Savonlinnan oopperajuhlat. Giacomo Puccini: Turandot. Ohjaus, lavastus, puvut ja valaistus Pet Halmen. Musiikin johto Markus Lehtinen. Kuoron valmennus Kyösti Haatanen. Rooleissa: Cynthia Makris (Turandot), Olli Rantaseppä (Altoum), Gleb Nikolsky (Timur), Randolph Locke (Calaf), Helena Juntunen (Liù), Gabriel Suovanen (Ping), Aki Alamikkotervo (Pong), Lassi Virtanen (Pang), Tuomas Pursio (Mandariini). Oopperajuhlaorkesteri ja -kuoro. Olavinlinnassa 12.7.
Savonlinnan oopperajuhlat elää suurista spektaakkeleista, ja Giacomo Puccinin (1858-1924) satuaikojen Kiinaan sijoittuva Turandot (1926) on yksi komeimmista lajissaan.
Kassakoneet olivat lauleskelleet iloisesti jo pitkään ennen ensimmäistä gongin kumahdusta lauantaina.
Libreton perusjuoni ei pintapuolisesti tarkastellen tuottanut kenellekään liikaa päänvaivaa.
Tuntemattoman prinssin rakkaus epävarmuutensa takia frigidiä esittävään prinsessaan sai täyttymyksensä värikylläisessä, sopivasti modernisoidussa ylöspanossa.
Tavan mukaan oopperajuhlayleisö taputti ja tömisti ihastustaan villisti.
Tosiasiassa ilta oli nostanut esille myös kysymyksiä sekä solistimiehityksen laadusta toisen pääsolistin osalta että forte fortissimon (fff) itsetarkoituksellisuudesta rikkaampien nyanssien kustannuksella.
Oopperajuhlille Turandot on ensimmäinen oma Puccini-tuotanto. Aikaisemmin nähdyt Madama Butterfly ja Tosca olivat vierailuesityksiä.
Kuoro-oopperan lavastuksen, puvut ja valot on suunnitellut romanialaissyntyinen Pet Halmen, joka ensi-iltaa edeltäneessä tiedotustilaisuudessa ei halunnut kertoa näyttämöllepanosta yhtikäs mitään.
Turandotin partituuri perustuu lähes sellaisenaan toistuviin teemoihin ja väreihin, eräänlaisiin henkilöitä ympäröiviin blokkeihin pikemminkin kuin orgaaniseen kehittelyyn.
Ohjaaja jatkaa tätä näyttämöllä; kylmänsinistä kulttuurivallankumouksen sininaamaiselle Mao-kansalle, punaista rakkaudelle, keisarille keltaista ja niin edelleen.
Selkeys ja ykseys ennen kaikkea. Halmenin kokeneen käden liikuttamana joukot ja ryhmät kulkevat hallitusti. Henkilöohjauksestakin kuvastuu kokonaisuudelle alisteinen tarkkuus. Kuorolle on omat kiinalaiset pilttuunsa ja tuolinsa solistien ympärillä. Kansa on massa.
Mikään ei varsinaisesti shokeeraa shokeeraamisen vuoksi; sen verran Pet Halmenissa näyttää olevan keskieurooppalaista konservatiivia.
Mitä muuta ohjaaja haluaa ohjauksellaan viestittää kuin tarjota peilejä ihmisten käsiin?
Jotain ooppera kertoo inhimillisyyden arvosta kovuutta vastaan. Valtaa voi käyttää rakentavasti. Pienetkin päätökset vaikuttavat.
Maailma ei muutu. Väkivalta hallitsee. Historia toistuu.
Rakkaus ei ole niin yksioikoista kuin luulisi, tunteehan nuori orjatar oopperassa selvästi myös vanhusrakkautta.
Olavinlinnan seinustalle on pystytetty julkisivu Kielletystä kaupungista, mutta Turandot ei siis ole realistinen draama Puccinin muiden suosikkioopperoiden tavoin.
Sen ilmaisurikkaassa partituurissa kuuluu runsaasti muistoja säveltäjän aikaisemmista teoksista ja muutama kiinalainen melodiakin joukkoon mahtuu etnissävyisten runsaiden lyömäsoittimien taustoittamana.
Turandotin freskomaisen rakenteen ruokkimat viittaukset ja kuvainnollisuudet ovat liidättäneet Pet Halmenkin mielikuvitusta hänen kietaistessaan tarinan laajempaan historialliseen yhteyteen säveltäjän sairasvuoteen ympärille.
