Maataloutta on Suomessa niin vähän ja ala niin selvästi kokonaisuus, että mitään osaa siitä ei ole varaa jättää heitteille. Etelä-Suomi tarvitsee 141-artiklan tuen muuttamattomana.
Maatalouden osalta Suomen EU-aika on tähänkin saakka sujunut vain kohtuullisesti, mutta vastaisuudessa jäsenyys uhkaa aiheuttaa todellisia hankaluuksia. Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaojan neuvonpito maatalouskomissaari Franz Fischlerin kanssa päättyi keskiviikon vastaisena yönä tuloksettomana. EU:n puolelta pidettiin kiinni vaatimuksesta kutistaa asteittain artiklan 141 mukaista Etelä-Suomen maatalouden vakavien vaikeuksien tukea. Suomi hyväksyy aleneman pitkin hampain ehdolla, että vähennys kompensoitaisiin korottamalla vastaavasti vaikkapa lfa-tukea.
Katkenneet neuvottelut jatkuvat syyskuussa. Vielä kesäkuussa oli tavoitteena saada uusi sopimus valmiiksi heinäkuussa. Väliaika ei sentään kulu tyhjäkäynnillä. Sopua etsitään edelleen virkamiestasolla.
Etelä-Suomi on EU:n maatalouskartoissa kapea maakaistale Suomenlahden rannalla. Alueen pohjoisraja halkoo Satakuntaa ja Pirkanmaata. Samojen maakuntien tiloja kohdellaan tukipolitiikassa eri tavoin riippuen siitä, kummalla puolen jakolinjaa ne sattuvat sijaitsemaan. Alusta pitäen vaikutti siltä, että ratkaisu saattaa olla epäterve. Nyt epäilyt ovat todentumassa.
Pohjoisesta katsoen saattaisi jopa ajatella, että voidaanhan viljely Suomen eteläisellä rannikkokaistaleella vaikka lopettaa. Muun maan maidon, lihan ja viljan tuotannon lisääminen korvaisi vajeen. Aivan niin välinpitämättömästi ei kannata suhtautua. Maataloutta on Suomessa niin vähän ja ala niin selvästi kokonaisuus, että vaikeudet yhtäällä heijastuvat myös toisaalle. Koko maan viljelykelpoiset alueet täytyy saada säilyttää kunnossa.
Vakavien vaikeuksien tuki ei tule EU:n kassasta, vaan se on kansallista tukea. Sitä maksetaan eteläisimmän Suomen kotieläin- ja kasvihuonetuotannolle. Nykyinen sopimus ulottuu vain vuoden loppuun. Osa suomalaisista viljelijöistä ei siten tiedä vielä, millaisin edellytyksin jatkaa ammattiaan viiden kuukauden kuluttua. Neuvottelujen jatkuessa syyskuussa aikaa on enää runsaat kolme kuukautta. Tilanne on viljelijöille kohtuuton.
Suomi pyrkii vuoteen 2013 ulottuvaan uuteen sopimukseen. Kymmenen vuoden vakaa jakso on perusteltu elinkeinossa, jossa investointipäätökset ovat suuria ja kauaskantoisia. EU ei kuitenkaan halua tehdä kuin vuoteen 2007 ulottuvan ratkaisun. Silloin tiedetään uusien jäsenmaiden rakenneuudistuksiin kuluvat summat. Kuitenkin myös Suomen näkemyksen tukena on selkeä aikaraja. EU:ssa hiljan hyväksytty maataloustukien uudistus ulottuu vuoteen 2013.
Euroopan suurten maatalousmaiden rinnalla ja koko EU:n mittakaavassa Suomi on alalla pieni tekijä. Meillä kulutetaan ruokaa suurin piirtein saman verran kuin tuotetaan. Siksi EU:n voisi odottaa sallivan Suomelle mahdollisuuden huolehtia elinkeinosta omilla ratkaisuillaan niin, että nykyiset tuotantomäärät säilyvät samalla, kun tilakoko vääjäämättä kasvaa.
Maa- ja metsätalousministeriössä selvitellään parhaillaan, voiko Suomi korottaa nuorten viljelijöiden tukea ja maksaa luopumiseläkettä ikääntyneille, koko peltoalansa muille vuokranneille viljelijöille. Maatalouden jatkon kannalta se olisi terveellistä. Kauan se ei kuitenkaan lämmitä, jos elinkeinon muut edellytykset eivät pysy kunnossa. Suomen neuvottelukunnan täytyy pitää kiinni siitä, että meillä voidaan tuottaa ruokaa yhtä vakaasti kuin muuallakin Euroopassa. Täällä on vältytty ruokakatastrofeilta.Toimiva suomalainen maatalous on turvallisuustekijä laajemminkin ottaen.