Kuntien ostopalvelut lisääntyvät roimasti. Juuri julkistetun selvityksen mukaan ne ovat kasvaneet esimerkiksi vanhus- ja vammaispalveluissa keskimäärin viidenneksellä vuodessa. Kehitykselle on kaksi hyvää syytä: on järkevää kilpailuttaa ja verrata kunnan tuottamia palveluja muihin. Myös nurkan takaa kurkistava työvoimapula patistaa kuntia etsimään uusia vaihtoehtoja.
Jo nyt on EU ja vapaa kilpailu. Kilpailu laajenee. Jokin kaunis päivä potilas voi päättää, mihin sairaalaan menee. Kuntien on syytä valmistautua siihen huolella.
Yhä useammin ei hinta yksin ratkaise. Laadun ottaminen mukaan ei ole helppoa, ajatellaanpa vaikka ostettavan vanhustenhoidon tai terveydenhoidon tason määrittelemistä. Siihen ei saa mennä, että vanhuksia myydään halvemman tarjouksen jättäneille kuin entisvanhaan. Esimerkiksi kehitysvammaisten ja ongelmanuorten hoitokotien tasossa oli paljon ongelmia varsinkin alussa.
Markkinatalouden ehdoilla toimiminen ei onnistu vielä läheskään aina. Etenkin pienissä kunnissa puuttuu usein juridista osaamista. "Muut rehtorin määräämät tehtävät" ei enää istu yrityksen kanssa tehtävään palvelusopimukseen, vaikka se kävi vielä hyvin talonmiehen työsopimukseen.
Rovaseudun konsultoinnista jättiriita. Haukipudas tuomittiin korvaukseen hankintavirheen vuoksi. Juuri nyt tutkitaan laajaa asfalttimonopolia, jossa kuntia ja Tielaitosta epäillään jäynätyn ja reilusti. Esimerkkejä riittää pilvin pimein.
Todellinen kilpailu puuttuu usein muulloinkin kuin teitä päällystettäessä etenkin pienissä kunnissa. Markkinatalouden lait toimivat puutteellisesti. Ei ole todellisia vaihtoehtoja.
Vaikka Suomi on kaukana pohjoisessa, kansainvälinen kilpailu ja EU tuovat isoja muutoksia tulevaisuuden palveluihin. Esimerkiksi Ruotsissa ranskalaiset suuryhtiöt valtasivat suuren osan hoivamarkkinoista. Onko se Suomelle mahdollisuus vai uhka? Miten siihen reagoidaan? Kuinka voidaan reagoida? Sähkömarkkinoilla on käynyt samoin jo meilläkin.
Kuntien kauppatavat ovat erilaisia kuin yritysten. Monia ihmetyttää, että kuntien hankinnoissa kisa loppuu silloin kuin se vasta yrityksissä alkaa. Pitäisikö kuntien käydä iltalypsyllä? Sen kieltää laki. Miksi? Jatkotarjouksetkin voisivat olla avoimia.
Kuntien yhtenäiset hankintaohjeet eivät taatusti sovellu kaikkiin ostoihin. Miten tilataan hyvää arkkitehtuuria? Entäpä nämä kaikenkirjavat projektin vetäjät? Miten varmistutaan, etteivät he ole vain verbaaliakrobaatteja, sanataiteilijoita ilman tekoja? Muutenkin seuranta on vaikeaa. Miten mitataan projektin lopputulos?
Kuntaliitto on oikeassa, kun se patistelee kuntia tekemään erityisiä palvelustrategioita, joilla ne arvioivat palvelujensa tarvetta, muutoksia ja järjestämistapaa 10-15 vuoden päähän. Strategiat eivät saa kuitenkaan olla mitään sanahelinää ja kirjahyllyn täytettä, vaan niissä on pohdittava konkreettisesti, miten kunta aikoo järjestää palvelunsa tulevaisuudessa. Vain siten kunnat voivat varautua asioihin oikealla tavalla.
Pienistä kunnista vain kolmannes ja suuristakin vain kaksi kolmesta on laatinut suunnitelman. Vahinko. Niille on tarvetta. Kuntalaiset maksavat virheet.