Viime keskiviikkona ammuttiin Oulussa Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun kunta- ja palvelurakenneuudistuksen virallinen lähtölaukaus. Liki kuusisataa kuntavaikuttajaa kokoontui keskustelemaan ja kuulemaan valtiovallan sekä Kuntaliiton viestejä kolmesta rakennemallista.
Henki oli eteenpäin katsova ja kehittävä. Yhtä mieltä oltiin siitä, että nykymeno ei voi jatkua.
Kuntien kriisitalous, vanheneva ja yhä enemmän sairastava väestö, eläköityminen, kuntapalkollisten eläkkeelle jäänti, työvoimapula ja globalisaatio ovat eteen tulevia kovia palikoita. Palvelujen kysyntä kasvaa, palvelijat vähenevät ja rahat loppuvat.
Siitä oltiin varsin pitkälle yhtä mieltä, että mikään esitetyistä kolmesta mallista ei käy sellaisenaan. Itse asiassa esimerkiksi projektipäällikkö Jukka Peltomäen aluekuntamalli oli julkisuuteen tullessaan vasta yhden aanelosen kokoinen.
Oulun kokouksessa oltiin optimisteja. Pohjois-Pohjanmaalla on aloitettu maakunnallinen palvelujen yhteistyön rappaaminen jo vuonna 2002. Kainuussa aloitettiin vuoden alusta Kainuun mallin kokeilu.
Miten alueet voivat käytännössä sitten vaikuttaa päätökseen, on paljon vaikeampi kysymys. Vaikka alueellisia virityksiä voidaan tehdä pääratkaisun sisällä, ei esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla voida ottaa käyttöön aluekuntamallia ja Helsingin seudulla vahvaa peruskuntamallia, vaikka alueet niin haluaisivat.
Hallituksessa käydään vielä joskus kovaa vääntöä ratkaisusta. Päähallituspuolueista demarit ovat varsin selkeästi liputtaneet selkeille suurkunnille ja kuntaliitoksille. Keskustalaiset taas kannattavat enemmän tai vähemmän aluekuntamallia, jossa olisi maakunnan kokoisia tärkeimmistä palveluista huolehtivia suurkuntia, mutta jossa säilyisi peruskunnille vielä joitain tehtäviä.
Alue- ja kuntaministeri Hannes Manninen ja valtiovarainministeri Eero Heinäluoma eivät halunneet keskiviikkona ottaa kantaa siihen, mitä tapahtuu, jos hallitus joutuu kesäkuussa toteamaan, että mukavia ja kivoja kokouksia tuli paljon, mutta villoja ei jäänyt reppuun.
Jos uudistus ei etene, taatusti tapahtuu, ja paljon. Ei riitä, että projektipäällikkö Jukka Peltomäen projektityö päättyy, vaan epäonnistuminen merkitsee hallituskriisiä. Vaikka uusia vaaleja ei tulisi, ainakin seuraavat normaalit eduskuntavaalit olisivat kuntaliitosvaalit, jossa päävääntö käytäisiin demareiden ja keskustan välillä. Ja seuraavaan hallitukseen tuskin sopisivat molemmat puolueet.
Siksi on varmaa, että molemmat puolueet hakevat tosissaan ratkaisua, ja peli kovenee. Hallituspuolueet joutuvat tosissaan ottamaan kantaa myös pakkoliitoksiin jossain vaiheessa. Ristiriitoja ei lainkaan pienennä, että valittavat mallit vaikuttavat eri puolueiden valta-asemaan eri tavalla.
Pelin kovenemiseen viittaavat muun muassa keskustan puoluesihteerin Eero Lankian ja muidenkin puolueiden paimenten lähettämät kirjeet kenttäväelle ja pääministeri Matti Vanhasen torstaina Kuntalehden haastattelu, jossa hän arvosteli voimakkaasti peruskuntamallia. Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarisen peruskuntamallin ja aluekuntamallin ruoskintakaan Kalevassa ei viesti helposta ratkaisusta.
Keskiviikkoinen kokous antoi viitteitä siitä, että maakunta hoitaa osansa, vaikkakin tuskaa taatusti riittää. Mutta ovatko maan päättäjät heikko lenkki?
Seuraava reilu puoli vuotta näyttää, miten vuosisadan uudistus toteutuu.