Kansalaisen sietää näinä aikoina seurata tarkkaan uutisointia, jotta tietää, kenen joukoissa seisoo. Ainakin pidemmän ulkomaanreissun aikana voi varomattomalta lähteä kunta tai kokonainen maakunta alta.
Toisten mielestä joutaa lähteäkin, sillä liitoksille maalaillut edut houkuttavat. Joku taas ei laskelmiin usko, vaan vannoo oman vaakunan ja tuttujen päättäjien viisauden nimeen. Molemmat kuitenkin vain arvailevat, mitä tulevaisuus tuo.
Muhos saattaa tarjota Suur-Oululle rukkaset, vaikka kaupungin kupeella kasvaakin. Oulujoen yläjuoksulla Oulun kihlat saattaisivat kelvatakin, jos joku vain nuo seinäruusut huomaisi.
Siellä, missä jotenkin kuntapolitiikkaan sekaantuneita välimaiden miehiä ja joskus naisiakin sattuu samaan pöytään, alkaa kiehtova kartanpiirtely. Siitä ollaan melko yksimielisiä, ettei kelpoja kuntahäitä vietetä kahden köyhän kesken. Edes jonkinlaiseen uskottavaan yhdistymään tarvitaan enemmän kuin parisuhde.
Muhos on jo niin Oulun etupiirissä, että siitä tuskin koskaan saadaan liitoskaveria Utajärvelle ja Vaalalle. Mimmin kunta saattaa esittää aikansa vaikeasti valloitettavaa, mutta viimeistään päättäjäpolven vaihtuessa on Viskaalin tienoilla edessä rajakylttien riisumisen aika.
Utajärvi ja Vaala tulevat hyvin juttuun, sosiaali- ja terveyshommatkin hoidellaan kimpassa. Oulunkaaren yhteistyöalue tuntuu vieläkin sananmukaisesti kaukaa haetulta, mutta annettakoon kaarelaisille aikaa näyttää yhteistyökykynsä tulokset. Puolankakin on tehnyt tunnusteluja maakuntarajan yli merimaiden suuntaan.
Kuntien, seutukuntien ja maakuntien lisäksi kansalaisen tekemisiä ja identiteettiä hämmennetään kuntayhtymillä, kihlakunnilla ja nyt vielä Avilla ja Elylläkin. Aluehallintovirastot sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset jäävät etäisiksi jo tympeiden nimiensä tähden.
Maantieteellistä aluetta tarkoitettaessa täytyy parempaa, ylhäältä annettavaa vaihtoehtoa odottaessa puhua ja kirjoittaa kökösti entisestä Oulun läänin alueesta.
Muinoin muuten Kainuu kelpasi koko Pohjanmaan ja vähän isommankin alueen nimeksi. Nyt utajärveläisiä ei passaa mennä arvelemaan kainuulaisiksi, eikä kaikkia vaalalaisiakaan. Ei, vaikka kunta Kainuuseen virallisesti kuuluukin.
Kuntakentän suuressa muutosnäytelmässä katsellaan pienenä sivujuonena Vaalan identiteettikriisin kehittymistä. Oulujärven kunta, jonka murrerajakin halkaisee, katselee kavereita edelleen niin vesistön ala- kuin yläjuoksultakin. Moiselle vallattomuudelle on kuitenkin tulossa loppu.
Vaala sanoi kuusi vuotta sitten Kainuun hallintokokeilulle kiitos ei. Kun ei tiedetty, mitä Kainuusta saataisiin, katsottiin edelleen enemmän Oulun suuntaan. Hallintokokeilun laajentuessa päätös on kuitenkin kohta tehtävä: valitaan Kainuun malli tai vaihdetaan maakuntaa.
Kaikenlaisissa liitoksissa kantaa perustellaan järkisyillä, mutta mielessä myllertävät tunteet. Ei keitä mettä pohjoispohjalaiseksi määrättävän manamansalolaisen mieli, eikä tunnu Kainuu henkiseltä kodilta Nuojuankosken alapuolella asuvasta.
Aito paikallisuus kestää rajojen siirrot. EU:n pelättiin vievän niin kielen kuin kulttuurinkin, mutta toisin kävi. Murteet elävät, ja vaalalainenkin voi itse päättää, kajauttaako juhlan kunniaksi Nälkämaan laulun vai Kymmenen virran maan.