Kur­ni­ko­va palasi ja hävisi

Naisten tenniskiertueen puhutuin ja kohutuin pelaaja, venäläinen Anna Kurnikova palasi kilpakentille tiistaina Kalifornian San Diegossa.

Naisten tenniskiertueen puhutuin ja kohutuin pelaaja, venäläinen Anna Kurnikova palasi kilpakentille tiistaina Kalifornian San Diegossa. Kurnikova, 20, hävisi 565 000 dollarin turnauksen toisella kierroksella 28-vuotiaalle australialaiselle Nicole Prattille erin 1–2.

Kurnikova ei ole urallaan voittanut vielä ensimmäistäkään kaksinpeliturnausta, mutta tästä huolimatta venäläisen tekemisiä seurataan tarkemmin kuin yhdenkään toisen hänen pelaajatovereistaan.

Kuvauksellisen Kurnikovan tekemiset kiinnostavat niin paljon, että hänet ehdittiin jo naittaa jääkiekkotähdelle Sergei Fjodoroville.

Brittiläinen kevyehkö päivälehti The Sun kertoi salaisista Moskovassa Wimbledonin turnauksen aikaan vietetyistä häistä. Myöhemmin paljastui, että kyseessä oli lähinnä markkinointijippo, jonka avulla ilmeisesti oli tavoitteena kiinnittää huomio Kurnikovaan samaan aikaan kun hänen kuntovideonsa oli tulossa kauppoihin.

Kurnikova ei ehkä vielä ansaitse huimia palkintosummia pelaamalla, mutta muuten kyllä.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä