Vaikka näkemys arktisesta alueesta on aikojen saatossa muuttunut, vallitsevana on yhä historiaan perustuva ja vanhentunut kuva pohjoisesta. Arktista pidetään yhtenäisenä alueena, jota leimaavat kylmyys, erämaisuus ja ikiaikaisten perinteidensä mukaisesti elävät alkuperäiskansat.
"Tämä myyttis-romanttinen näkemys ei vastaa tämän päivän todellisuutta. Arktisen ja pohjoisen määrittelyssä on huomioitava eri alueiden suuret erot", sanoo yhteiskuntatieteiden maisteri Carina Keskitalo, 28, joka väittelee pohjoisuuden määrittelystä Lapin yliopistossa perjantaina.
Arktinen myytti perustuu Keskitalon mukaan pohjoisamerikkalaiseen näkemykseen, joka on yhä vallitsevana erityisesti Kanadassa. Hän kuvaa ilmiötä niin sanotulla frontier-käsitteellä, joka tekee selvän eron alkuperäiskansojen ja muualta muuttaneiden sekä sivistyksen ja erämaan välillä. Tämä käsitys leimaa osittain myös Alaskaa, Grönlantia ja Pohjois-Venäjää. Näillä alueilla sosiaalinen muutos alkuperäiskulttuurista moderniin yhteiskuntaan tapahtui nopeasti ja melko myöhään, osin vasta 1950-luvulla.
Pohjoismaissa tilanne on aivan toinen. Niiden pohjoiset alueet ovat olleet asuttuja pitempään ja samalla myös sulautuneita omiin valtioihinsa. Pohjoismaissa myös ajattelutapa on toinen: arktista aluetta ei määritellä vain perinteiden ja alkuperäiskulttuuriin mukaan, ja vain osa alueista edes luetaan arktiseen piiriin.
"Skandinaviassa ovat esillä myös erilaiset ongelmat, väestöpako etelään, taloudelliset vaikeudet ja niin edelleen", Keskitalo huomauttaa.
Kylmän sodan kausi
laajensi aluetta
Arktinen alue määriteltiin alunperin tieteelliseltä pohjalta, ja esille nousivat ympäristö ja tutkimusmatkat. Ilmastollinen pohjoinen oli suppeampi kuin nykyinen valtiollinen arktinen alue.
Keskitalo huomauttaa, että kahdeksan maan muodostamasta arktisesta alueesta alettiin puhua vasta 1970-luvulla turvallisuussyistä. Kylmä sota toi arktiseen uuden näkökulman ja laajensi samalla aluetta. Tämä määritelmä on jatkunut myös kylmän sodan jälkeen arktista yhteistyötä kehitettäessä.
Keskitalo arvosteleekin nykyistä "organisaatiolähtöistä" arktisen alueen määritelmää ja alueen keskeisen toimijan eli Arktisen neuvoston kokoonpanoa. Neuvostossa ovat edustettuina vain valtiot ja alkuperäiskansat, mutta alueellisen ja paikallisen tason edustus puuttuu kokonaan.
Alueellinen edustus keskeisessä arktisen yhteistyön organisaatiossa toisi esiin myös alueen monimuotoisuuden ja todellisen kuvan. "Nyt paikallisväestöjen näkökulma ei tule esiin", Keskitalo kritisoi.
Arktisen alueen tulevaisuutta on Keskitalon mielestä vaikea arvioida, mutta jos yhteistyökehitys jatkuu nykyisellään ja EU:kin saadaan työhön mukaan, tulee arktisen alueen asema vahvistumaan edelleen. "Toivoisin, että ihmiset ryhtyisivät laajemmin puhumaan arktisesta alueesta, miettimään mitä se todella on ja miten siellä tulee toimia", hän sanoo.
Haasteena voidaan pitää myös arktisen yhteistyön pirstaleisuutta. Pohjoisten asioiden parissa askartelee turhan paljon erilaisia toimijoita: Arktinen neuvosto, Barentsin neuvosto ja alueneuvosto, Pohjoinen foorumi...
"Tästä toimijoiden paljoudesta on puhuttu jo 5-6 vuoden ajan, mutta enpä ole nähnyt konkreettisia esityksiä siitä, miten organisaatioiden yhteistyö järjestettäisiin ja kuka sen rahoittaisi", Keskitalo huomauttaa.
Carina Keskitalo on Lapin yliopiston ensimmäinen ruotsalainen väittelijä. Hän on syntynyt Kiirunassa ja opiskellut aiemmin Göteborgin yliopistossa. Keskitalon väitöstutkimus "Constructing the Arctic - Discources of international region building" tarkastetaan yheiskuntatieteiden tiedekunnassa perjantaina kello 12. Vastaväittäjinä ovat dosentti Lassi Heininen Lapin yliopistosta ja professori Rob Shields Teknillisestä korkeakoulusta. Kustoksena toimii professori Alpo Rusi Lapin yliopistosta.