Tilaajille

Kuu­sa­mo­lai­set ajoivat moot­to­ri­kel­koil­la hen­ken­sä kau­pal­la Neu­vos­to­lii­ton puo­lel­le Nuo­ru­sel­le – ta­voit­tee­na oli pe­rus­taa sinne ve­ro­va­paa, ai­doil­la rajattu las­ket­te­lu­kes­kus

Ensimmäinen retki Nuoruselle tehtiin moottorikelkoilla alkutalvesta. Osanottajilla on vähän erilaiset muistikuvat siitä, kuinka turvallinen reissu oli. Rukan silloinen paikallisjohtaja Hannu Jokinen vilkuttaa edessä kameralle. Ahon Jussin valkoisen kirjan kuvitusta
Ensimmäinen retki Nuoruselle tehtiin moottorikelkoilla alkutalvesta. Osanottajilla on vähän erilaiset muistikuvat siitä, kuinka turvallinen reissu oli. Rukan silloinen paikallisjohtaja Hannu Jokinen vilkuttaa edessä kameralle. Ahon Jussin valkoisen kirjan kuvitusta

Eletään alkutalvea 1980-luvun loppupuolella. Kuusamosta ajaa moottorikelkoilla seurue Kuntijärven vartiolta rajan yli Neuvostoliiton puolelle. Päällä on rinnepoikien haalarit. Aittaniemessä, entisellä suomalaisten kauppapaikalla vastassa on kaksi neuvostoliittolaista rajavartioston upseeria. Lähdetään ajamaan kohti Nuorusta.

Karttoja vieraille ei haluta antaa. Jollain on mukana isältään saatu sodanaikainen kartta Nuorusen alueesta. Siinä missä silloin oli tie, kasvaa nyt korkeaa metsää. Jäät ovat järvissä vielä ohuita, mutta perille päästään kuitenkin.

Tunturin juurelle tehdään leiri ja pystytetään puolijoukkueteltat. Vasta kauppakorkeakoulusta valmistunut Kari Jussi Aho, nuori arkkitehti Sauli Havas ja Rukan rinteillä tuolloin työskentelevä Matti Parviainen kiipeävät Nuorusen laelle mittailemaan korkeuseroja.

Aho nappaa tunturin päältä mukaansa pienen palasen kelopuuta. Ilta pimenee, ja leiristä ammutaan valosoihtuja, joiden avulla kiipeäjät löytävät takaisin. Aamulla läheisestä järvestä ongitaan ahvenia.

Ympärillä on erämaa, jossa ei 50 vuoteen ole kenties käynyt muita kuin rajavartijoita.

Mutta nyt suunnitellaan laskettelukeskusta. Ei mitä tahansa parin hissin kokonaisuutta, vaan rautaesiripun takana olevaa aidattua aluetta, jolle suomalaiset pystyttäisivät verovapaan laskettelukeskuksen hotelleineen, mökkeineen ja rinteineen.

Kesällä 1987 eduskuntaan nousseen kuusamolaisen kansanedustajan Pauli Saapungin (kesk.) toinen eduskunta-aloite käsittelee laskettelukeskuksen perustamista silloisen Neuvostoliiton puolelle Nuoruselle. Ensimmäisessa aloitteessa oli ehdotettu rajanylityspaikan avaamista Kuusamoon.

Tavajärven rannalla kohoava suurtunturi Nuorunen on jäänyt Neuvostoliiton puolelle Moskovan rauhassa talvisodan jälkeen. Ennen sotia sinne on vedetty tielinja tunturihotellia varten. Läheisellä Paanajärvellä puolestaan on pitkät perinteet matkailusta.

Nuorunen on Karjalan korkein tunturi. Se nousee 576 metriin merenpinnan yläpuolelle. Taivaanrannassa näkyvä Ruka on siihen verrattuna töyssy.

Idea laskettelukeskuksen perustamisesta nousee Saapungin mukaan esiin Suomi-Neuvostoliitto-seuran retkellä alueelle. Saapunki ehdottaa asiaa ystävälleen Ahon Jussille, Rukakeskuksen omistajalle Juhani Aholle, ja suuruudenhulluksikin tituleerattu Aho innostuu oitis.

Mukaan hankkeeseen tulee Ahon ystävä, arkkitehti Jorma Salmenkivi, joka on suunnitellut Rukan rakentamista 1960-luvulta saakka. Hän lähtee mukaan moottorikelkkaretkelle.

– Onneksi selvittiin sieltä hengissä, Salmenkivi puuskahtaa puhelimeen työpöytänsä äärestä Helsingistä.

Reissu ei jää ainoaksi. Karjalan tasavallan puolella idea saa myönteisen vastaanoton. Neuvottelut jatkuvat tiiviisti parin vuoden ajan.

Nuoruselle kuljetaan milloin lentäen, milloin kumiveneellä ja milloin venekyydillä mönkijöiden kanssa. Mukana on Rukakeskuksen väkeä hissipojista lähtien ja Suomen ja Neuvostoliiton virkamiehiä sekä politiikkoja.

Neuvotteluja Nuorusesta käytiin välillä ilmassakin. Arkkitehti Jorma Salmenkivi oven kohdalla valkoisessa pipossa, Juhani Aho valkoisessa takissa ja pipo päässään. Ahon Jussin Valkoisen kirjan kuvitusta 19.-20-10-1988 käytiin Nuorus-neuvotteluita Pääjärvellä. Arkkitehti Jorma Salmenkivi, Juhani Aho, Louhen johtaja Propaha, Karjalan varapääministeri Kiza, Louhen puoluejohtaja Kundotserov, Pauli Saapunki, Sisu-Auton Lahti, tulkki Zhuk, diplomaatti Kustnetsov ja maaherra Ahti Pekkala. Juhani Aho ja Pauli Saapunki lähdössä kohti Nuorusta. Ahon Jussin Valkoisen kirjan kuvitusta
Neuvotteluja Nuorusesta käytiin välillä ilmassakin. Arkkitehti Jorma Salmenkivi oven kohdalla valkoisessa pipossa, Juhani Aho valkoisessa takissa ja pipo päässään. Ahon Jussin Valkoisen kirjan kuvitusta
Neuvotteluja Nuorusesta käytiin välillä ilmassakin. Arkkitehti Jorma Salmenkivi oven kohdalla valkoisessa pipossa, Juhani Aho valkoisessa takissa ja pipo päässään. Ahon Jussin Valkoisen kirjan kuvitusta

Kartoitusten, neuvotteluiden ja maastotutkimusten ohessa ehditään myös kalastaa. Järvistä, joista ja koskista nousee ahvenen lisäksi harria ja taimenta.

– Ei semmosia kalansaaliita ole tullut mun eläissäni, mitä sieltä saatiin, Rukan silloinen paikallisjohtaja Hannu Jokinen sanoo.

Yhdellä reissulla mukana on paikallisia, suomea puhuvia metsänvartijoita. Edessä on venäjänkielinen kyltti, jossa oppaiden mukaan lukee: Kalastus ehdottomasti kielletty. Mikä eteen?

– Metsänvartijat sanoi, ei hätää, rajamiehet tulee maanantaina, siihen saakka me valvotaan tätä.

Mojova taimensaalis kuitenkin takavarikoidaan paluumatkalla rajalla. Elintarvikkeita ei kuulemma saa viedä rajan yli.

– Mutta mun harrit ei rajamiehille kelvanneet, Jokinen naurahtaa.

Niin 60 harjuksesta hyvä osuus saadaan vietyä tuliaisina kotiin.

Yksi matka tehdään silloiseen neuvostotasavaltaan Georgiaan, jossa Tbilisin lähellä Gudaurin hiihtokeskusta pyöritetään Itävallan ja paikallisten yhteistyöllä.

Viimeistään siellä silmät alkavat aueta.

– Ei se kovasti vahvistanut meidän uskoa venäläisten tapaan toimia. Me koitettiin talouskuvioita kattella, siellä vaan puhuttiin, että saattaa mennä muutama vuosi, kun tämä rupeaa tuottamaan voittoa, Jokinen sanoo.

Entä jos itärajan puolelle investoidaan sadankin miljoonan markan edestä? Kenen laitteet ovat sen jälkeen kun ne on toimitettu?

Eivätkä kaikki uskoneet ajatukseen alussakaan.

– Se oli villi idea, mutta vaikka nuori silloin olinkin, mulla oli kauniisti sanottuna hyvin varovainen suhtautuminen. Valuutta- ja poliittiset ja taloudellisesti riskit oli hurjat, Kari Jussi Aho sanoo nyt.

Jokinen jää vaimonsa ja poikansa kanssa Gudaurin hiihtokeskukseen muutamaksi päiväksi sen jälkeen, kun muu seurue lähtee.

– Kevättä se oli. Lumi hävisi silmissä. Huipulla oli vielä monta metriä, hotellitasossa tuli kuranen maasto eteen.

Hiihtokeskuksessa homma toimii ja suomalaisia kohdellaan silkkihansikkain, mutta paikalliset suhtautuvat Jokisen mukaan oudosti venäläisiin matkailijoihin.

