevia pariskuntia.
"Aion rakentaa sellaisen maisemainstallaation, johon tiesydämiä tarvitaan. Installaation on tarkoitus elää vuoden päivät ja sen aikana käyn kuvaamassa sitä", hän suunnittelee.
Tällä hetkellä Oulun Rantagalleriassa on esillä Rannan näyttely, Olla minä - Being me, joka on herättänyt paljon puhetta ja nostanut ajatuksia. Idea näyttelyyn lähti osittain lehtikuvaajan työstä, jota Vesa Ranta tekee taidekuvausten rinnalla.
"Lehtikuvauskeikoilla yleensä tavalliset ihmiset karsastavat kameraa, ja väittävät, että kamera menee rikki ja niin edelleen. Kuulin sitä ihan kyllästymiseen asti, mutta samalla minua alkoivat kiinnostaa ihmisten ulkonäköasiat ja kauneusihanteet."
"Homma lähti liikkeelle noin kolme vuotta sitten ja ensimmäinen kuva syntyi Venäjällä, kehonrakentajan kuvasta. Ripustamalla nämä kuvatut ihmiset galleriaan, olen oikeastaan saavuttanut sen, mitä halusinkin. Moni on ryhtynyt miettimään omaa suhdettaan kehoonsa ja vallitseviin ihanteisiin"
"Kuvissa esiintyy tavallisia ihmisiä, muokattuja ihmisiä, syntymästä asti erilaisia ihmisiä ja eri-ikäisiä ihmisiä."
"Moni kuvattavista oli jo esiintynyt julkisuudessa eli he olivat puhuneet suhteestaan omaan kehoonsa. Heidän saamisensa studioon ei siis ollut erityisen hankalaa", Ranta kertoo.
Kamera ei ole aina ollut Vesa Rannalle itsestään selvä väline. Käsissä pyöri aikoinaan pensselit ja purnukat. "Opiskelin nuorena poikana jopa rakennusmaalariksi Oulussa, mutta ei se oikein tuntunut omalta alalta. Isälläni oli paljon kameroita, ja ehkä innostus lähti sieltä. Lopullinen vimma jäi päälle, kun kävin parikymppisenä Pohjois-Norjassa. Maisemat tekivät vaikutuksen ja kuvaamisesta tuli miltei pakkomielle", hän muistelee.
Kansanopistojen kautta Rannan tie vei Turun taideakatemiaan, jossa pohjoisen mies viihtyi omasta mielestään tosi hyvin. "Joskus on käynyt mielessä, olisiko opintoja pitänyt jatkaa, mutta pääsin koulusta suoraan Helsingin Sanomiin kesäkuvaajaksi, joten siitä työputki aukesi."
"Lehtikuvaus on tosi mielenkiintoista työtä, mutta haluan myös tehdä sellaisia projekteja, jotka tuntuvat omilta."
Lisäksi Vesa Ranta tekee graafista suunnittelua eli esimerkiksi levynkansia. "Tiedossa olisi suurelle nimibändille kannet, mutta se varmistuu myöhemmin keväällä. Homma tarkoittaisi ottamalle kuvalleni maailmanlaajuista levitystä. Hienoahan se olisi."
Vesa Ranta ehtii ja haluaa myös käydä edelleen hakkaamassa rumpuja. Nyt on kulunut reilu vuosi oululaisen hevibändi Sentencedin hautajaisista. Viime marraskuussa ilmestyi Buried Alive -dvd, jossa on muun muassa viimeinen keikka livenä.
"Kulunut vuosi on mennyt ihan hyvissä fiiliksissä, mutta vasta nyt, kun tuo dvd ilmestyi, niin haikeus astui esiin. Kestihän bändiaikaa puolet meidän elämästä. Olen silti ylpeä, miten bändi lopetettiin. Laitettiin kerralla piste. Jatko olisi vaatinut meiltä kaikilta enemmän satsauksia ja yhä enemmän kiertämistä maailmalla", Ranta pohtii.
"Musiikista en kyllä pääse koskaan kokonaan irti. Kyllä tässä joku päivä jotakin soitellaan, vaikka en tiedä millä porukalla, mutta kuitenkin. Se on sitten eri bändi se."