Kataisen hallituksen tärkeimmäksi uudistukseksi julistama kuntauudistus on vaarassa kariutua. Se ei kaadu kuitenkaan siihen, että kummatkin oppositiopuolueet, perussuomalaiset ja keskusta, ovat tekemässä asiasta välikysymystä.
Uhka kuntauudistukselle tulee hallituksen sisältä. Mitä lähemmäksi todellisten päätösten teon hetkeä tullaan, sitä enemmän hallituspuolueissa tapahtuu irtiottoja uudistuksen peruslinjauksista.
Tämä viestii siitä, etteivät hallituksen pääpuolueet kokoomus ja keskusta ole onnistuneet myymään uudistusta edes omille joukoilleen. Kuntaministeri Henna Virkkunen (kok.) on jätetty melko lailla yksin puolustamaan uudistusta.
Viimeksi SDP ehdotti tällä viikolla, että Tampereen ja Turun seudut irrotettaisiin kaavaillusta pakkoliitosalueesta. SDP tarjoaa kuntaliitosten tilalle seutuhallintoa.
Uudistuksen liittyvien kuntaliitosten vauhdittamiseksi Virkkunen on väläytellyt pakkoliitoksia kymmenellä kaupunkiseudulla siinä tapauksessa, että vapaaehtoistie ei johda kuntien yhdistymisiin.
Tampereen ja Turun lisäksi pakko saattaisi koskea Oulun, Jyväskylän, Kuopion, Lahden, Porin, Seinäjoen, Vaasan ja Joensuun seutuja. Yhteensä suurennuslasin alla on 33 kuntaa keskuskaupungit mukaan lukien.
Pääkaupunkiseutu on jo aikaisemmin päätetty jättää pakkoliitossuunnitelmien ulkopuolelle. Sinne on tarkoitus rakentaa metropolihallinto.
SDP perustelee Tampereen ja Turun seutujen irrottamista pakkoliitosuhasta varapuheenjohtajansa, kansanedustaja Antti Lindtmanin suulla vertaamalla niitä pääkaupunkiseutuun. Vertaus on ontto, sillä yhtä lailla sama perustelu sopisi myös muutamaan muuhun keskuskaupunkiin.
Kysymys onkin poliittisesta pelistä, sillä sekä kokoomuksessa että sosiaalidemokraateissa on vaikutusvaltaisia kuntapäättäjiä, jotka vastustavat kiivaasti hallituksen kaavailuja. Tämä heijastuu myös eduskuntaryhmiin, joiden sisällä on kova ristiveto. Ilmeisesti juuri siksi Virkkunen on pantu vastaamaan yksin eri puolilta tulevaan arvosteluun.
Seutuhallinto olisi poliittisesti paljon helpompi toteuttaa kuin kuntaliitokset, mutta samalla menetettäisiin niitä etuja, joita kuntien yhdistämisellä haetaan. Seutuhallinnon rakentaminen kunnallishallinnon päälle merkitsisi vain byrokratian kasvattamista, kun uudistuksen lähtökohta on täysin päinvastainen.
Näyttää siltä, että hallituspuolueiden poliitikot ovat valmiita hyväksymään kuntaliitokset, jopa pakkoliitokset, kunhan ne eivät kosketa heidän omia kuntiaan tai äänestysalueitaan. Tätä voi kutsua vanhan ajan siltarumpupolitiikaksi.
Kuntalaisten kannalta on yhdentekevää, mikä on kunnan nimi tai koko, kunhan se kykenee vastaamaan niistä palveluista, joita varten se on olemassa.
Kuntauudistuksen perusajatushan on muodostaa riittävän vahvoja hallinnollisia alueita turvaamaan palvelut.