Oulun kaupunginjohtaja Matti Pennanen anoo lainsäätäjiltä armoa, ettei kuntien taakkaa lisättäisi nyt, vaan niille taattaisiin edes hetken rauha tasapainottaa talouttaan.
Kuntatalous on huonossa jamassa. Niin myös valtiontalous. Tämä on tullut todistetuksi moneen otteeseen viime vuosien aikana.
Siitä huolimatta elämä jatkuu kutakuinkin entisellään. Lainsäätäjät tuottavat kunnille uusia velvoitteita ilman, että kyetään osoittamaan, mistä saadaan rahaa niiden täyttämiseen.
Tahti on ollut sen verran kiivasta, että rauhallisena ja maltillisena kuntajohtajana tunnettu Oulun kaupunginjohtajan Matti Pennanenkin hermostui jo.
Pennanen vaatii (Kaleva 4.5.), että eduskunnan lakitehtailu pantaisiin jäihin ainakin pariksi kolmeksi vuodeksi, jotta kunnat saisivat aikaa tasapainottaa talouttaan.
Pennasen vaatimus saa varmasti tukea kuntapäättäjiltä. Onhan kuntien kontolle sälytetty uusia tehtäviä, jotka lisäävät niiden menoja kolmesta neljään prosenttia vuodessa.
Jos tulot eivät kasva samaa tahtia, kehityksen suunta on kestämätön.
Vaikka kuntien menojen lisäykselle pantaisiin piste valtion suunnalta, tämä ei valitettavasti tarkoita sitä, että tilanne kuntataloudessa korjaantuisi. Kunnilla on paljon tekemättömiä ja rahanpuutteen vuoksi tuonnemmaksi siirrettyjä töitä, joita täytyisi jossain vaiheessa päästä purkamaan. Muussa tapauksessa ongelmat vain kärjistyvät. Kouluja homehtuu käsiin ja vanhustenhuollosta puuttuu tekeviä käsiä, nämä vain parina esimerkkinä.
Kuntien ja valtion välisissä suhteissa ollaan tilanteessa, jossa toinen käsi ei tiedä, mitä toinen tekee.
Monet valtion tasolla tehdyt päätökset ovat sinänsä perusteltuja ja hyvää tarkoittavia, mutta jos rahaa ei ole niihin, sitä ei ole. Kunnilla ei ole yhtään sen enempää kuin valtiollakaan ylimääräisiä sammioita, mistä ammentaa euroja.
Järjestelmässä on ilmiselvä valuvika, joka vaatisi kuntien ja valtion tekemisten tarkemman yhteensovittamisen. Tähän Pennanenkin viittaa sanomalla, että Suomessa ei ole talousvastuuta kenelläkään. Kun näin ei ole, ei ole ihme, että toisaalla sorvataan lakeja ja toisaalla tuskaillaan niiden toimeenpanon kanssa.
Toivottavasti kuntien ja valtion talousvastuita kyetään selventämään samalla kun kuntakenttää pannaan uusiksi.
Jo yksistään sekä valtion että kuntien tulojen ja menojen epäsuhta pakottaa pohtimaan, millaisia rakenteellisia uudistuksia täytyy tehdä, ettei talous ajaudu Kreikan viitoittamalle tielle.
Valtiolla ja kunnilla on toki oikeus verotuksen kautta paikata talouden aukkoja. Mutta verotus on jo sillä tasolla, ettei sen kiristämisen varaan voida paljon laskea.
Julkisten menojen kasvattamisen rajat eivät tule koskaan vastaan, mutta verotuksen sietokyky tulee.
Päättäjien on miellyttävämpää lisätä ja parantaa palveluja kuin leikata toimintoja. Nyt on tultu sen tien päähän, että uutta hyvää voitaisiin tarjota.
Täysi työ on pitää nykyinen julkisen palvelun taso. Se vaatii kykyä järjestää asiat toisella tavalla kuin on tehty.