Helsinki Kalle Ahola myöntää, että häntä jännittää: keskiviikkona julkaistaan hänen soololevynsä Kadun aurinkoiselle puolelle. Ensimmäinen soololevy se ei Aholalle ole, mutta ensimmäinen levytys sitten Don Huonojen hajoamisen puolitoista vuotta sitten.
Vielä Ahola, entinen Don Huonojen laulaja, ei ole päässyt irti menneisyydestään.
- Tosiasiat ovat tosiasioita. Tämä on nyt ensimmäinen askel. Tiedän, että joudun tekemään paljon töitä ja useita levyjä ennen kuin tietyt kummitukset väistyvät, Kalle Ahola huokaa.
Soololevy onnistuu kuitenkin yllättämään. Kadun aurinkoiselle puolelle on haikeankuulas levy, jonka monet tasot avautuvat vasta useiden kuuntelukertojen aikana.
- Yritimme tehdä mahdollisimman orgaanisen ja lämminsävyisen levyn, jossa olisi pelkistettyjä sovituksia, mutta joka soisi sävykkäästi ja isosti. Se oli musiikillinen lähtökohta, Ahola selittää.
Orgaaninen tuntuu olevan muusikkojen tämän hetken muotisana, toimittaja pohtii ääneen. Ahola naurahtaa ja myöntää näin olevan. Hänen mukaansa se liittyy olennaisesti musiikin tekotapaan, jossa yritetään palauttaa vanhan ajan livemusiikin henki.
- Rokkenrollissa on mahtavinta, kun kuulee bändisoundin. Halusimme saada laulun lähelle ja kudottua sen ympärille kitarat, basso, rummut ja koskettimet, sellaisen peruslivemäisen oton, jota laajennetaan sovituksilla.
Levy on myös seesteinen, onpa sitä määritelty aikuismaisemmaksikin.
- Äh! Toivon, että juuri 33-vuotta täyttäneenä olisin ollut aikuinen jo aiemminkin. Sitä paitsi, kun sanotaan, että joku levy on aikuinen, minulle tulee aina mieleen sofistikoitunut, jotenkin tasainen, rauhallinen ja harmaa! Minusta levy on monisärmäinen.
Yhteiskunnalliset tekstit
Kalle Ahola kertoo, että hän on tehnyt enemmän töitä tämän levyn tekstien kanssa kuin minkään muun levyn aiemmin. Jos levy on musiikillisesti monisävyinen, niin ovat myös tekstit.
- Tekstissä pitää olla ensimmäinen, selkeä taso, jonka avulla pääsee mukaan. Kun biisiä kuuntelee uudestaan, kaikki ei olekaan sitä, miltä ensi kuulemalla vaikuttaa, Ahola opastaa.
Useiden kuuntelukertojen jälkeen levyltä erottuu selkeä yhteiskunnallinen asetelma. On riipaisevia tarinoita syrjäytymisestä, riippuvuuksista. Ahola vertaa levyä Irtiottoja-televisiosarjaan, jossa eri kertojat rakentavat rankkaa tarinaa, synkkää mutta siinä mielessä lohdullista, että se on totta.
- Olen kelannut sillä tavalla, että kun aloittaa soolouransa, on tärkeä ottaa yhteiskunnallinen ja kantaaottava näkemys mukaan. Olen yrittänyt tehdä biisejä eri ihmisten näkökulmasta, Ahola sanoo.
- Suomi on tällä hetkellä täynnä sellaisia tarinoita, jotka voi pop-musiikin kautta tuoda esiin, hän jatkaa.
Näytön paikka
Ahola myöntää, että levyä oli kovin erilaista tehdä yksin kuin yhdessä bändin kanssa.
- Itsellä on enemmän vastuuta sekä hyvässä että pahassa. Tämä on mielenkiintoinen tilanne: olen ikään kuin harjoitellut biisin tekoa yhden bändin ajan, nyt on näytön paikka.
Levyn avulla on ilmeisesti haluttu tehdä myös selkeä irtiotto Donkkareiden soundimaailmaan?
- Ilman muuta. Niitä on tehty paitsi sovituksellisilla ratkaisuilla, myös biisivalinnoilla: jätimme pois muutamia biisejä, joista tuli selkeämpiä mielleyhtymiä Donkkareihin, Ahola kertoo.
Hän myös muistuttaa, että Don Huonojenkaan levyt eivät olleet samanlaisia.
- Kaikkihan lähtee uusiutumisesta ja uuden tekemisestä. Olen aina pitänyt artisteista ja bändeistä, jotka ovat kameleonttimaisia ja yllättävät.