Epilogi nykyaikaisine lääkäreineen ei silti oikein istu teokseen, vaan vaikuttaa kovin päälleliimatulta.
Kuoleman kolkuttaessa "pelko työn jäämisestä kesken aiheuttaa Puccinille harhanäkyjä". Puuttuu vain, että lopussa joku piika huikkaisi säveltäjälle kuin Joonas KokkosenViimeisissä kiusauksissa, että "tunteeko ukki vielä?"
Kesken Turandot jäi historiallisessa todellisuudessakin. Oopperan jatkoi luonnosten pohjalta loppuun säveltäjän lahjakas oppilas Franco Alfano, mutta finaalista tuli valitettavasti niin kömpelö kuin Puccini eläessään pelkäsi.
Nyt empaattinen orjatar (Liù) heittää henkensä sankarin puolesta, joka tuosta vähät välittää, vaan jatkaa keskeytynyttä lirkutteluaan Turandotin kanssa.
Sorry vaan Liù, life goes on.
Kapellimestari Markus Lehtisen johdolla toimittaessa romanttisesti sisäistyneet sävyt, vähäisemmät ja ilmeikkäämmät fortet eivät olleet huudossa.
Vanhan Kiinan keisarihymni koetteli kuuloluita Savonlinnan oopperakuoron kerätessä ansaittuja kunniamainintoja.
Niinpä Helena Juntusen notkean koskettavasti laulaman Liùn taipuisat lämpöalueet - sekä yksin että yhdessä Gleb Nikolskyn vakaan Timurin kanssa - olivat tärkeitä esityksen lähelle tulemisen kannalta katsomossa.
Renata Scotton laulukoulun jälki kuulu. Juntusen äänen laadukkuus ei enää mainittavasti katoa ylimenoäänissä ja pianissimoihin on tullut levollista auktoriteettia.
Cynthia Makris sai vaativassa nimiroolissa päästellä täydestä dramaattisesta sopraanon sielustaan orkesterin yli. Hänen lopullinen pehmenemisensä rakkaudelle ei ollut aivan uskottava, vaikka Turandotin kompleksipohjainen herkkyys oli jo aiemmin käynyt selväksi.
Aikamoisella pikakelauksellahan libretto muutenkin huipentuu. Liù esimerkiksi kuolee noin kahdessa sekunnissa hiusneulan pistoon. Tekojen ylevyys pitää osata haistella ilmasta.
Prameasti toteutettuna Turandot vaatii pätevän ohjaajan lisäksi vähintäänkin Tienanmen-luokan kansanjoukot, maailmantason sankaritenorin ja edellä mainitun yltiö-dramaattisen sopraanon, joka ei pelkää äänensä käheytymistä koitoksissa.
Harvoin nämä tekijät osuvat yhteen. Savonlinnan ensi-illassakin paikalla oli vain kolme neljästä.
Calafin eli nimettömän prinssin ja Timurin pojan osan laulanut yhdysvaltalainen Randolph Locke ei kovasta yrityksestä huolimatta saanut ääntään soimaan vapaasti. Varttuneen luutnantti Pinkertonin (vrt. Madama Butterfly) habituskaan ei ollut omiaan korvaamaan puuttuvia prinsseyden laatuja.
Chaplin-vaikutteinen virkakolmikko, Gabriel Suovanen (Ping), Lassi Virtanen (Pang) ja Aki Alamikkotervo (Pong), lauloi ja liikkui vikkelästi. Ohjaaja käytti heidän suoraan commedia dell' artesta periytyviä hahmojaan toisen näytöksen haaveilujen lisäksi puhkomaan ilmaa paatokseen.
Olli Rantasepän tulkitsema Kiinan keisari (Altoum) täytti korkean virkansa vaatimukset, vaikkei hän valtaistuimeltaan sen kummemmin laululla säväyttänyt.
Orkesterissa keisareita olivat tällä kertaa vasket ja lyöjät, jotka kapellimestarin pyynnöstä antoivat helähtää ja paukkua turhia hienostelematta.
Virkeästi esiintyneen lapsikuoron pikku hairahdus oopperan alussa oli pitkän välimatkan aiheuttama sävellajin moduloituminen. Vaan ketäpä se olisi haitannut, kun mukana oli niin runsaasti tekemisen iloa.