Punainen viiva on valittu Kajaanin kaupunginteatterin 100-vuotisjuhlanäytelmäksi. Se saa ensi-iltansa Juha Hurmeen ohjaamana 22.11. Eduskunta vierailee Punaisen viivan kutsuvierasennakossa 18.11.
Kirjailija Ilmari Kianto nimitti Kainuuta Kurjalaksi ja surun salmeksi.
Hän ikuisti korven asukkaiden köyhyyden, kurjuuden ja tietämättömyyden romaaneihinsa Punainen viiva ja Ryysyrannan Jooseppi.
Nälkämaa-nimitys oli juurtunut jo ennen kuin Kianto pääsi uralleen.
Monet ovat sitä mieltä, että Kianto kirjoitti totuudenmukaisesti. Suomussalmella eivät kaikki kuitenkaan nurisematta niele korpikirjailijan käsittelyä. Osa on syvästi loukkaantunut. Ryysyrannan Joosepin esikuva torui kirjailijaa ja Ryysyrannan henkilöhahmojen elossa olevat sukulaiset kantavat yhä kaunaa.
Vetää maata kohti
Punainen viiva sijoittuu Kainuun saloille Korpiloukon yksinäiseen mökkiin, jota asuvat Topi Romppanen, Riika ja heidän viisi lastaan.
"Mökki kyykötti kuin musta kivi avaralla vaaralla, josta näköalat avaralti aukeilivat luoteeseen, koilliseen ja varsinkin vesietelään."
Miten elävät tämän päivän Romppaset Suomussalmen Pesiönkylän suunnalla. Topi Romppasen murjottava torppa on kuvana mielessä, kun auto kaartaa Raappanan tilan lumiseen pihaan. Vaaralla asuvat Arja Jauhonen ja hänen miehensä, maanviljelijä Markku Pyykkönen teini-ikäisine poikineen.
Tervehtimään laukkaa sekarotuinen pystykorva perässään musta partakoira. Isäntä on lampaiden kimpussa, emäntä valmiina painumaan navettaan.
"Työ toi Suomussalmelle 1969. Siihen aikaan mentiin sinne, missä työtä oli. Ei seminologinkaan paikkoja silloin enää niin hirveästi ollut. Täällä vaan ei kukaan viihtynyt. Minä aattelin, että oon minä sen viis vuotta vaikka sisulla. Mutta se on nyt venähtänyt", toteaa talon emäntä.
Myöhemmin Arja hankki Setti Haapalaisen tilan Raappanan vaaran laelta. Isäntä löytyi yllättävän läheltä.
"Tulin tuota navettoa laajentammaan 1988. Sillä tiellä minä oon. Jalakoja kuluttanut tässä", toteaa pakkashaalarissa pihalla käyskentelevä Markku Pyykkönen.
Mikä sai miehen jäämään?
"Mikä lie ollu. Oisko tuo ollu rakkaus. - Se kun vetää muahan kohti."
Kuivan maan ihmisiä
"Yöt-päivät oli roudan herra kopristellut maaemon rintoja, jäädyttänyt sykkivät suonet ja sulina läikehtivät nesteet. Kaikki oli kohvettunutta; sammal ja jäkälä lepäsivät äänettömässä kaihon syleilyssä."
Emäntä Arja Jauhonen ei viihdy kerrostaloissa. Häntä miellyttää maalainen elämäntapa. Kainuun luonnossa on kaikuja kotimaisemista Pohjois-Karjalasta.
"Luonnossa saa olla omissa oloissaan. Järveä en kaipaa, kun olen lähtöisin kuivalta maalta. Tänä kesänä en käynyt montakaan kertaa rinteen alla rannassa."
Isännänkin mielestä vaaralla on rauhallisempaa kuin kylällä.
"Sehän on raitis ilima tiällä."
Kiannon kirjassa karhu, korven kuningas vetää oman punaisen viivansa. Se tappaa Romppasten ainoan lehmän Ämmikin ja mökin isännän.
"Kyllä ne sanoo, että tiällä ois karhuja. Mutta ne nyt pysyy metsässä, eivät ole ketään vieneet. Aina iltasilla pelkään, että susi syö koirat. Se on mahollista, koska on ne susia nähneet."
Navetassa on kahdeksan lypsävää ja 14 lihalehmää. Kaikilla on nimet: Tiiliä, Taalia, Serena, Rina, Rusetti, Ruusu, Söpö, Tuike...
"Ulkomailla ei ole käyty. Maatalousnäyttelyt ovat se ainoa virkistäytyminen", kertoo pariskunta kuin yhdestä suusta.
Minkälaisena näette tulevaisuuden?
"Ollaan lopettamassa. Jos eläkepäätös tulisi, jäisin jo nyt. Jonkun elukan jätän, kun sitä on niin tottunut lähtemään navettaan", emäntä toteaa.