Viimeisenä päivänä ohjelmassa pitäisi olla shoppailua Tbilissä.

– Ilmoitettiin, ettei sinne pääse, siellä on panssarivaunut vastassa. Sitten piti käydä tullivapaassa myymälässä, mutta ei päästy sinne, sielläkin oli tankit.

Jokiset alkavat pelätä, pääsevätkö he ollenkaan pois maasta. Seurue on lentänyt Georgiaan viimeisellä seuramatkan lennolla. Paluulento on reittilento.

Huoli on kuitenkin turha Aeroflot lentää suunnitellusti ja Jokiset pääsevät pois väkivaltaisuuksien alta.

Huhtikuun 9. päivänä vuonna 1989 puna-armeija hajottaa neuvostovastaisen mielenosoituksen Tbilisissä. 20 henkeä kuolee, useita loukkaantuu. Päivälleen kaksi vuotta myöhemmin, vuonna 1991, Georgia julistautuu itsenäiseksi Neuvostoliitosta, Baltian maiden vanavedessä. Joulukuussa Neuvostoliitto lakkautetaan virallisesti.

Jorma Salmenkiven arkkitehtitoimistossa tehty Nuorusen kyläsuunnitelma. Alueen arkkitehtuuri olisi nojannut vienankarjalaiseen perinteeseen. Ahon Jussin Valkoisen kirjan kuvitusta.
Jorma Salmenkiven arkkitehtitoimistossa tehty Nuorusen kyläsuunnitelma. Alueen arkkitehtuuri olisi nojannut vienankarjalaiseen perinteeseen. Ahon Jussin Valkoisen kirjan kuvitusta.

Reissuihin, suunnitelmiin ja diplomatiaan uppoaa muistelijasta riippuen miljoona tai kaksi miljoonaa markkaa Rukakeskuksen rahoja. Niillä ostetaan myös silloinen liikeneuvotteluiden tärkein viestiväline, faksi, Petroskoihin.

–Oli hirveän vaikea saada kontakteja sinne. Neuvottelupuhelut piti tilata etukäteen, linjat oli huonot, posti kesti jos meni ollenkaan perille eikä fakseja ollut. Hirveällä vaivalla järjestettiin vastapuolelle Petroskoihin faksi. Se oli melkonen homma, mutta se helpotti kommunikaatiota.

Salmenkiven arkkitehtitoimistossa tehdään Nuoruselle ohjekirja, jossa on suunnitelma alueen arkkitehtuurista. Se nojaa vienankarjalaiseen rakennusperinteeseen.

– Sinne olisi voinut tulla, riippuen tietysti kuka vetää ja kustantaa, ihan hieno laskettelukeskus ja luontopiste, Salmenkivi sanoo.

Rinteitä puolestaan suunnitellaan Rukan päässä.

– Korkeuseroa oli 70-80 metriä enemmän kuin Rukalla, mutta kovin helppoja, loistavia rinnekuvioita ei sieltä löytynyt. Paljon Rukaakin on rakennettu niin, että on tekemällä tehty joistain paikoista ihan hyviä laskettelurinteitä. Kyllä sinne olisi saatu (rinteitä), Jokinen arvele.

Maailmancupin kilpailuiden järjestämisestäkin puhutaan. Erämaamatkailulle olisi loistavat olosuhteet.

Muun muassa Rukakeskuksen työntekijät mittailivat ja suunnittelivat Nuoruselle rinteitä. Jorma Salmenkiven suunnittelutoimisto teki niiden pohjalta rinnekartan. Ahon Jussin Valkoisen kirjan kuvitusta
Muun muassa Rukakeskuksen työntekijät mittailivat ja suunnittelivat Nuoruselle rinteitä. Jorma Salmenkiven suunnittelutoimisto teki niiden pohjalta rinnekartan. Ahon Jussin Valkoisen kirjan kuvitusta

Tärkein bisnesidea on kuitenkin verovapauteen yhdistetty eksotiikka. Samalla rautaesirippua olisi saatu tämän poikkeusalueen kohdalla vedettyä muutamia kilometrejä itään päin.

– Laskettelukeskuksen ympärille olisi vedetty aita. Venäläiset olisivat päässeet erikoispassilla sinne, lähinnä töihin, ja meiltä olisi päässyt ilman viisumia suljetulle alueelle. Olisi se eksotiikka kantanut siihen aikaan, Saapunki kertoo.

– Niin kuin Jussikin jossain kirjoituksessaan toteaa, onneksi ei Nuorunen toteutunut, Salmenkivi kuitenkin sanoo.

