Jokin aika sitten tein juttua asunnottomuudesta. Haastateltavia etsiessäni tapasin myös sosiaalivirkamiehen. "Jaaha. Vai että on asunnottomien päivä taas tulossa", hän laukoi. "Meillä alkavat puhelimet piristä. Media tarvitsee teemapäivän lehteen jonkun köyhän ja surkean."
On siinä vinha perä. Pahimmillaan media tuotteistaa aiheen kuin aiheen miellyttävään lukupakettiin ja tarjoilee kurjuutta sopivina annoksina, kuin muistutuksena siitä, että joillakin menee vielä huonommin kuin "meillä". Ja että "meillä" on velvollisuus muistaa "heitä." Varotaan kuitenkin syyllistämästä ketään, ettei vain tulisi paha mieli. Poliitikkojenkin mieliin köyhä ja surkea muistuu parhaiten jouluna ja vaalien alla.
Kahden asunnottoman tarina jäi elävästi mieleen. Rankkojen elämänvaiheiden jälkeen toisella miehellä oli tilapäinen katto pään alla, mutta mielessä kaihersi oman asunnon saaminen. Vaikka toivo oli kuulemma jo mennyt.
"Kukaan, jolla on asunto, ei voi ymmärtää, millaista se on", hän sanoi ja viittasi vuosiinsa Oulun rappukäytävissä. "En koskaan häirinnyt ketään. Silti häätö saattoi tulla kerrostalon roskishuoneesta kolmenkymmenen asteen pakkaseen." Toinen miehistä oli maahanmuuttaja. Hänellä on työtä, muttei kotia. "Tule mukaan, kun yritän vuokrata asuntoa", hän sanoi. Mies väitti, että yksityiset vuokran antajat perivät "tietyiltä ryhmiltä" kaksinkertaisen takuumaksun. Yleishyödyllisten rakentajien asuntoja hän oli jonottanut jo vuoden.
Oulussa on ilman asuntoa virallisten tilastojen mukaan pari sataa ihmistä. Virkamiesten mielestä asunnottomia ei ole "lukumääräisesti" paljon.
Jotkut kuitenkin tunnustavat, että tilastot ovat epätarkkoja ja että tilanne voi muuttua rajusti jo tulevana talvena. Ouluun virtaa väkeä syrjäseuduilta eikä kaikille ole tarjolla työtä tai asuntoa. Kavereiden ja vanhempien luona tilapäismajoituksessa saattaa asua jopa tuhansia. Heissä on ihmisiä, joilla väliaikaisesta asunnottomuudesta tulee päihde- tai huumeongelman vuoksi helposti pysyvää. Ja on myös niitä, joilla kodittomuus pahentaa muita ongelmia.
Aki Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä -elokuvassa asunnoton kysyy apua antaneelta kaveriltaan, mitä voisi tehdä tälle vastapalvelukseksi. "Jos näet minut joskus makaamassa vesilammikossa mahallani, käännä minut selälleni", kuuluu vastaus.
Viime kädessä asuntopolitiikassa on kysymys lähimmäisenrakkaudesta, kouriin tuntuvalla tasolla. Espoossa on omaksuttu asuntopolitiikassa nollatoleranssin periaate. Se tarkoittaa, että yksikin asunnoton on liikaa. Tiettävästi kukaan oululainen ei ole vielä tehnyt kunnallisaloitetta asunnottomuuden poistamiseksi, vaikka myös Oulun luulisi pohjoisen veturina ottavan todesta asunnottomien ongelman. Varsinkin nuorten ja maahanmuuttajien.