Oulun läänin aluenäyttely Oulun taidemuseossa 27.10. saakka.
Pysäkki on katsaus Oulun läänissä tehtävään kuvataiteeseen. Oulun läänin taidetoimikunnan ja taidemuseon järjestämään näyttelyyn teoksiaan ovat voineet tarjota kaikki Oulun läänissä asuvat tai kirjoilla olevat taiteilijat.
Näyttelykutsun mukaan tarjottavat teokset saattoivat olla perinteisen kuvataiteen ja valokuvauksen lisäksi videoita, multimediaa, taidekäsityötä ja taideteollisuutta. Myöskään taiteiden välisiä produktioita tai performansseja ei rajattu pois. Teoksia sai olla korkeintaan kolme taiteilijaa kohden, ja ne saivat olla enintään viisi vuotta vanhoja.
Näyttelyyn tarjosi teoksiaan yli 200 yrittäjää. Teoksia oli yli 600, joista raati päätti ottaa Oulun taidemuseon toiseen kerrokseen ripustettuun näyttelyyn 79. Tekijöitä niillä on 38.
Näyttelykutsussa toivotusta monialaisuudesta huolimatta tarjonta oli pääosin perinteiseltä pohjalta ponnistavaa. Raadin lausunnon mukaan etenkin maalaustaide tuntuu elävän kukoistustaan Oulun läänissä.
Maalauksia on myös paljon esillä. Toiseen kerrokseen johtavan porrashuoneen täyttää Hannu Lukinin (s. 1963) neljästä osasta koostuva valtavan suuri eroottissävytteinen teos nimeltä Hot.
Lukin maalaa kirkuvin värein miestenlehdistä tuttua kuvastoa, eli pyllistäviä uhkeita blondeja. Paljastavuudesta huolimatta erotiikka tuntuu vetäytyvän taka-alalle värin levittämisen ja siveltimenkäytön tieltä. Esille tulee myös muuta, olisiko se ironiaa.
Suuria maalauksia on myös Hannu Kaakolta (s. 1953). Vähän pienempään kokoon tyytyvät muun muassa Petri Yrjölä (s.1972 ) ja näyttelyn nuorin, Nella Nikkilä (s. 1981). Näyttelyn nestori on taas Anu Sandelin (s. 1935), jolta on esillä akvarellisarja kengistä.
Maalauksia on myös Pia Hentuselta (s. 1967), jonka teos nimeltä Hertta, Kielo, Vadelma… Auto vei ne kurkottaa lisäksi installaation suuntaan.
Installaatioita - varsinkin laajempia ja kompleksisempia - sanotaan tarjotun vähän, performansseja ei yhtään. Myös käsitteellisempi tapa tehdä taidetta loisti raadin mukaan poissaolollaan.
Muotoilun edustuksen sanotaan olleen runsaahko, mutta raadin mukaan pääosin pikkusievää ja sisällöllisesti ankeaa.
Niistä ei tiedä, kun eivät ole esillä. Aivan hauskoja töitä on sen sijaan näyttelyyn päätynyt, kuten vaikka Kimmo Nissisen (s. 1966) paistinpannusta ja monista muista materiaaleista kokoamat kielisoittimet.
Parina toimivat Tuija Heikuran (s. 1971) suureen pahvilaatikkoon muodostuva teos nimeltä Kokoto Koto ja Pekka Viljamaan (s. 1945) tulitikkulaatikkokuvat.
Yllätyksellisesti mukaan pyrki vain vähän valokuvaajia tai videonikkareita. Esillepanoon asti ylsi valokuvia vain kahdelta tekijältä, Leena Kankaalta (s. 1963) ja Vesa Rannalta (s. 1973).
Kankaan digitulosteet tuntuvat etsivän yhteyttä pienen ja suuren välille. Rannan teokset taas ovat aiemmin Kummigalleriassa Oulussa nähtyjä kuvia sarjasta Elämä raiteilla.
Valokuvia on käyttänyt myös Milla Kariina Oja (s. 1976) kankaalle vedostetussa teoksessaan Between.
Tarjotuista videoista kelpasi mukaan vain yksi, Tuomo Kangasmaan (s. 1965) Tunturi.
Selkeästi veistosmaisia teoksia on useammalta tekijältä. Niitä ovat Helena Kankaansyrjän (s. 1958) evolutiiviset Aikaa etsimässä ja Hattutemppu tai Jussi Valtakarin (s. 1955) puiset pikkuveistokset ihmisistä.
Puuta on veistänyt myös nelikko Sakari Matinlauri (s. 1957), Jyrki Puossu (s. 1960), Lauri Rankka (s. 1950) ja Antti Ylönen (s. 1957). Ainoa pronssiin työnsä valanut on Sanna Koivisto (s. 1955).
Alueellinen katsaus kuvataiteen tilaan on perusteltu, sen Pysäkki osoittaa. Näyttely kertoo kuvataiteen alueellisesta tasosta ja tietenkin heistä, jotka Oulun läänin alueella taidetta nykyään tekevät.
Runsaasta tarjonnasta syntynyt näyttely on myös varsin mukavaa katsottavaa. Näyttelyn teosten perinteisyys hiukan ihmetyttää. Tuleekin mieleen, olisiko näyttelykutsussa vikaa, kun muotoilua tai mediataidetta ei mukaan saatu? Vai onko niin, ettei niitä Oulun läänissä juuri tehdä?
Oulun taidemuseosta Pysäkki siirtyy Kajaanin taidemuseoon, jossa alueellista kuvataidetta nähdään ensi vuoden alkupuolella.