Olen nähnyt pikkupiisamin kylvyssä, ihanaa! Tapahtuma-aika ja -paikka: Kuivasjärven ranta, 10.5. 2006 kello 7.20.
Piisamin määrittelemän turvallisen välimatkan päästä tapahtunut kohtaaminen oli mielenkiintoinen. Samalla se oli yksi osoitus siitä, että luonto on kaupungissa lähempänä kuin moni arvaakaan.
Kaupunkiekologiaa tutkinut Turun yliopiston dosentti Timo Vuorisalo vahvistaa kaupunkien vilisevän erilaisia eläimiä. Vuorisalo kuvaa kaupunkieläimien lajimäärän kasvua viime vuosikymmeninä sanalla "hirveä".
"1800-luvulla kaupungit olivat autioita eläimistä. Syitä oli useita: Kaupungeissa ei juuri vihreitä länttejä ollut, koska kaikki puu tarvittiin polttopuuksi. Muutenkin kaupungit olivat ympäristönä erilaisia kuin nykyään; vossikat sotkivat paikkoja ja kaupungeissa haisi", Vuorisalo löytää syitä eläinten vähyyteen.
Ulkoisten puitteiden lisäksi ihmiset suoraan kohdistivat vihansa kaupunkiin eksyneisiin eläimiin. Orava sai heti peräänsä ritsojen kanssa juoksevan poikalauman ja kanavarkaaksi mielletty kettu otettiin välittömästi päiviltä.
Nykyään kaupunkien viherrakentaminen suosii eläinlajien runsautta. Eikä ihminen enää kyttää jokaista tulijaa. Onneksi.
"Olen vakuuttunut, että lajisto rikastuu kaupungeissa entisestään. Odotan esimerkiksi milloin saamme Suomen kaupunkeihin tuulihaukkoja. Tallinnassa ja Tukholmassa niitä jo on. Samoin korppien ja sepelkyyhkyjen leviäminen myös pohjoisen kaupunkeihin on ajan kysymys", Vuorisalo sanoo.
Oulussa sepelkyyhkyjä jo on. Kaupungin lintulajisto on ylipäätänsä uskomattoman laaja. Jo yhden aamun linturetkellä kuulee jos jonkinlaista sirittäjää.
"Lintujen katselu ja kuuntelu vie mukanaan. Jos aikoo lähteä parin tunnin linturetkelle, huomaakin aikaa kuluneen viisi tuntia", aktiivinen lintuharrastaja Esa Hohtola kertoo. Hän sanoo, että luonto kaikkine ilmentymineen on muodissa. Esimerkiksi yliopiston lepakkokerho on hyvin suosittu. Omat kerhonsa löytyvät lintujen ja lepakkojen lisäksi myös perhos- ja kalaharrastajille sekä kasveista kiinnostuneille.
Oulun kerhoissa on mukana yhteensä satoja ihmisiä. Niiden ihmisten lukumäärää, jotka harrastavat luonnon tarkkailua omin nokkinensa, ei kukaan osaa arvioida.
Yhteiselo cityeläinten kanssa poikii jatkuvasti erilaisia havaintoja. Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun hätäkeskuksessa on kirjattu tänä vuonna yhteensä 77 erinäistä eläintehtävää. Hätäkeskuksen johtaja Mika Lamu tarkentaa, että luku pitää sisällään eläinten pelastustehtävät, kiinniotot ja loukkaantuneista eläimistä tulevat ilmoitukset. Tapauksesta riippuen hätäkeskus välittää paikalle joko poliisin, pelastuslaitoksen tai molemmat.
Havainnoista soitellaan ja näytteitä tuodaan myös Oulun eläinmuseoon. Konservaattori Risto Tornberg on hyvin perillä missä Oulun eläimistössä mennään. Hän luettelee helposti pitkän luettelon Oulussa vakituisesti asuvia eläimiä: orava, rusakko, majava, metsä- ja peltomyyrä, metsä- ja vaivaispäästäinen, vaivaishiiri, vesimyyrä, lepakko, siili, sammakko... ja tietenkin liuta lintuja.
