Kuu­sa­moon ha­lu­taan ta­kai­sin

Nuoret aikuiset haikailevat takaisin Kuusamoon, jos oman alan työtä olisi tarjolla. Kuusamon seudulla tehdyn paluumuuttajatutkimuksen mukaan tärkein muuttoon vaikuttava tekijä on työtilanne. Tutkimus toi esille sen, että vastaajilla on todellista huonompi kuva alueen työllisyystilanteesta.

Roope Pulkkanen kysyi neuvoa opettajalta Terho Hautalalta.
Roope Pulkkanen kysyi neuvoa opettajalta Terho Hautalalta.

Nuoret aikuiset haikailevat takaisin Kuusamoon, jos oman alan työtä olisi tarjolla. Kuusamon seudulla tehdyn paluumuuttajatutkimuksen mukaan tärkein muuttoon vaikuttava tekijä on työtilanne. Tutkimus toi esille sen, että vastaajilla on todellista huonompi kuva alueen työllisyystilanteesta.

Kesällä toteutetussa paluumuuttajatutkimuksessa kartoitettiin vuosina 1993 ja 1998 Kuusamon ja Taivalkosken lukioista ja ammattioppilaitoksista valmistuneiden ja sittemmin alueelta poismuuttaneiden mielipiteitä alueesta sekä heidän halukkuuttaan palata seudulle.

"Hieman yllätti se, kuinka paljon toisarvoisia muut tekijät kuin työ ovat. En odottanut, että ensimmäinen askel riippuu vain työstä", kertoo projektipäällikkö Heidi Suorajärvi Naturpolis Oy:stä.

Jopa reilut 30 prosenttia Kuusamossa ja reilut 20 prosenttia Taivalkoskella opintonsa suorittaneista nuorista aikuisista haluaisi muuttaa takaisin, jos seudulta löytyisi oman alan haasteellinen ja turvattu työpaikka.

Kyselyssä tiedusteltiin myös paluun realistisuutta. Realistisena vaihtoehtona muuton näkee vain pieni osa vastaajista eli Kuusamossa opiskelleista yhdeksän ja Taivalkoskella neljä prosenttia.



Turvallisuus tärkeää


Vastanneista 82 prosenttia sanoi työllisyystilanteen olevan tärkein paluumuutolle. Tärkeiksi seikoiksi arvioitiin lisäksi luonto, turvallisuus, liikuntamahdollisuudet ja omistusasuntojen saatavuus. Vähiten tärkeinä asioina pidettiin mahdollisuutta harrastaa kulttuuria, vuokra-asuntojen saatavuutta sekä vaikutusmahdollisuuksia kunnan asioissa.

Suorajärven mukaan töitä Kuusamon seudulla on tarjolla, mutta "selvästikin ihmiset mieltävät meidät vielä joksikin nälkämaaksi, niin kuin töitä ei olisi".

Todellisuudessa monilla aloilla vallitsee työvoimapula. Työtä olisi tarjolla esimerkiksi terveydenhuollossa, rakennussuunnittelussa ja puunjalostusteollisuudessa.

"Rekrytointi- ja työpaikkamarkkinointia pitää jaksaa paukuttaa. Syksyn aikana alkaakin laaja markkinointikampanja, jolla tavoitellaan osaajia alueen yritysten työvoimatarpeisiin."

"Tämä tutkimus vahvistaa entisestään käsitystämme siitä, että meidän pienten ja syrjäisten seutujen on tuotava itseämme esille, jos haluamme saada osamme ammattitaitoisesta työvoimasta."



Ajoissa liikkeellä


Tilastokeskuksen ennusteen mukaan nuorten aikuisten poismuutto Kuusamosta jatkuu runsaana.

"Ongelmasta kärsivät monet muutkin kunnat, jotka eivät ole kasvukeskuksia. Tulevaisuudessa voittajia tulevat olemaan ne kunnat, jotka ovat tajunneet ongelman ajoissa. Me olemme lähteneet monia muita aikaisemmin liikkeelle. En tiedä silti, että olemmeko tarpeeksi ajoissa."

Vastaajilta kysyttiin suhtautumista Kuusamossa esitettyyn ideaan rahallisten kannustimien vaikutuksesta paluumuuttoon.

Puolet vastaajista oli sitä mieltä, että kysymys ei ole rahasta, vaan turvatusta työpaikasta. Haastatelluista suurin osa oli 27-33-vuotiaita.

"Mahdolliset rahalliset kannustimet tulisikin suunnata nuoremmalle, esimerkiksi juuri valmistuneelle joukolle, jolloin niillä olisi todennäköisesti suurempi vaikutus. Tuloksista huomattiin, että realistisimpana paluumuuton näkivät nuorempien ryhmä sekä avoliitossa asuvat", Suorajärvi toteaa.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä