Pekka Kuusisto kuuluu muusikkoihin, joiden mielestä ennakkoluuloton heittäytyminen on musiikin kantava voima. Viuluviikari veteli jazzia keikalla ensi kertaa viisivuotiaana, ja viime vuosina hänestä on tullut jazz- ja rockpiireissä yhä tutumpi näky. Trio Töykeiden lisäksi hän tehnyt yhteistyötä muun muassa RinneRadion kanssa.
Kuusistolle musiikki ei tunne raja-aitoja, joten hänen mielestään rajanylityksiä tarkoittava crossover-termi on huono. Oulun musiikkijuhlien monikulttuurisuus-teema tähtää hänen mielestään siihen, että kyky nauttia monenlaisesta musiikista olisi arkipäivää.
"Ihmiselämässä on tärkeää haastaa itseään. Elämä on nautinnollisempaa jos tarttuu välillä johonkin mitä ei tunne", Pekka Kuusisto sanoo. Hänen mielestään laadukas kulttuuri vaatii hoksottimien hieromista.
"Uusia latuja auotaan silloin, kun hyvällä maulla yhdistetään eri kulttuurien ydinmehu", Kuusisto kuvaa.
Loistoesimerkki on hänen mukaansa muun muassa afromusiikista ja jazzista ammentava DJ Bunuel yhtyeineen. Joni Mitchell ja Björk ovat jääneet hänen mieleensä taitavalla sinfoniaorkesterin käytöllä.
Kielteisiä crossover-ilmiöitä syntyy Kuusiston mukaan silloin, kun yhdistetään kahden tyylisuunnan pinnallisia piirteitä, kuten oopperaa jäljittelevää äänenmuodostusta popkomppiin. Tällaiset markkinavetoiset projektit ovat saaneet klassisen musiikin yhteydessä kielteisen kaiun. Managerit suhtautuvatkin nykyään varsin varovasti rajat ylittäviin tempauksiin.
"Minunkin on annettu ymmärtää, että kannattaisi tehdä enemmän perinteistä viulistikarriääriä. Monipuolisia ihmisiä on kuulemma vaikea markkinoida!"
Yleisömäärillä ei hänen mukaansa mitata luovuutta. Hän on ollut seuraamassa esimerkiksi New Yorkin avantgardeklubeilla esityksiä, joissa kuulijoita on ollut vain kourallinen. Silti musiikin inspiroiva vaikutus on voinut olla valtava, kun tekijät uskovat todella asiaansa.
Vaihtelu virkistää
Pekka Kuusisto tietää omasta kokemuksestaan, miten yksipuolisuus voi tappaa tekemisen ilon. Voitettuaan Sibelius-viulukilpailut vuonna 1996 paineet kansainväliseen menestymiseen kasvoivat ja hän löysi itsensä sahaamasta taiturikonserttoja veren maku suussa.
"Sitten menin kansanmusiikkifestareille ja näin Järvelän Pikkupelimannien esiintyvän. Tajusin, että nuo on tuhat kertaa onnellisempia tuossa lavalla kuin minä ikinä! Ja se kuulosti niin hemmetin hyvältä! Siitä fiiliksestä olen sen jälkeen halunnut pitää kiinni."
Kuusiston mukaan nuoteista irti pääseminen ja improvisoiminen tekisi hyvää kaikille muusikoille. Siten löytyisi kosketus tunteeseen ja luovuudelle ominaiseen sattumanvaraisuuteen, jota on mahdoton nuotintaa.
"Kannattaa muistaa, että improvisointi on paljon muutakin kuin jazz-standardien veivaamista. Olisi hyvä jos ihminen voisi tehdä musiikkimuodon vaikka pöytä soittimena. Siinä olisi se etu, ettei jumiudu älyttömään tekniseen suoritukseen."
Ja ihmisiä kun ollaan, vaihtelu yksinkertaisesti virkistää. Ja auttaa kuulemaan vanhan kunnon C-duurisoinnunkin uusin korvin.
"Kun on kuunnellut avantgardeklubilla tuntitolkulla suhinaa ja hälyääntä, kyllä se Mozart kuulostaa hyvältä! Ja kyllä Mozartiakin voi tulla liikaa. Sen jälkeen suhina on niin että wau!"