Läheskään kaikki eläimet eivät kuitenkaan voi elää kaupungissa. Eikä ihan kaupungin keskustassa monikaan. Esimerkiksi käärmeet väistelevät asutusta ja kammoksuvat tärinää.
"Kaupunki suosii moniruokaisia tai kaikkiruokaisia sekä siemensyöjiä. Sen sijaan hyönteissyöjillä tilanne on huonompi. Puistojen pienet koot aiheuttavat myös oman rajoitteensa eläinten viihtyvyyteen. Oulusta puuttuu esimerkiksi cityketut", Risto Tornberg kertoo.
Myös lepakoilla on Oulussa vaikeuksia. Ne tarvitsevat nollan yläpuolella olevan, kostean tilan talvehtimiseen eikä niitä ihan siellä täällä ole tarjolla.
Lepakoita on tavattu lähinnä Hietasaaressa. "Pohjanlepakoita näkee kesäiltana Hietasaaren tanssilavalla, kun pyörähtää ulos tauolle", Esa Hohtola tietää omasta kokemuksestaan.
Kaupungissa vieraileviksi kulkuritähdiksi luonnehditaan ainakin ilvekset, joista viimeisin havainto on viime keväältä Lämsänjärveltä, sekä nuoret hirvet, jotka silloin tällöin eksyvät toikkaroimaan keskustaan.
Sen sijaan karhu mitä ilmeisemmin asustelee kaupungin alueella ihan pysyvästi, sillä karhuhavaintoja on tehty ainakin Sanginjoella jo useamman vuoden ajan.
Oulun luonto -nimisessä kirjassa (toim. Erkki Vilpa, Pohjoinen 1999) kannustetaan ihmisiä havainnoista tiedottamiseen. Kirjassa todetaan, että havaintojen tekijöitä on kolmea päätyyppiä: toiset soittavat lehteen, toiset eivät puhu kenellekään koskaan mitään ja kolmannet vain luotetuille henkilöille.
Oulun eläinmuseon pitkäaikainen johtaja Eino Erkinaro muistaa, kuinka eläinuutiset olivat ennen ISOJA asioita.
"Kun mustavarikset tulivat Ouluun raakkumaan ja täällä keskusteltiin saako niitä poistaa, asiasta kirjoittivat jopa Uuden Suomen Olli ja Hesarin Tiitus. Ja kun merimetso ammuttiin radiomaston päältä, Oulun Luonnonystäväin yhdistys nosti tapauksesta syytteen", Eino Erkinaro heittää esimerkkejä.
Nykyhavainnointia Erkinaro kuvaa "harmaantuneeksi".
"Se on lähinnä lintujen ruokintaa. Ennen, kun ei ollut telkkareita, luontoa katsottiin paljon tarkemmin. Näkemisistä soiteltiin lehtiin ja jopa kiikutettiin näytteitä toimitukseen, että katsokaapa, tällainen tapaus löytyi", Erkinaro vertaa.
Häntä harmittaa, että televisio ja internet latistuttavat maailmankatsomusta ja laiskistuttavat ihmisiä tutustumaan luontoon omin aistein. "Silti eläimistä ollaan kiinnostuneita. No, sitten mennään eläinmuseoon katsomaan pölyttyneitä pöllöjä vitriineihin, se kun on paljon helpompaa kuin luontoon meneminen", Eino Erkinaro hymähtää.
Erkinaro pöllyyttää myös ihmisten asenteita. Kerran päiväkodin pihalla kuultu keskustelu saa hänet melkein tuohtuneeksi.
"Eräs täti, jonka naama oli autuas ja tyhjä, selitti toiselle kuinka hyvä on, kun päiväkodin pihalla ei näy hiiriä ja muita pieniä eläimiä. Ihmettelin kuulemaani päiväkodin tädille, joka kertoi, että lasten vanhemmat ovat kauhean arkoja eläinten ja ihmisten väliseen rinnakkaiseloon. Pelätään esimerkiksi, että lapset lunta syödessään saavat hiiristä jotain pöpöjä. Se on kyllä aivan turhanpäiväistä pelkoa", Erkinaro tuhahtaa.
