Hiekkakuopan pohjaa pitkin kiitää koirakaksikko niin huimaa vauhtia, ettei silmä juuri erota kuin tumman viivan. Edellä kiitää viehe, pupu, jonka liikkeiden perässä koirat kääntyvät, loikkaavat ja saattavatpa välillä vähän oikoakin mutkissa.
"Tuosta menee pisteitä", tuumaa kaksivuotiaan Pikon omistaja Tiia Lyytinen, kun suojatti ennakoi vieheen liikkeen ja juoksee mutkan suoraksi. Maalissa Piko ryhtyy retuuttamaan valkoista muoviretaletta.
Piko-whippet harrastaa niin ratajuoksua kuin maastojuoksuakin. Lajit ovat tyystin erilaisia, vaikka molemmissa juostaan lujaa.
"Maastojuoksu on haastavampaa. Radalla merkitsee aika, mutta maastossa monet muutkin tekijät, kuten ketteryys ja ajotyöskentely. Tuomarit arvostelevat jokaisen koiran juoksun, eikä voittaja välttämättä ole se, joka on ensin maalissa", Lyytinen valaisee.
Piko hankittiin Lyytisen perheeseen nimenomaan juoksuharrastusta varten. "Ensinnäkin oli tärkeää, että koira on pienikokoinen. Ensimmäinen whippetini on nimeltään Jumbo, ja se on tähän lajiin liian korkea. Piko nimettiin enteellisesti: Piko niin kuin pieni koira", Lyytinen nauraa.
Kasvattaja ja koiravanhempien luonteet merkkasivat paljon pentuvalinnassa. Pikon emä on juossut maastossa ja isä radalla, joten odotukset jälkikasvun suhteen olivat korkealla. Kasvattaja aloitti vieheelle herkistämisen jo pentulaatikossa, leikittämällä pentuja samaan tapaan kuin kissanpoikia kahisevan lelun perässä.
Piko on urheilija, sen huomaa virtaviivaisesta olemuksesta ja lihaksista, jollaisia sohvakoirasta on turha hakea. Atleettinen koira treenaa itse itsensä. "Nuorelle koiralle riittää, että se saa juosta paljon irrallaan mahdollisimman vaihtelevassa maastossa."
Jokaiseen treeniin kuuluu lämmittely ja jäähdyttely, ja urheilija kun on, Piko nauttii säännöllisesti myös hieronnasta ja fysioterapiasta.
Essi Paloman Mustalla on saavutuksia pitkä liuta. Tuoreimmat tuomiset ovat EM-kisojen kuudes sija ja sen myötä paras suomalainen sijoitus ja neljäs sija SM-kilpailussa.
Nelivuotias saluki kisaa kolmatta kauttaan, ja emäntä on harrastanut lajia aikaisemmat salukinsa mukaan lukien jo 15 vuotta.
Tähän aikaan vuodesta kausi alkaa olla takana. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Paloma ja Musta jäisivät talveksi sohvalle loikoilemaan. "Talvikaudella rakennetaan peruskunto ja haetaan vauhtia kevääseen. Lenkkeillään umpihangessa", Paloma kuvaa.
Liikaa ei kuitenkaan pidä ahnehtia, vaan tärkeää on pitää harrastuksessa maltti matkassa. "Jos koira kyllästyy, saattaa peli olla menetetty."
Koiran terveys on ensiarvoisen tärkeää. Kilpailussa eläinlääkäri tarkastaa koiran ennen jokaista juoksusuoritusta. "Hän kuuntelee sydämen ja keuhkot, tarkistaa palautumisen, tassut ja liikkeen puhtauden. Sairasta koiraa ei koskaan viedä kilparadalle."
Koirien maastojuoksuihin kuuluvat myös doping-testit, joita tehdään pistokokeina.
Kun ollaan maastossa, mitä tahansa voi sattua. "Koko talvi treenataan, sitten tuodaan koirat kisoihin ja toivotaan parasta", tiivistää Jyrki Siivola, jonka irlanninsusikoira Sannin juoksun on kaksi kertaa katkaissut irtokoira. Vieheen perään intoilevat muutkin kuin lähtövuorossa olevat.
Isokokoinen irlanninsusikoira poikkeaa pienemmistä ja ketterämmistä treenikavereistaan. "Irlis on vähän sellainen dieselmalli."
Nyt Sannin jalanjäljillä on puolitoistavuotias Täppä, joka on vasta kolmet kisat ja yltänyt kaikissa ykköseksi. Miten tuomarikoulutuksen käynyt Siivola arvioisi sen juoksua?
"Intoa sillä riittää, kuten nuorilla koirilla yleensä, mutta enemmän saisi olla päättäväisyyttä", isäntä analysoi.
Maastojuoksu ei ole siisti sisäharrastus, se on selvää. Kura lentää ja rapa roiskuu, kun treenaamaan mennään tietysti myös koiranilmalla.
"Piko hymyilee koko naamallaan, kun on saanut ajaa. Se nauttii tästä touhusta ihan suunnattomasti", Lyytinen tiivistää lajin viehätyksen.
Hailuodon syysmaastot ja Pohjois-Pohjanmaan kennelpiirin mestaruuskisat lauantaina ja sunnuntaina Marjaniemessä. Alkuerät alkavat kello 10, finaalit noin kello 13.45.