Nuorten MM-kisojen alkulohkot Buffalossa päättyivät viime yönä. USA-tappion myötä Suomi sijoittui omassa lohkossaan kolmanneksi. Leijonat voitti Tanskan ja Slovakian, mutta hävisi Kanadalle sekä isäntämaa USA:lle.
Leijonapaidassa kiekkoilee kisoissa myös kaksi oululaistaustaista pelaajaa.
Oulunsalosta lähtöisin oleva 19-vuotias Janne Kuokkanen pelaa tällä kaudella Carolina Hurricanesin organisaatiossa. Jo muutaman NHL-pelinkin kirjauttaneella Kuokkasella on kuitenkin vielä paljon parannettavaa MM-jäillä.
Suomen ykkössentterinä turnaukseen lähtenyt Kuokkanen on kirjauttanut toistaiseksi vasta yhden syöttöpisteen. Kuokkanen aloitti kisat ykkösketjussa Jokereiden KHL-tykki Eeli Tolvasen ja Kristian Vesalaisen kanssa, mutta menetti muutaman pelin jälkeen paikkansa Aapeli Räsäselle.
Suomen terävin kärki aloitti kisat muutenkin vaisuhkosti, mutta muun muassa Tolvanen ja Vesalainen ovat saaneet jo maalitilinsä auki. Kuokkasenkin otteissa oli havaittavissa piristymisen merkkejä USA-pelissä, mutta tulosta odotetaan myös tehojen muodossa.
Puolivälierien Tshekki-ottelu on Kuokkaselle iso näytön paikka.
Piristynyt Kupari
Leijonapaidassa Buffalossa pelaa myös Kärppien 17-vuotias Rasmus Kupari. Joukkueen kuopus on ensimmäinen 2000-luvulla syntynyt pelaaja nuorten MM-joukkueessa.
Kotkan Titaanien kasvatti on jäänyt turnauksessa toistaiseksi pienelle vastuulle. Kupari aloitti kaksi ensimmäistä peliä kolmosketjussa, mutta Slovakiaa vastaan Kupari oli ylimääräinen hyökkääjä.
Samassa roolissa kärppähyökkääjä aloitti myös USA-pelin, mutta pääsi kolmosketjuun Joni Ikosen paikalle toisessa erässä ja pelasi sen jälkeen pirteästi. Kupari hankki muun muassa Suomelle ylivoiman, jonka aikana Tolvanen onnistui maalinteossa.
Kuparin luistin liikkui hyvin USA:ta vastaan ja hyökkääjä pystyi väläyttelemään myös kiekollista osaamistaan. Tätä samaa Kuparilta odotetaan myös puolivälierissä. USA-pelin perusteella Kuparin ei tarvitse aloittaa puolivälierää ylimääräisenä hyökkääjänä.
Suomi kohtaa Tshekin tiistaina kello 19:00 Suomen aikaa pelattavassa ottelussa.