Varrassiika ja munkkikahvit. Siinä eväät, joilla matkailija on vuosikymmenet pantu taipaleelle Tornionjoen kuuluisimmalta näköalapaikalta, Kukkolankoskelta.
Hyvää perintöä ei aiota mihinkään hukata, mutta Myllypirtin vuokramiehellä, Kimmo Aunolla, on selviä sivuaskeleita. Myllypirtissä matkailijoita on palveltu puoli vuosisataa samalla hyvällä reseptillä, mutta uutta on pakko keksiä. Kesällä 50 000-60 000 kosken juoksua ihmettelevää on suuri määrä ihmisiä.
Tornionjoki on kaikkinensa mahtivirta, mitä läheltä katsoen ei aina edes huomaa.
Kimmo Auno ei ole ollut uuden etsinnässään yksin. Koko parinsadan asukkaan Kukkolan kylälle haetaan uutta virtaa niveliin. Vauhtia antaa myös Lapin yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen hallinnoima Brikka-projekti. Sen tavoite on lisätä kylän matkailullista vetovoimaa, mihin avuksi otetaan vanhan kalastajakylän pitkä historia. Ydinasia on tuotekehitys, joka ottaa virikkeensä, voimansa ja raaka-aineensa seutukunnasta.
Myllypirtin osalta tämä tiesi sitä, että Meri-Lapin Herkut 2-projektin avittamana torniolaisessa leipomossa alettiin katsoa uudella silmällä niin siikaa kuin lohtakin. Kumpaakin leivottiin piirakan sisään, mitä ei juuri ennen tiedetä enemmälti tehdyn.
"Ei se kuitenkaan mikään kalakukko ole", Auno tähdentää. "Erilainen taikinakin."
"Ruokasa ohrahiivaleipätaikinasta tehty umpihnainen piiras, minkä täytheenä on Kukkolankoskelta pyyettyä saustettua siikaa", kuuluu paikallisella murteella määriteltynä lauttamiehen siikapiiraan "ajo-ohje". Ruisleivästä rakennettu lippomiehen eväs taas on saanut sisuksiinsa varras- tai savusiikaa kermaviili-tillikastikkeella ryyditettynä ja otsaansa hammastikkuun seivästetyn torniolaisen punaisen kirsikkatomaatin, kuin klovnin nenän.
Kun projektipäällikkö Hannu Alatalo puraisee evästä miehen ottein, rinnuksillehan sieltä kastike ruiskahtaa.
"Liian löysää", tietää heti Asta Heikkilä Leipomo Karkiaisesta ja lupaa soosiin lisää tukevuutta.
Purtavien kevyeen sarjaan kuuluu murutaikinainen Meri-Lapin leivos, jossa on kuusenkerkällä maustettu rahka-kermatäyte. Pinnalla on kuusenkerkkäsiirappia ja sen päällä kuusenkerkkätupsu. Asta Heikkilä jo tietää kokemuksesta, että joka toiselta loppuu uskallus sen syömiseen. Aivan suotta.
Niin marjat, siirapit kuin kerkätkin ovat nekin kaikki lähiseutujen yrittäjiltä.
Uuden sortimentin Auno on järkeillyt vaihtoehdoksi sille sämpylä- ja wienerleipämaailman ylivallalle, johon maan läpi matkaava ei voi olla taukopaikoilla törmäämättä.
Kun saisi vielä sillan
Ruokapuolen uusviritys on vain osa, vaikkakin maukkain, kehittämisajatuksista.
"Erilaisia ohjelmapalveluja, ratsastusta, koskenlaskua, hevosvankkurit, lippoamista, siian paistoa", Hannu Alatalo luettelee. Mutta ehkä yli kaiken nousee kevyen liikenteen silta, jota on haikailtu yli joen Ruotsin puolelle jo kolme vuosikymmentä. Alatalo on tutkaillut maanomistajien mieliä eikä kukaan siltaa vastusta.
Sillalle on silmätty paikkaa suurimpien kuohujen alapuolelta. Sille tulisi mittaa 230 metriä ja se vaatisi koskeen ilmeisesti vain yhden pylvään. Vastarannalla on Ruotsin Kukkola ja siellä uudehko ravintola suurin näköalaikkunoin punaisen, hirsirakenteisen Myllypirtin vastapainona.
Osana Kukkolankosken uutta ilmettä pienessä punaisessa aitassa pitää myymäläänsä ja työpajaansa torniolainen hopeaseppä Jorma Smeds ja on tyytyväinen. Kiviä ja ketjuja lukuun ottamatta koko myyntivalikoima on omaa tuotantoa ja juuri paikallisuus on ostajiin purrut.