Yhdysvaltain rannikkovartiosto on poiminut keskiviikkona merestä 22 kuubasta lähtenyttä pakolaista. Pakolaisia kuljettanut vene oli kaatunut Key Westin saariryhmän edustalla.
Merestä on löytynyt yksi hukkunut pakolainen, ja ainakin kuusi veneessä olleista on kadoksissa. Pelastuneiden joukossa on neljä lasta. Yksi pelastetuista miehistä on kertonut olleensa vedessä yli 12 tuntia.
Pakolaisten tulevaisuus on epävarma. Sääntöjen mukaan maihin saakka päässeet pakolaiset saavat jäädä Yhdysvaltoihin, mutta mereltä löydetyt palautetaan yleensä takaisin Kuubaan.
Rannikkovartioston mukaan kuubalaiset olivat luultavasti olleet ammattisalakuljettajien kyydissä.