Ensimmäisestä kuukävelystä on 40 vuotta. Uudet ovat hamassa tulevaisuudessa. Apollo-sarja jää historiaan teknologian sankarikauden monumenttina, poikkeustapauksena.
Tällä päivämäärällä 40 vuotta sitten astronautti Neil Armstrong laski suojapuvun saappaansa ensimmäisenä ihmisenä toisen taivaankappaleen eli kuun pölyiselle pinnalle. Mustavalkoisten televisioiden ääressä tuolloin olleista moni muistaa ne kuvat loppuikänsä, sillä siinä tehtiin ihmiskunnan historiaa.
Mutta kuka arvasi vuonna 1969, että Apollo-sarjan jälkeen ei seuraisikaan enää mitään?
Nyt elävälle sukupolvelle kuu on jälleen tavoittamaton naapuri. Ei ole olemassa yhtään laitetta, jolla ihmisen sinne saisi. Eikä sellaisia ole edes tekeillä, teknologian etenemisestä ja juhlapuheiden tavoitteista huolimatta. Yhdysvallat on edellisen presidentin George W. Bushin suulla luvannut palata kuuhun vuonna 2020, mutta lupaus on eri asia kuin konkreettinen ohjelma ja sen rahoitus. 1960-luvun kaltaista kylmän sodan suurvaltakilpailun motivaatiota ei enää ole ja kuuohjelma maksaa nytkin valtavia summia rahaa.
Todellisuudessa nykyisetkin avaruuden kulkupelit rapistuvat. 1980-luvun alussa lentonsa aloittaneet avaruussukkulat alkavat olla tiensä päässä. Ne ovat jo ongelmissa ja niiden on määrä siirtyä historiaan ensi vuonna. Eikä mitään korvaajaa ei ole rakenteilla. Yhdysvaltain avaruushallinnolla Nasalla on toki suunnitelmat jatkosta, mutta ainakaan viiteen vuoteen ei valmista tule ja tällaisilla ohjelmilla on tapana viivästyä.
Näin ollen jäljelle jäävät venäläiset kantoraketit, jotka traktorin luotettavuudella pystyvät nostamaan ihmisiä avaruuteen. Venäjän avaruusohjelma on juuri nyt aivan korvaamaton kansainväliselle avaruusasemalle, joka kiertää maata kauniina esimerkkinä kansainvälisestä avaruusteknologian yhteistyöstä. Siinä sivussa ylös pääsee aina joku vaihtelua elämäänsä kaipaava miljonääri, jolla on varaa pulittaa valtavia summia avaruusturismistaan.
Kansainvälisen aseman myötä ihmisiä on oleskellut avaruudessa yhtäjaksoisesti jo vuosikausia. Se on kuulentojen jälkeen merkittävin ihmistä koskeva saavutus avaruudessa, ja sitä voi helposti perustella tieteellisessä mielessä. Mutta myös aseman kannalta sukkuloiden poistuminen lähiaikoina on taka-askel, sillä venäläiset alukset eivät kykene kuljettamaan suuria lasteja ainakaan takaisin. Sukkulat ovat ainoita avaruusaluksia, jotka eivät ole kertakäyttötavaraa.
Kiinalaiset ovat innostuneet miehitetyistä avaruuslennoista ja matkoista Marsiin puhutaan siellä täällä. Venäjällä on jopa simuloitu Mars-lentojen mahdollisia olosuhteita. Mutta kukaan ei voi varmuudella tietää, näkeekö nyt elävä sukupolvi ihmistä avaruudessa missään muualla kuin maata kiertävillä lennoilla.
Avaruusteknologia sinänsä on kehittynyt. Satelliitteja alkaa olla taivaalla pian ruuhkaksi asti, ja elintärkeät toiminnot maan päällä ovat satelliittiteknologian varassa. Monet luotaimet ovat tehneet kaukomatkoja aurinkokunnan uumeniin.
On erittäin paljon helpompaa ja myös tieteen kannalta tuloksekkaampaa lähettää avaruuteen teknologiaa kuin ihmistä. Apollojen kuukäynnit ovat symbolisella tasolla korvaamattomia, ja siitä Yhdysvaltain 1960-luvun ohjelma ansaitsee näin jälkikäteenkin kiitokset.
Silti kävi niin, että miehitetyt kuulennot ja muutkin tuonaikaisen teknologiauskon siivittämän hankkeet - kuten Concorde-yliäänikone - jäivät yhden aikakauden monumenteiksi, teknologian sivuaskeleeksi eikä valtavirraksi.