Kun valtiovarainministeri väläyttelee yhden, kahden miljardin euron uusia leikkauksia ensi vuonna ja kun pääministeri ei näe niitä tarpeellisiksi, jokin ei täsmää. Yleensä hallituksen nämä avainministerit puhuvat suurista rahoista kutakuinkin yksituumaisesti. Muuten hallitukselta putoaisi pohja.
Eri suuntiin vetäviin puheisiin löytyy selitys, niin mistäpä muusta kuin politiikasta. Puolueet valmistautuvat jo täyttä häkää 9. huhtikuuta pidettäviin kuntavaaleihin. Vaikka kuntavaaleilla ei ole paljonkaan tekemistä valtakunnanpolitiikan kanssa, kuntavaalikuume alkaa näkyä sen lämpömittarissa.
Kutakuinkin vaaleista kuin vaaleista on pikkuhiljaa tullut yleispoliittisia. Kulloisenkin hallituksen politiikan suosio mitataan joka kerta, olipa kysymys sitten eduskunta-, euro- tai kuntavaaleista. Huhtikuussa otetaan Juha Sipilän (kesk.) perusporvarihallituksen väliaika vaalikauden puolimatkassa.
Jos mielipidemittauksiin on enää suuremmin luottamista, ykköspuolueen paikkaa kuntavaaleissa tavoittelevat keskusta ja SDP. Valtuustopaikkoja kahmii edelleenkin eniten keskusta, hajanaisen kuntarakenteen ansiosta. Demarit haastavat kuitenkin sen, kun mitataan valtakunnallista kannatusta.
Sipilän hallitus on toteuttanut rankkaa talouskuuria, jonka tulokset ovat ainakin vielä kohtuullisen vaatimattomia. Talous on kyllä kääntynyt varovaiseen kasvuun ja työttömyys pieneen laskuun, mutta avainasemassa ovat työllisyysasteen kääntäminen reippaaseen ylämäkeen ja velkakierteen katkaisu.
Politiikassa ajoitus on joskus kaikkea muuta tärkeämpää. Hallitus aikoo pitää valtion menokehyksiä lukkoon lyövän kehysriihen sopivasti vasta kuntavaalien jälkeen. Oppositio luonnollisesti väittää, että hallitus haluaa lykätä ikävät leikkauspäätökset yli vaalien.
Tällä konstilla hallituspuolueet välttäisivät isomman leikkausriitelyn juuri ennen vaaleja. Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) voi olla leikkausväläyttelyissään oikeilla jäljillä, mutta keskustalle ja etenkin perussuomalaisille on vaalimenestyksensä kannalta edullisempaa, että mahdollisia ikäviä päätöksiä tarvitsisi tehdä vasta vaalien jälkeen.
Tällä hetkellä Suomen taloustilanne muistuttaa klassista kysymystä, onko lasi puoliksi täynnä vai puoliksi tyhjä. Jos hallituspuolueet saavat edes kohtuullisen kuntavaalituloksen, ne saavat lisäpontta vaalikauden jälkipuoliskolle. Jos taas oppositiopuolueet, ja etenkin SDP, menestyvät hyvin, ilma hallituksen palkeista uhkaa karata.
Kuntavaalien tuloksella onkin tällä kertaa ehkä normaalia suurempi yleispoliittinen merkitys. Niistä voidaan saada jonkinlaista osviittaa myös siitä, mitkä puolueet voisivat muodostaa seuraavan hallituksen.
Oppositiossa olevalle SDP:lle olisi kuntavaaleissa normaalitilanteessa tarjolla jättipotti, mutta puolueella on omat vatsanväänteensä. SDP on koko syksyn ollut kuin levoton kirppusirkus, joka on käyttänyt paljon energiastaan jäsentenvälisiin.
Antti Rinne valittiin demarien johtoon jo kaksi ja puoli vuotta sitten, mutta hän ei ole saanut puolueesta vieläkään kunnon otetta. Noustakseen uskottavaksi pääministeriehdokkaaksi hänen pitäisi saada helmikuun puoluekokouksessa pulinat viimeinkin lopettava voitto ja sen perään haastaa kuntavaaleissa keskustan asema suurimpana puolueena.
Keskustassa puheenjohtaja Sipilää suojellut poliittinen teflon on alkanut saada kolhuja. Sipilä sai oman ehdokkaansa Mika Lintilän niukin naukin ministeriksi, ja Yle-kahakka on paljastanut hänestä uusia puolia.
Sipilä poikkeaa poliitikon prototyypistä, mutta joitakin politiikan lainalaisuuksia hänkään ei voi uhmata. Ylen haastattelussa viikko sitten Sipilä esimerkiksi sanoi miettineensä jo monta kertaa luopumista pääministerin tehtävästä.
Edesmennyt pitkäaikainen valtiovarainministeri Ahti Pekkala (kesk.) tapasi sanoa, että pitää ajatella mitä sanoo ettei sano mitä ajattelee. Hänen myöhempi kollegansa Iiro Viinanen (kok.) kiisti loppuun asti markan devalvaation, kunnes se lopulta tehtiin.
Pekkalan ja Viinasen noudattamat tyylit sopisivat pääministerillekin. Pitäkää tunkkinne -puheet, vaikka ne olisivat vain ääneen ajattelua, eivät ole pääministerillisiä.
Kolumni