Kirjoittaja on Helsingin yliopiston poliittisen historian emeritusprofessori.
Jälleen kerran ovat itsenäisyyttään turhaan tavoitelleet kurdit joutuneet myrskynsilmään. Amerikkalaisten aloittaman hyökkäyksen keskeisenä tavoitteena ovat Bagdadin ohella Pohjois-Irakin öljykentät, joiden välittömässä läheisyydessä itsehallinnostaan viime vuodet nauttineet kurdit pelkäävät joutuvansa hyökkääjien ja pohjoiseen vetäytyvien Saddam Husseinin joukkojen jalkoihin.
Vielä pahempana uhkana Kurdistanille pidetään amerikkalaisten liittolaisina esiintyvän, kurdilaisten heräämiseen karsaasti suhtautuvan Turkin tunkeutumista pohjoisrajan ylitse. Kurdistanin itäosassa pelätään fundamentalistisen Iraninkin joukkojen interventiota alueelle.
Itse asiassa myös läntisellä naapurimaalla Syyrialla, on omat intressinsä estää Irakin pohjoisosan kehittyminen kurdien kansalliseksi kodiksi. Kurdeista on onnettomuudekseen tullut Irakin ohella kaikkien kolmen valtion alamaisia. Kurdit muodostavat niissä, numerollisesti vahvimmin Turkissa, merkittävän etnisen vähemmistön.
Nurjasti kohdellut kurdit edustavat lähi-idän vanhimpia asukkaita. He paimensivat vuohiaan Zagros-vuoristossa jo ainakin pari tuhatta vuotta aikaisemmin kuin turkkilaiset muuttivat nykyisille asuinsijoilleen. Päinvastoin kuin nämä arabit, kurdit kuuluvat indo-eurooppalaisiin kansoihin: heidän kielensä on lähempänä persiaa kuin arabiaa.
Sotaisuudestaan ja vapaudenrakkaudestaan huolimatta hajanaiset ja eripuraiset kurdit eivät ole koskaan kyenneet perustamaan omaa kansallista valtiota. Heidän vuoristolaistensa ja rintamaiden kaupunkeihin muuttaneiden heimoveljiensä yhdyssiteinä ovat toimineet omaperäinen kieli ja kulttuuri, varsinkin kirjallisuus, jota pidetään eräänä alueen pitkäikäisimmistä. Kurdilaisten kansanrunous lienee kalevalaista perinnettämmekin vanhempi.
Naisrunoilijoilla on ollut kurdikulttuurin ylläpitäjinä tärkeä rooli, mikä heijastaa naisen poikkeuksellisen vahvaa asemaa tässä yhteiskunnassa. Islamilainen uskonto ei ole alistanut kurdinaista siinä määrin kuin naapurimaiden uskonsisaria: he eivät kanna huntujakaan. Myöskään oman yhteisön puolustamiseksi kehitetyllä "kunniamurhalla" ei ole enää yhteiskunnan siunausta. Sisarensa ja tämän raiskaajan murhasta rangaistaan Kurdistanissa nykyään kuin mistä tahansa henkirikoksesta. Moniavioisuus on siellä, toisin kuin naapurimaissa, laissa kielletty.
"Maailma muuttuu ja meidän on muututtava, mikäli haluamme elää sen mukana, turkkilaisessa vankilassa istuvan Abdullah Öcalanin itsekriittisiä kirjoituksia tutkinut entinen vuoristosissi tunnusti.
Yhteisen kurdivaltion asemesta kansallismieliset pitäisivät nyt parempana tukea kaikkien neljän, Irakin, Iranin, Syyrian ja Turkin sisäistä demokratisoitumista niin, että kurdivähemmistöille taattaisiin niissä riittävät itsehallinnolliset oikeudet. Siitä huolimatta, että tämä tie saattaisi olla iankaikkisen pitkä.
Kurdeille luvattiin länsivaltojen myötävaikutuksella itsenäisyys jo 1920, mutta kun nämä kolme vuotta myöhemmin solmivat Turkin kanssa rauhansopimuksen, koko asia unohdettiin.
Pettynyt vähemmistö nousi tämän jälkeen sekä Turkissa että Irakissa vuorotellen kapinaan, vuoteen 1945 mennessä kummassakin kolme kertaa.
Iran osallistui aktiivisesti kurinpitoon sulkemalla rajansa kurdeilta, viimeksi Irakin suunnalla 1975. Kurdit julistettiin ei-toivotuiksi salakuljettajiksi, karjarosvoiksi, ja pahinta kaikesta, terroristeiksi.
Marhabadiin Iraniin 1945-46 perustetun kurditasavallan kukistuttua itsenäistymistaistelu keskittyi Irakiin. Tilanteelle antoi uutta ilmettä se, että Neuvostoliitto oli omien vähäisten kurdiensa kansallisiin oikeuksiin viitaten ryhtynyt tukemaan Mustafa al-Barzanin Irakissa johtamaa aseellista vastarintaliikettä.
Verinen kapina ehti jo johtaa Kurdistanin autonomian tunnustamiseen, kunnes Bagdadissa valtaan tullut Saddam Hussein palasi sortolinjalle huipentaen sen 1988 myrkkykaasun käyttämiseen kurdeja vastaan Kalabjassa. Murtaakseen kurdien vastarinnan lopullisesti hän tuki näiden kahta puoluearmeijaa toisiaan vastaan.
Se, että Saddam menetti ensimmäisen Persianlahden sodan ja joutui vetämään asevoimansa pohjoisimmasta Irakista, pelasti kurdien autonomian. Vaikka molemmat kilpailevat puolueet miehittävät edelleen ase jalalla omia etupiirejään, Irbilin kaupungissa on toiminut jo kymmenen vuoden ajan yhteinen vapailla vaaleilla valittu parlamentti.
Kurdit ovat uusimman Irakin kriisin alkamiseen saakka voineet harjoittaa vapaasti Turkin kanssa käytyä rajakauppaa, viedä sinne saarronalaista öljyä ja tuoda sieltä halpoja kulutustarvikkeita.
Vaurastuminen on lyönyt leimansa Bagdadin vallan ulkopuolelle jääneeseen Kurdistaniin. Kurdinkielinen kouluopetus, joka oli välillä kiellettyä, on yleistynyt, ja Sulaimanyaan perustetussa kurdilaisessa yliopistossa opiskelee jo 6000 tyttöä ja poikaa.
Kaupungissa vieraillut berliiniläinen lehtimies kertoi paikallisten päättäjien suunnittelevan kurditeksteissä vielä käytettyjen arabialaisten kirjaimien korvaamisesta latinalaisilla. Hän raportoi myös, että alkoholi oli vapaassa myynnissä ja naiset pukeutuivat yleisesti länsimaalaisittain.
Sunnilaista islamia tunnustavien kurdien uusi tyyli on otettu maallistuneesta Turkista ja näyttää etääntyvän kauas shiialaisesta nyky-Iranista. Mikäli amerikkalaiset asettuvat nyt väliaikaisestikin Kurdistaniin, elämäntyyli kehittynee entistä läntisemmäksi.
Amerikkalaisiin kurdit suhtautuvat kaksinaisesti. He ovat tietoisia, että nämä olivat ensimmäisen maailmansodan päättyessä tarjoamassa Kurdistanille suojelusta ja autonomiaa, mutta että tähtäimessä olivat jo silloin kurdien vanhan pääkaupungin Kirkukin ympäriltä paljastuneet öljyesiintymät.
USA:n myöhempi poukkoileva politiikka, heidän läheiset yhteytensä Turkkiin, vanhaan shaahin Iraniin, jopa Saddamin Irakiin, eivät ole lisänneet luottamusta.
Vaikka Kurdien käytössä on yli satatuhatta koulittua peshmerga-taistelijaa, heitä tuskin hyväksytään tasavertaisina liittolaisina amerikkalaisten rinnalle. He ovat Washingtonille edelleen epävarma elementti.
Kahdeksan miljoonaa Lähi-idän kurdia ja erityisesti heidän kolmisen miljoonaa Irakissa asuvaa heimoveljeään ovat näkyvä esimerkki siitä, miten pienikin kansanryhmä saattaa aiheuttaa kauaskantoisia kansainvälisiä ongelmia - varsinkin jos se sattuu asumaan polttopistealueella.
Jukka Nevakivi