Nuorusen suunnitelmat kaatuivat muistelijoiden mukaan ainakin kolmesta syystä. Neuvostoliitto hajosi ja Suomeen tuli lama. Luonnonsuojelu alkoi kiinnostaa yhä enemmän myös rajan toisella puolella, ja uljas Nuorunen haluttiin suojella länsimaisilta kapitalisteilta.

– Pari reissua käytiin Kivakkatunturillakin, se on Pääjärveä lähempänä. Aina kun päästiin paikalle ja tutkimaan, se oli seuraavana vuonna suojeltu, Matti Parviainen puuskahtaa.

Mutta osansa oli myös sillä, että Neuvostoliiton puolella ei saatu aikaiseksi yhtä paljon kuin suomalaiset tekivät. Venäläisten olisi pitänyt rakentaa alueelle infra, kuten tiet ja viemäriverkostot. Suomalaiset olisivat huolehtineet matkailukeskuksen rakentamisesta, hotelleista, mökeistä ja rinteistä.

– Me ei ilmeisesti osattu vääntää oikeasta narusta, kun ei ne ruvenneet tekemään, mitä heidän olisi pitänyt. Se siinä varmasti oli isoimpana syynä, kun sieltä lupailtiin mutta ei toteutettu, Hannu Jokinen arvelee.

Parviaisen mukaan hullu suunnitelma olisi voinut onnistuakin, jos idea olisi keksitty 10–20 vuotta aiemmin.

– Olisi voinut olla, että olisi jotakin matkailua rakentunut sille alueelle. Suomalainen, jos saa viinaa halvemmalla jostain, sinne on mentävä ja jos olisi ollut polttoainejakelu, olisi ollut koko Kuusamo jonossa hakemassa halvempaa polttoainetta, Parviainen arvelee.

Mitä Nuorusen projektista sitten jäi käteen?

Ainakin valtava markkina-arvon nosto Rukalle. Maan arvo nousi Vuotungissa, soistakin maksettiin hyvää hintaa ja villeimpien tarinoiden mukaan vastavalmistuneen omakotitalon pihaan ajoi Mersu-mies, joka olisi halunnut ostaa talon varastoksi. Projekti sai valtavan mediahuomion valtakunnallisesti.

– Luojan kiitos se sitten päättyi aika sopivassa vaiheessa. Saatiin oppia, kokemuksia ja kontakteja Siihen meni paljon rahaa, mutta ne ei Rukan mittakaavassa kehitystä haitanneet. Saatu mediahyöty oli varmasti sen suuruinen, Kari Jussi Aho arvioi.

Samassa käsityksessä on Hannu Jokinen.

– Niitten markkina-arvo oli moninkertainen, kuin mitä siihen laitettiin, vaikka se ei koskaan toteutunutkaan.

Mutta oliko kyseessä vain mediatemppu, jolla Ruka saatiin esille?

– Ei sitä sen takia ruvettu tekemään, vaan Jussi ihan tosissaan sitä teki, Kari Jussi Aho muistelee.

– Suurella sydämellä sitä rakennettiin, sanoo Salmenkivikin.

Saapunki nostaa esiin luonnonsuojelun.

– Nuorusen projekti synnytti Paanajärven kansallispuiston.

Kansallispuisto perustettiin vuonna 1992. Paikalla, johon suunniteltiin laskettelukeskusta, kulkee nyt patikointireitti.

– Ite oon jollakin lailla tyytyväinen, että se jäi erämaa-alueeksi. Jos haluaa oikeasti mennä luontoon retkeilemään, sitä löytyy tuosta rajan takaa. Täytyy toivioa, että jossain vaiheessa rajaliikenne helpottuu niin, että ihmiset pääsevät siellä käymään sujuvasti Oulangan kansallispuistosta Paanajärvelle ilman viisumeita, Parviainen sanoo.

– Mutta en usko, että omana elinikänäni sitä näen.

Kari Jussi Aholla on Nuorusen muistoina kaksi esinettä. Hänen kotinsa terassilla on neuvostoliittolaisen kosmonautin jonkin delegaation matkalla lahjoittama messinkinen vaasi. Pieni kelopuun palanen tunturin laelta puolestaan on edelleen hänen työpöydällään.

Jos lentää Kuusamoon tai katselee kirkkaalla säällä Rukan päältä itään, pilkottaa horisontissa yksi laki muita korkeammalla. Se on Nuorunen.

Haastatteluiden lisäksi lähteinä on käytetty Ahon Jussin Valkoista kirjaa, Oulangan ja Paanajärven kansallispuistot - Luonto- ja retkiopasta, Wikipedian tietoja Gudaurista, Tbilisistä ja Huhtikuun 9. päivän tragediasta sekä Koillissanomien arkistoa.