Joulu ruuhkauttaa julkiset kulkuneuvot. Etenkin lastenvaunujen kanssa reissaavalle voi tulla monta yllätystä, ellei mieti matkasuunnitelmaansa loppuun asti.
Jos valitsee junan kulkuvälineeksi, voivat olosuhteet vaihdella hyvinkin paljon. VR:n henkilöliikenteen uudistus syyskuun alussa pudotti pois kaukojunien matkatavaravaunut. Tämä vaikeutti myös lastenvaunujen kuljetusta.
Pikajunissa ja taajamajunissa sellainen vielä löytyy, mutta asiakkaan on itse kärrynsä sinne kärrättävä.
Vaunut ja niihin mahtuva laukku kulkevat maksutta. Muiden kookkaampien matkatavaroiden kuljetus maksaa viisi euroa. Pendolinoon mahtuvat vain kahdet rattaat.
VR markkinoi mielellään Intercity -junia lapsiperheille. Junassa on palveluvaunu, jonka yläkerrassa on laajennettu leikkitila ja alakerrassa tilaa vaunuille, kun kaksi paikkaa otettiin pois. Mukaan mahtuvat 5-6:t rattaat.
"IC-junassa on eniten palveluita. Aikaisemmin ei esimerkiksi voinut varata paikkaa lastenvaunun vierestä, mutta nyt se on mahdollista palveluvaunun alakerrassa. Parkkiruutuja lastenvaunuille ei voi etukäteen varata. Invapaikan voi edelleen varata entiseen tapaan", kertoo henkilöliikenteen markkinointisuunnittelija Pia Sotavalta.
Paniikkiin ei ole Sotavallan mukaan aihetta, vaikka sattuisikin olemaan se seitsemäs lastenrattaiden kanssa matkustava.
"Sopu sijaa antaa. Palveluvaunun toisessa päässä on pyöräteline, jossa voi kuljettaa myös lastenvaunuja. Lisäksi vaunut voi ottaa perhehyttiin."
Sotavalta kertoo, että vielä ei ole tullut tilannetta, jossa kaikki rattaat eivät olisi junaan mahtuneet. "Jos rattaita alkaa olla kymmeniä, pitää tilannetta katsoa uudelleen."
Sinisissä yöjunissa lastenrattaat voi kuljettaa makuuhytissä ja uusien makuuvaunujen invatilaan mahtuvat vaunut.
IC-junat ovat matalalattiamallia, jolloin korkealta asemalaiturilta työntää vaunut vaivatta kyytiin. Pendolinossa on pieni porras vaunun tasolle. Oulun rautatieasemalla IC- ja Pendolino -junat tulevat pääsääntöisesti korotetulle ykkösraiteelle. Vanhan kaluston sinisissä junissa lastenvaunujen kanssa yksin matkaajan kannattaa pyytää konduktöörivaunusta nostoapua.
Lentokoneeseen rattaat voi tuoda etukäteen
Lentoon pienten lasten kanssa lähtevällä on enemmän mietittävää. Ilmailulaitoksen yleinen käytäntö on, että vaunut tai rattaat luovutetaan lähtöselvityksen yhteydessä ruumaan kuljetettavaksi. Lentoasemilla on omia rattaita, jossa istumaikäistä lasta voi kuljettaa lentoa odotellessa.
Palvelut saattavat vaihdella lentokentittäin. Oulun lentoasemalla saa lapsen työntää omilla rattailla portille asti, josta ne toimitetaan ruumaan. Lentokentällä on myös omia rattaita sekä kaukalokärryjä pienille vauvoille.
"Rattaat ja matkatavarat voi toimittaa etukäteen lähtöä edeltävänä iltana. Yleensä matkustajat tulevat rattaiden kanssa lähtöselvitykseen", kertoo Finnairin tuotekehitysosaston suunnittelija Pertti Ollila.
Yhtiöiden käytännöt vaihtelevat
Finnair hyväksyy reittilennoille myös lapsen turvaistuimen ja kaukalon.
"Alle kaksivuotiaillekin voi joutua varaamaan oman paikan, mikäli tämä matkustaa turvakaukalossa. Jos tilaa on, ei istumapaikkavarausta välttämättä tarvitse tehdä."
Lomalennoilla hyväksytään vain turvakaukalo. Ollilla kehottaa kuitenkin perhematkustajia varmistamaan lentoyhtiönsä käytännön.
"Matkustavan perheen kannalta on ikävää, että käytäntö ei ole kaikilla sama. Jos matkustaa monen eri yhtiön lennoilla, saattaa olla, että jokin niistä ei hyväksykään kaukaloa."