Kuopio lupaa kuun­nel­la Lää­ke­lai­tok­sen hen­ki­lös­tön toi­vei­ta

Kuopion kaupunki ja yliopisto lupaavat kaiken tuen syksyllä aloittavalle uudelle Lääkealan keskukselle.

Kuopion kaupunki ja yliopisto lupaavat kaiken tuen syksyllä aloittavalle uudelle Lääkealan keskukselle. Kuopioon muuttoa harkitseville Lääkelaitoksen työntekijöille luvataan apua esimerkiksi asunnon etsimisessä sekä koulu- ja päivähoitokysymyksissä.

Kaupungin asuntotoimenjohtajan Hannu Harjunheimon mukaan Kuopiossa kuunnellaan nyt hyvin herkällä korvalla, mitä Lääkelaitoksen johto ja henkilöstö mahdollisesti Kuopiolta odottavat.

-- Mitään emme tuputa, mutta siitä lähdemme, että kaikki valmiudet siirtymiselle ovat olemassa. Tällaisessa tilanteessa on toimittava kyllä hyvin hienotunteisesti, tunnustaa Harjunheimo.

Kaupunginjohtaja Petteri Paronen muistuttaa, että Kuopiossa on kokemusta esimerkiksi suurten yritysten siirtymisestä paikkakunnalle. Kaupunki on varautunut järjestämään vuokra-asunnot ja palvelut kaikille muuttajille.

-- Kaupungin yrityspalvelut ovat tässä avainasemassa, ja jokaiselle sektorille on omat vastuuhenkilönsä. Lähtökohtana on, että ihmisiä palvellaan yhdellä luukulla, oli kyse asunto-, koulu- tai päivähoitopalveluista.

Kuopiossa on tarjolla satoja vuokra- ja omistusasuntoja sekä omakotitalotontteja. Talon ehtii halutessaan rakentaa vielä vaikka vuoden 2010 asuntomessukohteeseen Saaristokaupunkiin.

Yliopistosta löytyy alan ydinosaaminen

Kuopion yliopiston rehtori Matti Uusitupa sanoo, että uuteen keskukseen löytyy pätevää ja osaavaa henkilöstöä myös omasta takaa. Kuopion yliopisto on maan suurin lääkärikouluttaja. Lisäksi Kuopiossa valmistuu vuosittain kymmenen farmasian alan tohtoria ja 50 proviisoria.

-- Meillä on kaikki valmiudet tukea Lääkelaitoksen siirtoa. Teemme linjauksemme aivan lähipäivinä sen pohjalta, mitä sosiaali- ja terveysministeriö meiltä odottaa, Uusitupa lupaa.

-- Kuopiossa on pitemmällä aikavälillä taatusti paremmat mahdollisuudet rekrytoida osaavaa työvoimaa kuin pääkaupunkiseudulla. Uuden keskuksen perustamisessahan on lähdetty myös siitä, että henkilöstön pysyvyys olisi parempi kuin mitä se on Helsingissä ollut.

Lääkealan keskukselle on tarjolla siirtovaiheessa vuokratilat kampusalueelta. Myös uudisrakennukselle on ehdolla useampikin paikka Savilahden tiedepuistossa.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä