Oulainen Irakin kurdit elävät kahden pahan välissä. Toisaalla on entinen emämaa ja nykyinen perivihollinen Turkki, jonka ei sallita astua varpaallakaan Pohjois-Irakissa sijaitsevaan Kurdistaniin. Toisaalla Saddam Husseinin johtama Irakin hallinto, jonka kaasuiskut ovat katkerana muistoissa.
Suhde vapauttajiksi itseään mainostaviin amerikkalaisiin ei myöskään ole ongelmaton. "Jos joku tulee ja miehittää alueen, kurdit eivät varmasti pidä siitä", arvioi hiljattain Pohjois-Irakista palannut verkkotoimenjohtaja Kari Noponen Oulaisista.
"Suhde Turkkiin on paha. Vähän aikaa sitten siellä järjestettiin rauhanomainen mielenosoitus turkkilaisia vastaan. Kurdit haluavat kuulua osaksi Irakia. Heillä on omat päätöselimensä omine puolueineen sekä oma kieli, armeija ja raha, Irakin vanha dinaari."
Noponen työskenteli lokakuusta lähtien Yhdistyneiden kansakuntien ruokaa öljyllä -ohjelman tehtävissä Pohjois-Irakissa, Erbilin alueella, asemapaikkanaan samanniminen alueen pääkaupunki.
Komennus olisi jatkunut vielä, mutta YK:n työntekijät kotiutettiin pois sodan jaloista. Ensimmäiset lähtivät jo tammikuussa, viimeiset juuri ennen varsinaisten sotatoimien alkua.
Noponen osallistui työnantajansa Vattenfallin lähettämänä hakkeeseen, jonka tehtävänä oli pitää kunnossa ja rakentaa Pohjois-Irakin sähköverkkoa. Alueella on monta suurta vesivoimalaa. Pienissä kylissä sähköä tuotetaan dieselvoimaloilla. Sähköllä on tärkeä merkitys kaikkialla etenkin vesihuollon vuoksi.
Noponen kertoo, ettei sodan pelkoa havainnut vielä syksyllä. Vartioita oli joka paikassa, mutta se lienee normaalitila alueella. Sodan todennäköisyyden kasvaessa armeijan liikehdintä lisääntyi ja ihmiset alkoivat vaeltaa suurista kaupungeista kohti pohjoisen maaseutua ja vuoristoa, kauemmas kuvitelluista iskujen kohteista.
"Ne, joilla oli sukulaisia pohjoisen kylissä, lähtivät sinne. Myös pakolaisleirejä suunniteltiin. Pelko valtasi selvästi alaa", Kari Noponen kertoo.
YK:n väki ei kuitenkaan lähtenyt sillä mielellä, etteikö alueelle palattaisi enää. Noponen otaksuu, että heti kun tilanne rauhoittuu ja elintarvikehuolto kyetään varmistamaan, YK:kin jatkaa taas työtään siellä. Sähkö on elintärkeä. Ellei sitä ole, ei suurissa kaupungeissa ole vettäkään. Maaseudulla ei olla yhtä riippuvaisia sähköstä, koska siellä saadaan vettä kylien omista kaivoista.
Elämä Pohjois-Irakin kurdialueella on Noposen mukaan varsin köyhää, niin rikas maa kuin Irak onkin. Tärkeä sija ihmisten toimeentulossa on YK:n ruokaa öljyllä -ohjelmalla. Ihmiset harjoittavat maanviljelyä ja karjataloutta. Alueella ei ole suuria teollisia laitoksia eikä öljyä nimeksikään.
"En katso sotaa hyvillä mielin. Minulle se on jotain enemmän kuin televisiokuva. Siellä on paljon tuttuja ja ystäviä. Hirvittää, jos sota pitkittyy: asiat vain mutkistuvat", Kari Noponen toteaa.