"Ihmettelen, mitä ihmisten mielissä tapahtuu, kun taiteilija kuolee. Yhdessä yössä mitättömästä, hyljeksitystä ihmisestä tulee kiitetty ja arvostettu. Kuinka kuollut ihminen voi olla arvokkaampi kuin elävä? Mistä ihmismielen sopukoista tämä logiikka on peräisin?" tiedustelee miehensä kuoleman vuosipäivänä, joka on tänään 27.3., rovaniemeläinen taidegraafikko Tuula Mukka laajassa avoimessa kirjeessään. Sen hän on osoittanut Pellon kunnalle.
Tuula Mukan aviomies oli Timo K. Mukka, kirjailija, jonka syntymästä tulee joulukuun 17. päivä kuluneeksi 60 vuotta ja esikoisteoksen, Maa on syntinen laulu, ilmestymisestä 40 vuotta. Hän kuoli vuonna 1973.
Tuplajuhlavuoden kunniaksi edesmenneen kirjailijan kotikunta Pello on jo käynnistänyt juhlakauden Orajärven koululla helmikuussa pidetyllä konsertilla ja Mukan kustantajista ensimmäinen, Gummerus, on ottanut uuden painoksen Syntisestä laulusta, jonka kanssa samoihin kansiin on päässyt myös vuotta myöhemmin eli 1965 ilmestynyt Tabu.
Oma esilletulo päällimmäisenä
"Konsertin järjestäjällä taisi kuitenkin oma esilletulo olla päällimmäisenä mielessä. En tiedä, mainittiinko konsertin yhteydessä, että tämän koulurakennuksen yläkerrassa on asunto, josta meidät häädettiin. En tiedä, miksi juhlitaan ihmistä, jonka perheelle ei löytynyt asuntoa kylästä eikä kunnasta. Miksi juhlitaan ihmistä, joka aiheutti häpeää kunnalle? Miksi juhlitaan ihmistä, joka ei osannut käyttäytyä kuntalaisten ja kyläläisten mieliksi?" Tuula Mukka kyselee nyt ja haluaa tietää, kenen kilpeä juhlilla kiillotetaan.
Hän muistuttaa, että Orajärvellä on tehty jopa kyläsuunnitelma, joka perustui edesmenneen kirjailijan nimen ja kotitalon Mukkalan ottamiseen matkailukäyttöön matkamuistokotineen ja mökkikylineen.
"Omaisiin ei otettu yhteyttä, eikä edes valmiista suunnitelmasta kerrottu meille", hän paheksuu.
Hänen mukaansa Timoa ja hänen perhettään mutta myös sisaruksia kiusattiin. "Timon vanha äiti oli heikoimmassa asemassa eläessään sosiaalituen varassa. Hänen kohtelunsa oli epäinhimillistä. Asenteet omaisiin eivät ole muuttuneet. Timon siskoa ja veljeä ei kutsuttu muistomerkin paljastusjuhlaan."
Ylitorniolla nykyään asuva Hillevi Ylimartimo, joka on kirjailijan sisar, on myös ottanut kantaa Orajärven koululla aloitettuun juhlavuoteen kysymällä, onko kotikylää enää, jos sieltä on karkotettu: "Esityspaikan valinta saa loukkaantuneet tunteet omaisilta pintaan. Esityspaikka järkyttää yhäkin."
"Emme voi, emme saa unohtaa. Se on perheemme ja lastemme historiaa", Timo K. Mukan sisar muistuttaa.
Sukupolvet
vaihtuneet
Pellon nykyinen kunnanjohtaja Tapani Melaluoto muistuttaa, että sukupolvet ovat jo vaihtuneet. Itse hän on tullut Pelloon vuonna 1984 ja kunnanjohtajaksi 1998 eikä ole ollut kuulemassa, näkemässä eikä kokemassa Mukan elinaikanaan saamaa kohtelua.
Kunnanjohtaja korostaa, että kunnan tämänvuotisessa talousarviossa kohdassa kulttuuri on valtuusto hyväksynyt yhteistyössä kansalaisopiston kanssa määrärahan Mukan juhlavuodelle. Se on merkki siitä, että pellolaiskirjailijan elämäntyötä arvostetaan, vaikka se näkyykin vain lyhyenä tekstinä budjetissa.
Syksyllä, ehkä joulukuussa, aiotaan pitää seminaari, jossa tarkoitus on tarkastella Timo K. Mukkaa 2000-luvulla.
"Minulla on sellainen tuntuma, että pellolaiset ovat ylpeitä siitä, että Mukka on asunut Pellossa, ja Orajärven koululla ihmiset olivat otettuja konsertista."
Mukka-teemaisiin matkailusuunnitelmiin kunnanjohtaja Melaluoto ei ota kantaa, koska kysymyksessä on kyläläisten tekemä suunnitelma eikä kunnan.
Myös kunnan nettisivuilla Timo K. Mukka mainitaan. "Pellossa tapaat edelleen ihmisiä, jotka tunsivat Timo K. Mukan", siellä kehaistaan.
Esikoisteosta myytin tiskin alta
Tuula Mukalla riittää huonoja muistoja Pellon vuosista:
"Minä tulin Pelloon etelästä nuorena ylioppilaana opettajaksi yhteiskouluun. Timo oli köyhän mökin poika Orajärveltä ja kirjoitti romaania. Olimme hyvin nuoria, menimme avioliittoon ja asuimme keskellä Pellon kylää. Suhtautuminen meihin oli alusta alkaen ristiriitaista ja kyräilevää. Maa on syntinen laulu -kirjan ilmestyttyä se muuttui avoimen kielteiseksi. Kirjaa ei huolittu kirjastoon. Niitä myytiin kirjakaupan tiskin alta ja luettiin salaa ympäri kylää."
Tarina jatkuu:
"Pappilasta tuli viesti: olisi parempi kuin myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa. Minua ei valittu enää opettajaksi. Ihmisten suussa kiersi lause: minkä Mäntyranta tuo kunniaa sen Mukka tuo häpeää. Olimme muuttuneet vapaaksi riistaksi. Timon elämä tutkittiin suurennuslasilla, höystettiin, käännettiin ympäri ja keksittiin lisää. Ei puhuttukaan enää kirjasta. Puhuttiin Timon persoonasta ja käytöksestä. Jutut kiersivät ja sikisivät. Ensimmäisen kiven heittäjistä ei ollut puutetta. Eikä kivien ropina ole lakannut vieläkään."
"Timon alkoholinkäytöstä on puhuttu paljon. Mutta ahkeruutta ei yleensä mainita eikä ihmetellä nuoren ihmisen laajaa ja tasokasta tuotantoa. Juopoksi leimaaminen on vanha tapa mitätöidä taiteilija ja hänen työnsä. Orajärvellä lähin viinakauppa oli Torniossa, ravintola Pellossa eikä keskiolutta silloin myyty. Juomisessa Timo ei pärjännyt edes Orajärven tasolla. Alkoholi ei ollut ongelma perheessämme."
Timo K. Mukka kirjoitti seitsemän vuoden aikana yhdeksän kirjaa, joiden ilmestymiset sivuutettiin Pellossa äänettömästi. Ei niistä onniteltu eikä niitä juhlittu, Tuula Mukka muistuttaa.
" Ainoastaan kerran meille tuli Orajärvelle kukkalähetys. Pellon kunta onnitteli minua taidenäyttelyn johdosta. Timon saama valtion kirjallisuuspalkinto oli ohitettu vaieten", kirjailijan leski muistaa yhä.
Lue myös Tuula Mukan avoin kirje Pellon kunnalle