Hän ei voi ymmärtää myöskään sitä, että nykyään on kaikenlaisia spesifioituneita luontoyhdistyksiä, jotka kukin paneutuvat vain omiin asioihinsa. Ennen luontoasioita riitti ajamaan yksi, kokonaisuuden käsittävä yhdistys. Kouluissa puolestaan oli luonnonhistorian laajaoppiset opettajat.
"Tavallinen ihminen ei voi mennä nykyään esimerkiksi sieniseuraan, kun siellä puhutaan niin ihmeellisiä asioita", Erkinaro kritisoi. "No, nykyään kouluissa kuulemma sentään kerätään taas kasveja, hallelujaa! Kyllä kai lasten ihan kansallisen pääoman vuoksi on hyvä tuntea ainakin puut ja viljalajit", hän jatkaa.
Oululaisista eläimistä Eino Erkinaro nostaa etusijalle potnapekan, joka on ollut oululainen kaupunkieläin kautta maailman sivun.
"Potnapekasta määriteltiin aikoinaan kevään tulo ja jäitten lähtö. Yleensä jäiden lähtöön oli 3-5 viikkoa ensimmäisen potnapekan näkemisestä. Nykyään näköhavainnolla ei ole enää merkitystä; siitä on pitänyt huolen teollistuminen ja muu kehitys", Erkinaro sanoo.
Erkinaro nostaa oululaisista eläimistä esiin myös vesimyyrän. "Esimerkiksi Patosillan kupeessa lintujen ruokintapaikalla elää vesimyyräkanta eikä rottia niin kuin monet sotkevat", Erkinaro huomauttaa.
Yksi aamu ei riitä antamaan oikeaa kuvaa Oulun kaupunkieläinten elämästä. Mutta suuntaa se kyllä antaa. Hyvällä onnella voi nähdä kymmeniä eri lajeja ja pieniä väläyksiä eläinten ja kaupunkielämän yhteensovittamisesta.
Turun yliopiston dosentti Timo Vuorisalo uskoo, että myös eläimet urbanisoituvat ja muuttavat käytöstapojaan kaupunkiin muuton myötä. Aivan kuten ihmisetkin.
"Esimerkiksi varislinnut ovat älykkäitä. Linnut oppivat nopeasti mistä ne saavat kätevästi poikasilleen ruokaa ja siksi ne roikkuvat nakkikioskien ja kauppatorien kulmilla. Ihminen kuvaa tätä eloonjäämiskamppailua röyhkeydeksi",Vuorisalo sanoo.
Oulussakin varikset liihottelevat juuri siellä missä ihmisten jättämiä ruuantähteitä voi löytyä. Nakkikipsapaperin lintu nappaa mukaansa vaikka keskeltä tieltä.
Helsingissä puolestaan siilit ovat oppineet Helsinginniemellä käyttämään suojatietä. Selviytymistapa sekin, vaikka Vuorisalo korostaakin, ettei liikenne ole se siilejä eniten tappava tekijä, vaan talvesta selviytyminen. Talvi ilman suojapaikkaa on siilille kova koettelemus. Tämän tietävät oululaisetkin yksilöt.
Paljon on luonnossa sellaista mikä vaatisi laajempaa tietämystä. Aamulenkillä oleva Alpo Väisänen bongaa luontoretkellämme mukana olleen Hanna-Riikka Ruhasen kiikareineen ja kaukoputkineen.
"Mikähän se mahtaa olla sellainen rastaankokoinen lintu, joka matkii kaikkia lintuja?", Väisänen hämmästelee biologianopiskelija Ruhaselle. Yksiselitteistä vastausta ei löydy, mutta Ruhanen sanoo, että matkijoita löytyy useampiakin.
"Esimerkiksi viherpeippo matkii lähes mitä vain, jopa liikennetolpan ääntä", Ruhanen hymyilee. Selvää urbaaniasukkaan ainesta siis.