Maaliskuu syntyy huomenna keskiviikkona. Nyt on siis pari viikkoa aikaa vaihtaa kasvavan kuun aikana huonekasvien mullat, jos haluaa kukkien kasvavan hyvin, sanovat iäkkäät sukulaiset. Ihmiskunta on seurannut Kuuta tuhansia vuosia, ja suomalaisessakin kulttuurissa Kuun mukaan on rytmitetty työt ja elämä. Internetin moderneilla keskustelupalstoilla moni vakuuttaa esiäitien uskomusten toimivan.
Lopulta tiede korvasi kuuhun perustuvan perinnetiedon, ja Kuuta seuraavista tuli kuuhulluja. Nyt hulluus-leima on hälventymässä, sillä moni on kokeilujen kautta hoksannut Kuun seuraamisen kannattavan esimerkiksi ryytimaalla. Tätä mieltä on Anne Pöyhönen, jonka on kirjoittanut kirjan Yläkuu ja alakuu - Ajoituksen taito suomalaisessa kansanperinteessä (2005).
"Mutta Kuuhun tai mihinkään ei pidä sokeasti luottaa. Kansanviisauksia kannattaa arvioida kokeilemalla itse esimerkiksi kesämökin rannan raivaamista keskikesän jälkeisellä vähenevän Kuun eli alenevan Kuun viimeisinä päivinä. Vesaikko ei enää kovin helposti nouse. Tai kun pottumaalla istuttaa siemenperunat kasvavalla eli yläkuulla, saa vain vartta, mutta pienet mukulat. Alakuulla istutetuista tulee lyhyttä vartta ja isoa pottua", Pöyhönen kehottaa.
Naimisiin on parempi mennä ja syntymäpäiväkin on otollisempi kasvavan kuun puolella.
Kuun tärkeyteen viittaa sanonta "odottaa kuin kuuta nousevaa", joka löytyy jo Suomen kansan vanhoista kalevalamittaisista runoista. Nousemisella tarkoitettiin nimenomaan Kuun kasvamista, ei siis ilmestymistä taivaalle iltaisin:
"Minä vuotin veioani,
Niin kun kuuta nousevata,
Päiveä ylenevätä.
Empä kuuta puolinkana,
Päiveä mokominkana."
(Vuokkiniemeltä
tallennettuja säkeitä)
Pöyhönen kertoo eri ammattilaisten tietävän työssään, milloin Kuu on täysi. Eräs kirurgi ei suostu tekemään vaarallisia leikkauksia täydellä kuulla: silloin alkukuusta kerätty elinvoima on kaikkialla luonnossa, myös leikkauspöydällä, valmiina vuotamaan runsaasti. Mielenterveys ja -sosiaalipuolella on täysikuulla kiirettä, sillä energian kasvu lisää levottomuutta myös ihmisissä. Ja leipomoissa heitetään sekaan enemmän hiivaa vähenevällä sirpillä, kun taikina ei tahdo muutoin nousta, Pöyhönen tietää.
"Moni maanviljelijä on esimerkiksi oppinut isältään, että kylvää pitää nousevalla Kuulla, mutta ei kehtaa kertoa tästä pelätessään kuuhullun-leimaa", sanoo Pöyhönen, joka on perehtynyt kansanviisauksiin muun muassa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistossa.
Kotimainen kansanperinne on eri alueilla ollut yllättävän yksimielinen Kuun vaikutuksista. Pöyhönen pahoittelee, että kansanperinteelle on jäänyt hömpän leima.
"Taustalta puuttuu selittävä teoria. Tiede ei mielellään puhu asioista, joita ei vielä pysty selittämään. Moni ei esimerkiksi tiedä, että esimerkiksi gravitaation ja vuorovesi-ilmiön tieteellisissä selityksissä on vielä suuria aukkoja", Pöyhönen väittää.
Perinne haalistui, kun kansakoulun opit korvasivat isältä pojalle siirtyneen, koko perheen elinkeinon taanneen tiedon. Jos ihmiset yhä olisivat riippuvaisia viljelypalstansa kasveista, he olisivat paljon tietoisempia satoon vaikuttavista asioista. Nykyään tukeudutaan jonkun muun, kuten median, meille kertomaan tietoon. Ennen oltiin vähemmän ulkoaohjautuvia ja hyvässä mielessä omapäisempiä. Itse tiedettiin ja muistettiin parhaiten, myös perinteiset, sukupolvien kokeilemat tiedot ja tavat.
Lähteet: Kustaa Vilkuna: Vuotuinen ajantieto (1. painos julkaistiin vuonna 1950). Anne Pöyhönen: Yläkuu ja alakuu - Ajoituksen taito suomalaisessa kansanperinteessä (2005). Partio-jäsenlehti 6/2008.